Ihmeellisiä asioita Lontoossa

Ensimmäinen Olivia Orson lukijamatka on nyt onnellisesti ohi. Lontoossa riitti ihmeteltävää ainakin vanhalle harmaapäänallelle ja hänen muorilleen sekä mummo- ja vaari-Orsolle.

Hotellimme sijaitsi tutulla paikalla King’s Crossin aseman lähettyvillä. Ihmettely alkoi heti metrosta noustuamme:

- Onpas mahtava kirkko tämä St. Pancras, sanoi vaari-Orso.
- Niin, itse asiassa nimestään huolimatta se ei ole kirkko, vaan rautatieasema, oikaisi Alberto.



Hotellin läheisyydessä sijaitsi myös tuttu pubi McGlynns. Alberto piipahti siellä toteamassa, että elämä kulki rataansa entiseen tapaan – pubin kissa päivysti tutulla paikallaan.



Vanhalla harmaapäänallella ja hänen muorillaan oli erittäin tärkeää asiaa jalkapalloseura Arsenalin fanikaupalle. Koska seuran vanha kotistadion sijaitsee aivan uuden stadionin ja kaupan lähellä, päätimme vilkaista sitäkin. Mutta siellä olikin vastassa suuri yllätys – stadionin paikalla oli puisto!



Kun katsoimme asiaa tarkemmin, huomasimme, että stadionin katsomoista oli tehty asuntoja ja nurmikentän paikalla oli tuo viehättävä puisto kauniine vesielementteineen ja kukkineen.



Läheltä Arsenalin kotikenttää Emirates Stadiumia löytyi yllättäen myös ihastuttavan salaperäinen luonnontilainen puisto, jossa oli mm. lummelampi.



Arsenalin metroaseman lähettyvillä – kyllä, jalkapalloseuralla on oma metroasema – oli myös hauskannäköisiä englantilaistaloja. Monien talojen pihoissa oli todella kauniita kukkia.



Samoilla kulmilla eksyimme tällaiseen kauppaan:



Siellä meitä tervehti ystävällinen pupu.



Kaupassa oli – vaikka se kuinka kauppa olikin – paljon hyväntuulisia asukkaita. Tässäkin syödään niin viihtyisällä terassilla että:



Osa asukkaista oli myös kohonnut korkeuksiin. Oi, olisipa jännittävää päästä joskus itsekin kuumailmapalloon!



Arsenalilta jatkoimme Westminsteriin. Abbey oli edelleen komea kuin mikä!



Vanhan harmaapäänallen muori sekä mummo-Orso halusivat katsastaa katedraalin myös sisältä, joten lähdin heidän kanssaan katsomaan, oliko Alberton viimekesäinen toive kruunajaistuolin maalaamisesta toteutunut. Ja kuinka ollakaan, tuoli oli todellakin restauroitavana. Maalaaminen näytti tosin olevan aika tarkkaa puuhaa.

Alberto, vanha harmaapäänalle ja vaari-Orso lähtivät omille teilleen, mutta se ei meitä muita haitannut. Päästyämme Abbeysta ulos suuntasimme Thamesin toiselle puolelle Florence Nightingale Museumiin. Epäilen vahvasti, että oma sairaanhoitajamme Emily Nightingale on Florencelle jotain sukua.



Museo oli pieni mutta hyvin viehättävä. Lipunmyyntitiskiltä saimme stetoskoopit, joilla pystyi kuuntelemaan tietoiskuja museossa. Opimme paljon asioita Florence Nightingalesta, mm. sen, että hän syntyi Firenzessä ja on siksi nimeltään Florence.



Erikoisin näyttelyesine oli Florence Nightingalen pöllö Athena. Pöllö oli kuulemma päässyt vaikka minne, koska se majoittui Florencen taskuun.



Mutta minne Alberto oli vienyt samanaikaisesti vanhan harmaapäänallen ja vaari-Orson? Tietenkin Imperial War Museumiin.



