Ähtärin petoja

Maanantaina teimme siis retken Ähtärin eläinpuistoon. Päätavoitteemme oli nähdä sukulaisillemme syntyneet karhunpennut. Se onnistuikin vallan mainiosti, koska satuimme paikalle juuri kun Ähtärin karhuilla oli herkkuhetki. Äitikarhu osasikin mainiosti kerjätä makoisia hedelmänpaloja. Hän näytti kaikenlaisia temppuja takajaloilla seisomisesta tassunpohjasta kiinni ottamiseen.



Pikkunallet eivät jostain syystä jaksaneet keskittyä niin hyvin syömiseen. Ne leikkivät keskenään…



… ja yksinään…



Pikkunalleilla oli tosi kova meno päällä. Ne juoksivat valtavaa vauhtia, painivat ja kiipeilivät kallioilla. Isäkarhu puolestaan keskittyi äidin tavoin saamaan makupaloja.



Karhuperhe oli varsin kuvauksellinen. Ja kuulimme erään ihmisen sanovan, että me karhut olemme fiksuja eläimiä. Niinpä.

Alberto, tuo vannoutunut lihansyöjä, halusi myös omia herkkupaloja. Niinpä menimme makkaranpaistopaikalle. Alberto asetti chili-sulatejuustomakkarat ritilälle ja alkoi odottaa.



Myönnettäköön, että kyllä minullekin makkarat maistuivat. Ne olivat sopivan tulisia ja sopivan juustoisia.

Näimme myös pelottavia petoeläimiä. Mmm, kai me karhutkin olemme petoeläimiä, mutta näimme siis nimenomaan pelottavia petoeläimiä. Ensiksikin pelkäsin aika kovin lumileopardia, vaikka se oli juuri saanut kimpaleen lihaa, eikä ollut kovinkaan kiinnostunut meistä.



Tällä lumileopardilla oli morsian heti naapurissa, ja kuulimme, että odotettavissa voi olla perheenlisäystä nyt tulevana kesänä. Sitten joudummekin ehkä matkaamaan Ähtäriin uudelleen.

Lisääkin kissapetoja oli luvassa: ilves.



Ihmettelin hieman, miksi ilveksillä on niin paljon lyhyempi häntä kuin muilla kissoilla, mutta asia ei valaistunut minulle.

Sitten näimme vielä lauman susia. Hui!



Aika komeita kyllä olivat, ei voi kiistää.

Hieman pienempi mutta tuijotukseltaan kovempi peto asui pöllötalossa.



Varpuspöllö on kyllä uskomattoman pieni muttei tehnyt mieli epäillä lainkaan sen petomaisuutta, kun sitä hetken tuijotteli.

Onneksi kaikki tapaamamme eivät suinkaan olleet petoja.



Orava oli kylläkin eksynyt toisten ruokakupeille, sillä tämä ruokapaikka oli varattu peltopyille ja teerille. Mutta älkäämme syyttäkö oravaa, sillä mistäs se olisi voinut tietää, että oli lintujen apajilla – kuppihan näyttäisi olevan koiraa varten, ja vähemmästäkin sitä sekaisin menee, kun mailla halmeilla ei näkynyt yhtään koiraa.