sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen ruokia ja hieman muutakin

Pitkäperjantaina kävimme vanhan harmaapäänallen ja hänen muorinsa luona syömässä. Siinä kävi juuri niin kuin pelkäsimmekin: vatsamme tulivat aivan liian täyteen. Alkupalaksi saimme savulohisalaattia, joka oli kasattu herkullisen näköisesti tarjoiluastiaan.



Pääruuaksi oli valkosipuliperunoita ja hirvilihapullia. Kuinka herkullista!



Jälkiruuaksi saimme vielä mansikkarahkaa. Hyvä kun jaksoimme kotiin kävellä sen aterian jälkeen… Kiitoksia vain kovasti!

No, onneksi olemme nyt viikonloppuna hieman ulkoilleetkin. Aurinko paisteli jo kauniisti.



Puronenkin oli ehtinyt sulaa ennen kuin perjantaina satoi taas lunta. Mutta nyt lumi oli oikeastaan aika hieno juttu, koska auringonpaiste valkealla lumella näyttää niin kauniilta.

Metsästä löytyi myös mielenkiintoinen puu – tai paremminkin sen juuret olivat erityisen mielenkiintoiset.



Kurkistimme puun juurten alla oleviin koloihin ja kuinkas ollakaan – joku oli piilottanut yhteen koloon käpyjä.



Ulkoilua tarvittaisiin kyllä melkoisesti lisää, sillä Alberto oli hautonut jo pitkään pizzantekoa. Tällaisia häneltä sitten lauantaina syntyi…



Merellisen pizzan ensimmäinen versio sisälsi mustekalaa, katkarapuja ja simpukoita, toinen versio puolestaan kylmäsavukalaa, katkarapuja ja kaprista. Lisäksi Alberto leipoi pizzan, jossa oli herkkutatteja, parmankinkkua ja oliiveja.

Pizzojen jälkeen istahdimme saliin radion ääreen ja Alberto viritti kuuluviin Vatikaanin taajuuden. Kuuntelimme tietenkin radiosta paavin pitämää pääsiäisyön vigiliaa, italialaiskarhuja kun olemme.



Ehdittekö jo luulla, ettemme saaneet pääsiäislammasta? Väärin – sunnuntaina oli sen vuoro.



Lampaan lisukkeena oli punaviinikastiketta, lohkoperunoita, sieniä, kasviksia ja pari viininlehtikäärylettäkin. Huhhuh, ruokaa on ainakin ollut riittävästi tänä pääsiäisenä.

Huomenna saamme onneksi lisää ulkoilmaa, sillä suuntaamme Ähtärin eläinpuistoon. Olemme kuulleet, että siellä on sukulaisillemme syntynyt pentuja.

Oikein hyvää pääsiäistä kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

SRULPS! Hyvän näköistä!
T: Saimi

Alberto kirjoitti...

Ja makuista myös!