Olen itse käynyt museossa Alberton kanssa kaksi kertaa ja tiesin, että siellä riittäisi ihmettelemistä. Jo museon aula on täynnä kaikenlaista katseltavaa.



Museon erikoisimpia kulkuvälineitä on bussi, joka on muutettu sodan aikana ambulanssiksi.



Iltaohjelmassa oli musikaali The Phantom of the Opera. Mukaani sinne lähtivät vanha harmaapäänalle muoreineen sekä mummo-Orso.



Teatteriesitys aiheutti hämmennystä.
- Minne se kummitus katosi siitä keskeltä näyttämöä?
- Miten se kummitus hävisi siitä tuolista?
Kaikki olivat kuitenkin tyytyväisiä musikaalivalintaansa, ja syytä olikin. The Phantom of the Opera oli dramaattinen, näyttävä ja tunnelmallinen.

Seuraavana päivänä Alberto lähti mummo- ja vaari-Orson kanssa ihmettelemään Notting Hilliä. Ökytaloissa olikin katseltavaa.



Myöhemmin päivällä tapasimme Victoria & Albert -museolla. Siellä tapasimme herrasmiehen, joka oli hankalassa tilanteessa tiikerin kanssa.



Tippoon tiikeri on eräs museon kuuluisimmista esineistä. Siinä on hieno mekanismi, joka saa miehen heiluttamaan kättään ja tiikerin murisemaan. Alberto muisteli vain kuulleensa, ettei laite toimi enää.

Toinen erittäin hieno esine V & A:lla on tämä upea valtavankokoinen itämainen Ardabil-matto.



Matossa on lähes 5000 solmua 10 x 10 senttimetrin alueella, ajatelkaa! Tekstiili on niin arvokas, ettei sitä valaista kuin 10 minuutin ajaksi tunnissa, jotta sen värit pysyvät mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Ison museon ja pubiruuan jälkeen oli varattu aikaa shoppailuun. Menimme Harrodsille. Vartiointi oli siellä järjestetty asiallisesti. Poliisina toimiva sukulaisemme oli hyvin ystävällinen.



Steiff-sukulaiset olivat puolestaan päätyneet esiintymään shakespearilaisittain.



Harrodsin ruokaosasto oli maineensa veroinen. Vanhalle harmaapäänallelle olisi varmasti maistunut yksi jos toinenkin ötökkä kalatiskistä – kuten minullekin.



Myös suklaaherkut olivat vastustamattomia.



Illalla Alberto ja vaari-Orso karkasivat vuorostaan musikaaliin. Alberto vaikuttui viime vuonna Les Miserablesista niin, ettei katsonut tarpeelliseksi vaihtaa näytelmää.



Musikaali oli ollut vielä suurempi elämys kuin vuosi sitten, koska Alberton ja vaari-Orson paikat olivat paljon paremmat kuin minun ja Alberton paikat vuosi aiemmin.

Seuraavana päivänä olikin vielä jännittävämpää tiedossa, mutta siitä saatte kuulla lisää ensi postauksessa.

- - -

The wonders of London

The first ever Olivia Orso reader’s trip is happily over now. There was a lot to see in London for the Old Grey Bear, his missus and Alberto’s parents. As usual, we lodged in a hotel near King’s Cross station. Alberto’s father was facinated by the nearby building of St. Pancras:

- Now that’s a magnificent church, he said.
- Well, actually it is another train station, corrected Alberto.

The Old Grey Bear and his missus were keen to visit the Arsenal fan shop at the Emirates stadium. While around there, we decided also to take a look at the old stadium. We were rather surprised to find out that the old stadium had been converted as appartments and that the green was preserved as a park!

There was also another park with a pond next to the Emirates Stadium. In the same neighborhood we saw quite many nice gardens in front of the houses. We also visited the Sylvanian Families shop that was not too far from the Arsenal tube station. The Sylvanians seemed to do very nicely in their own little world.

From Arsenal we continued to the Westminster Abbey. As the missus and Alberto’s mom wanted to visit the abbey and spend some time there, we decided to separate and so the Old Grey Bear and Alberto with his father went their own ways. After visiting the abbey – where we discovered that they were finally restoring the coronation chair, probably due to Alberto’s complaints last year – we wandered to the other side of the Thames river to visit the Florence Nightingale Museum. We learned a lot about this remarkable lady but I am still wondering one thing – was she probably a distant relative of our own Emily Nightingale?

Meanwhile the gents had headed – unsurprisingly – to the Imperial War Museum. I have been there twice with Alberto, so I knew they had a lot to see there. Already the main hall is filled with interesting old vehicles and aeroplanes. My personal favorite is the old bus that was converted as an ambulance during the First World War.

In the evening I, the Old Grey Bear, missus and Alberto’s mom went to see The Phantom of the Opera musical in the West End. We were very satisfied with what we saw and heard, but we were also wondering the theatric gimmicks we witnessed - where did the Phantom disappear from the center of the stage?

The next day Alberto went to see the gorgeous houses in Notting Hill with his parents. We met them later at the Victoria & Albert Museum. There we saw, for example, a gentleman having some troubles with the Tipu’s Tiger and the unbelievable Ardabil Carpet.

After the museum we had a quick lunch at the Bunch of Grapes pub before continuing to the Harrods. There we were greeted by a relative who was working there as an officer. The other relatives we found there, the Steiff bears, had their own Shakespearean play going on. We also gathered some more appetite at the food market.

That evening it was Alberto’s and his father’s turn to entertain themselves in the theater land. They went to see Les Miserables – Alberto got so fond of this musical when he saw it last year for the first time that he was keen to see it again. This time he was even more fascinated as they had very good seats at the stalls.

There are more adventures to come, so stay tuned for the next entry!

Tietoa meistä karhuista sekä ihmeellisiä rasioita

Olette varmaan jo ihmetelleet, miksi emme ole pitkään aikaan vierailleet Tampereella. Nyt sinnekin on tehty pieni kesäretki.

Museokeskus Vapriikki on aina loistokohde. Nyt siellä on sitä paitsi Karhun vuosi -näyttely, joten piti käydä tarkistamassa, onko meistä annettu oikeita tietoja. Näyttely oli monipuolinen, ja sitä voi suositella kaikille. Opimme karhuista vaikka mitä, mm. sen, että meitä on karkoteltu aikoinaan pyllistelemällä. Onneksi emme ole itse kohdanneet tällaista käyttäytymistä.

Heti näyttelyn alussa vastaan tuli tuttu olutkarhu. Sitä piti ihastella, koska se oli tehty valtavan isoon ryijyyn. Kukahan tämän on jaksanut ommella?



Tämä sukulainen oli nukkuilemassa.



Karhun luurankokin oli näyttelyyn saatu. On se vaan paljon hienompi kuin ihmisen luuranko!



Eräästä näyttelyvitriinistä en sitten pitänyt kovin paljon. Ihmiset uskoivat joskus, että karhun osilla on maagisia voimia. Siksi esi-isämme ovat joutuneet luopumaan mm. kämmenistään, hampaistaan ja kynsistään.



Toinen näyttely, jonka ehdimme katsoa, oli Inrō-näyttely. Samurait ja muut rikkaat muinaisen Japanin miehet kuljettivat tavaroitaan aikoinaan aika kauniissa rasioissa, vai mitä?





Sushinhimo ei tyydyttynyt vielä Hanko Sushin kojulla Nauvossa. Siksi söin Marusekissa hieman herkkuja, kun Albertolla oli muita tehtäviä.



Jälkiruuaksi otin kirsikkajäätelöä. Sen keralle oli pakko ottaa kahvi, koska tiesin, että sen kanssa tulevan maidon tarjoilee suloinen kissa.



Vielä yksi kuva eilisillalta ihan kotopuolesta. Lähdimme Alberton kanssa iltauinnille, ja järveä peitti niin upea usva, että piti palata takaisin kotiin hakemaan kamera.



Vesi oli kerrankin rannassa niin lämmintä, ettei minuakaan paleltanut yhtään – ennen kuin menin hieman pidemmälle. Muuten helteet ovat kyllä liian kuumat ainakin minulle.

Virkistäytyminen järvessä oli paikallaan, koska nyt alkaa haipakka, nimittäin Olivia Orson blogin ensimmäinen lukijamatka. Lähdemme Lontooseen vanhan harmaapäänallen ja hänen muorinsa sekä mummo- ja vaari-Orson kanssa.

- - -

Information on bears and boxes

As we hadn’t visited Tampere for a while, it was definitely high time to go and check out what was going on there. The Museum Center Vapriikki always seems to carry very interesting exhibitions and didn’t let us down this time either. They had a very special exhibition called The Year of the Bear that carried very important information about us bears. There was also another interesting exhition of old Japanese beautifully decorated Inrō boxes.

Sushi is also almost always on the menu when we are visiting Tampere. Alberto had something else to do so he couldn’t join me for sushi but that didn’t prevent me from indulging.

As it has been very hot and humid lately, we have cooled ourselves by going swimming late at night before going to sleep. Last night there was a nice foggy scenery on the lake.

Today were leaving for a few days in good ol’ London, this time with the Old Grey Bear and his missus and Alberto’s parents. Look forward for the report from the road sometimes late next week!

Saaristolaiselämää

Uusin Mondo-lehti kirjoitti Saariston rengastiestä ja esitteli niin paljon mielenkiintoisia paikkoja sen varrelta, että kyllähän meidän Alberton kanssa piti jatkaa Turusta saaristoon.

Aloitimme Taivassalosta, jossa on upea keskiaikainen harmaakivikirkko.



Kirkon sisällä olisi voinut nähdä upeita maalauksia, mutta valitettavasti sinne päästettiin vain ryhmiä, jotka olivat sopineet vierailusta etukäteen, joten jouduimme tyytymään kirkon ihasteluun ulkoapäin.

Taivassalosta löytyi myös viehättävä kirpputori nimeltä Etappi, jonka omistaja esitteli meille ystävällisesti myytävänä olevia esineitä. Kirpputorilla olikin jos jonkinmoista tavaraa. Perimmäinen huone näytti ihan oikealta olohuoneelta.



Tapasimme myös Mondossakin mainitun kilpahevosen. Se oli todella upea ja on varmasti ehtinyt voittaa urallaan monta kisaa, koska on syntynyt jo 1950-luvulla.



Taivassalosta jatkoimme Kustaviin, jossa pysähdyimme käsityöläiskylässä, jossa toimii mm. Kustavin savipaja. Tärkein syy pysähtymiseemme olivat kuitenkin seudun parhaat munkit. Niitä sai takanani olevasta punaisesta talosta.



Savipaja myi ymmärrettävästi keramiikkaa. Sitä löytyi myös ulkosalta upeissa väreissä. Ostin vanhalle harmaapäänallelle tuliaisiksi meriharakkamukin, koska hän sattuu olemaan kovin kiinnostunut linnuista.



Munkki ei aivan riittänyt päiväruuaksi, joten oli suunnattava Vuosnaisiin, missä oli kehuttu buffet paikassa nimeltä Boris & Maris. Siellä meitä tervehti merenneito, joka kurkotteli kohti merta.



Mutta olikos se buffet herkullinen? Kyllä oli! Kylmiä kalaherkkuja oli vaikka minkälaisia, mm. sitruuna-ahventa, aurajuustohaukea ja parmesaanilohta sekä Alberton suosikkia sinappisilakkaa. Kasviksia oli myös monenlaisia, ja tällaiset herkkulautaset me kokosimme:



Santsasimme vielä hiukan, koska pitihän lämpimien ruokien pöydästäkin jotain maistaa. Kanan kaveriksi päätyivät kuitenkin kylmäpöytien antimet, koska ne oli jo todistettu erittäin herkullisiksi.

Losseilla ja lautoilla ajelu ei kuulu jokapäiväiseen elämäämme, ja siksi saaristossa reissaaminen olikin aika jännittävää, sillä losseja tuli vastaan vähän väliä. Nautimme kannella auringonpaisteesta.



Ohimenevälle laivalle piti tietenkin vilkuttaa.



Houtskarin vierasvenesatamassa pysähdyimme ihastelemaan purjeveneitä ja nauttimaan hampurilaiset Skagen-nimisen paikan terassilla. Omassa burgerissani oli katkarapuja!



Korppoossa törmäsimme toiseen harmaakivikirkkoon.



Kirkon sisällä oli mm. kaunis alttarikaappi.



Yöpymispaikkamme Gammelgård oli puolestaan Nauvossa. Vaivaistalomenneisyydestään tunnettu talo on kuulemma ihan oikea kummitustalo. Varsinkin sisältä se näyttikin kartanolta, jossa voisi kuvitella tapahtuvan vaikka mitä. Mutta oli rakennus komea ulkoakin. Ja pihapiiri oli ihana! Shakkiakin olisi voinut halutessaan pelata auringonpaisteessa.



Täytyy myöntää, että olin hieman peloissani kummitustarinoiden vuoksi, vaikken uskokaan, että kummituksia on olemassa. Alberto oli kyllä sitä mieltä, että huoneessamme oli aave: hyttysen ininää kuului ja kuului, mutta ötökkää ei vain näkynyt. Itse olen sitä mieltä, että tämä hyttynen oli vain hyvä piiloutumaan.

Alan muuten erikoistua kukkien tarkkailuun: Gammelgårdin pihassa oli ihastuttava ruusu, joka oli pakko saada valokuvaan.



Paikan maalaisidylliä loivat myös lampaat, joista jokainen saattoi valita suosikikseen eri värisen.



Lisäksi aivan Gammelgårdin vieressä oli idyllinen rypsipelto. Auringonlaskun häipyvä valo loi keltaisen pellon, punaisen ladon ja vihreän metsän välille aivan uskomattoman kontrastin, joka Alberton tietenkin piti ikuistaa valokuvaan.



- Mahtava näkymä, tästä tulee ihan mieleen Stingin biisi ”Fields of Gold”, intoili Alberto.
- Voi Alberto, se lauluhan kertoo ohrapelloista, oli minun pakko oikaista.

Eikä Gammelgårdissa tarvinnut myöskään olla nälissään. Pihapiirissä toimi pizzeria, joka paistoi pizzansa puulämmitteisessä uunissa! Useiden kala- ja meriötökkäruokien jälkeen valitsin lihaisamman pizzan.



Viivi oli mukanamme ja pulahteli vähän väliä innoissaan mereen polskimaan. Tässä hän on juuri käynyt iltauinnilla Nauvossa.



Nauvossa kannattaa katsastella myös metsään. Nousimme korkealle kalliolle nähdäksemme tällaisen näyn:



Kyseessä on Finbyn jatulintarha. Olimme aivan ihmeissämme, ja syytä olikin, koska kukaan ei oikeastaan tiedä varmaksi, miksi ja milloin tällaisia kivilabyrintteja on rakennettu. Mielettömän hieno jatulintarha kuitenkin oli, minusta jopa hienompi kuin Stonehenge.

Niinpä niin, Nauvostakin löytyi harmaakivikirkko. Onpas niitä rakennettu saaristoon innokkaasti. Tämäkin oli oikein komea, juuri sen näköinen kuin kunnon kirkon pitää olla. Alberto oli saavuttavinaan jopa Hammer-filmien tunnelmaa kirkon läheisyydessä.



Myös Nauvon satamassa oli syytä vierailla. Sieltä löysinkin ihan oikean juhannussalon, vaikka sellaisten sesongista onkin jo mennyt hyvä tovi.



Satamassa oli mukava myös lounastaa, koska sieltä sai sushia. Hanko Sushin mökistä ostimme seuraavanlaisen lajitelman:



Minä otin myös wakemesalaatin, joka on kuvassa näkyvässä pienessä kupissa. Herkullista oli!

Kun matka kotiin päin alkoi, jo Paraisten kohdalla oli sellainen olo, että kakku maistuisi. Syy tähän oli kyllä se, että Mondossa oli kovasti mainostettu Sattmarkin tuvan prinsessakakkua. Lisää herkkua siis!



Alberton mielestä paras kohde tuli viimeiseksi. Poikkesimme vielä Kuusiston piispanlinnan raunioilla. Alberto oli hämmästyksestä ensiksi sanaton. Sitten hän totesi:
- Tuollainen raunio olisi kyllä kiva saada myös omalle takapihalle!



Rauniot olivat kieltämättä hienot. Kyllä piispat ovat aikanaan eläneet leveästi ja komealla paikalla.



Alberto oli hyvin innostunut. Näin vaikuttunut hän on taitanut olla vain Colosseumista, Pompejista – ja tietenkin Caracallan kylpylän raunioista.



Piispanlinnan luota löytyi jälleen tunnistamaton kasvi. Jos joku tietää, mikä tämä on, kertokoon.



Ja taas tuli todistetuksi, että Suomessakin on paljon nähtävää.

- - -

The Archipelago Trail

From Turku we continued along the Archipelago Trail, a road that circulates the islands on the south-west coast of Finland. Our first stop was Taivassalo, where we visited a medieval stone church and a cozy second-hand shop.

The next stop was a ceramic shop in Kustavi where they manufacture and sell all kinds of ceramic items – and extremely good donughts as well. However, as the donughts were not enough to serve as a lunch, we had to head for Boris & Maris in Vuosnainen. This nice restaurant presumably has the best lunch buffet in the whole archipelago and after tasting their fish delicates like parmesan salmon, blue-cheese pike and lemon perch we have to agree.
On the Archipelago Trail you can’t avoid a ferry ride or two. As this is something we don’t get to enjoy too often we indulged ourselves as much as possible, breathing refreshing sea air and waving to the ships passing by.

In Houtskari we stopped to eat hamburgers in their guest harbour before continuing to Korppoo where we got to see another old stone church.

We stayed overnight in Nauvo, lodging at the idyllic old mansion called Gammelgård. According to the legend the house is haunted and I was a bit terrified about the idea of sleeping there. Nothing happened while we were there but Alberto still desperately claimed we had encountered a mosquite ghost – it could be heard but not seen throught the whole night. I was not convinced of his theory, though.

We really enjoyed our stay at Gammelgård, admiring their flower garden, feeding their lambs and tasting pizza they serve from their wood oven. The setting sun was painting an unforgettable scenery with contrasting colours of yellow field mustard, red barn and green wood. Alberto managed to immortalize the landscape with his camera.

- What a sight, it reminds me of Sting’s “Fields of Gold”, he said.
- Oh, Alberto, that song was about the barley fields, I had to correct him.

Vivian accompanied us, of course, and she was anxious to go swimming every time we got close enough to the sea. Alberto was always patiently waiting for her on the beach with a towel.

There was also a lot to see around Nauvo, like the old, mystic Troy Town (or Giant’s Guard, as they are called here) in the nearby wood, yet-another stone church and a harbour. Alberto was especially facinated by the church as it reminded him of old horror movies made by the Hammer Films. I was more interested in the sushi they were serving in a small cottage in the harbour.

On the way back home we still had time to stop in Sattmark to taste their famous princess cake and to visit the ruined castle in Kuusisto. The ruins were the major attraction for Alberto and he started to plan how to build such ruins on our backyard as well.

I was able to discover yet another unidentified flower next to the ruins. Any ideas what it could be?

Looks like there is still so much to see here in Finland as well…