Piilosilla

En ollut kovin hämmästynyt, kun huomasin, että Alberto alkoi houkutella Robertoa elokuviin - olihan uusi Quentin Tarantinon elokuva tullut ensi-iltaan, ja Alberton tapaan tämä elokuvaohjaajakin on Ennio Morricone -fani. Niinpä hänen tekemänsä western oli mentävä oitis katsomaan.

- Tämähän on melkein yhtä jännää kuin silloin kun pentuina livahdimme salaa iltapäivänäytökseen katsomaan alkuperäistä Djangoa, Alberto nostalgioi Robertolle, kun he tekivät lähtöä.



Minä päätin sen sijaan viettää teehetken Giovannan ja kylään saapuneen Ingrid Björnhufvudin kanssa. Ingrid oli lähtenyt kyläilemään, kun Victoria ja Freija olivat kärttäneet päästä leikkimään Vittorion, Giulian ja Viivin kanssa.



Pian salista kuuluikin pientä piipitystä. Menin katsomaan.
- Mitä täällä tapahtuu? kysyin.
- Viivi laskee kymmeneen ja me menemme piiloon, Victoria selitti tärkeänä.
- Mutta eihän Viivi osaa laskea kuin kahteen, minä totesin.
- Laske Viivin apuna, Freija totesi ja syöksyi etsimään piilopaikkaa.



Niinpä minä laskin, sillä eihän se iso vaiva ollut. Viivi laski kahteen ja minä jatkoin siitä.

Kun pääsimme yhdessä kymmeneen, päästin Viivin etsimään muita lapsia. Ensimmäiseksi löytyi Giulia, joka oli jäänyt piiloon saliin portaiden alle. Hän oli luottanut taktiikkaan, että Viivi pomppisi heti portaita pitkin yläkertaan eikä katsoisi salista laisinkaan, mutta taktiikka ei toiminut kovin hyvin.



Seuraavaksi Viivi sitten kiipesikin yläkertaan. Silloin Chili alkoi haukkua vaatekaapin edessä. Viivi kurkisti kaappiin, ja sieltä löytyi Freija.
- Äh, voi sinua Chili! Freija manasi. - Viivi ei olisi ikinä löytänyt minua, jos et olisi paljastanut piiloani.



Victoria ja Vittorio olivat vielä piilossa. Seuraavaksi löytyikin Victoria, joka oli piiloutunut kylpyhuoneen peilin taa.



Mutta Vittoriota ei ollutkaan niin helppo löytää. Viivi etsi joka paikasta moneen kertaan, mutta velmuilija pysyi piilossa. Ulkona oli jo aivan pimeää. Sitten Viivi keksi kurkistaa kuistille, ja sieltä hän löysi viimeisen jo hieman hyytyneen piilossaolijan. Vittorio oli nimittäin piiloutunut lumikasaan niin, että pää vain kurkisti lumesta.
- Kuikuilin ikkunasta, kun Viivi kurkisteli sohvan alle ja kirjahyllyn taakse, Vittorio kuitenkin naureskeli.



Piilosleikin loputtua Alberto ja Roberto saapuivat elokuvista. Olin jo kysymässä heidän mielipidettään filmistä, mutta sitten päätin, että annan heidän myhäillä keskenään ainakin hetken. Westernit kun ovat hieman sellaisia urosten juttuja.

Talvista ulkoilua

Viikonloppuna oli mukavanoloinen ulkoilusää ja se sai erityisesti Vittorion ja Giulian kärttämään pulkkamäkeen pääsyä. Iloisesta pomppimisesta päätellen Viivikään ei ollut ajatusta vastaan, joten minä suuntasin Roberton, Giovannan ja lasten kanssa ulos.

Heti pihassamme lapset innostuivat, sillä joku oli rakentanut lumiukon ja lumihevosen. Harmillista kyllä sää ei ollut tarpeeksi lämmin, jotta lumi olisi ollut riittävän nuoskaista hevosen kaverin rakentamiseen.





Lähdimme kävelemään metsään. Polku kulki lumisen maiseman läpi kohti pulkkamäkeä.



Kun pääsimme pulkkamäen luo, lapset eivät yllättäen halunneetkaan syöksyä suoraa päätä laskemaan mäkeä. Ensin he huomasivat napakelkan ja syöksyivät innokkaina sen kyytiin.



Sitten oli pulkkailun vuoro. Paikalla oli paljon lapsia, mutta Vittoriolla, Giulialla ja Viivillä ei ollut mitään vaikeuksia mahtua mukaan. Robertokin laski kelkalla mäen pari kertaa ja vilkutti villisti kovassa vauhdissa.



Reippaan pulkkailun jälkeen suuntasimme punaposkisina takaisin kotiin. Ensi kerralla saatte nähdä, että vaikka ulkona on mainiota, lapset keksivät kyllä tekemistä sisälläkin - varsinkin, kun Victoria ja Freija saapuvat vieraisille.

Mainio munakas

Vaikka kotimme täyttyikin joulun aikaan vieraista, kinkkumme riitti mainiosti. Itse asiassa sitä jäikin vielä sopivasti, jotta Alberto saattoi opettaa Giovannalle ja Marialle, kuinka loppiaisena saa valmistettua kinkun jämistä mainion munakkaan.



- Emme tarvitse kovin monimutkaisia ainesosia, Alberto selitti, ainoastaan riittävästi kananmunia, hieman kinkkua paloiteltuna sekä tietenkin sinihomejuustoa. Muutama kirsikkatomaatti ei myöskään tee pahaa.

Munakkaasta tuli hyvin herkullinen.
- Hmm. Ehkä voisimme kotiin palattuamme paistaa erikseen kinkun, josta sitten voimme valmistaa munakasta, Robertokin totesi vaimolleen.



Roberto perheineen ei kuitenkaan kiirehtinyt kotimatkalle. Sen sijaan Marian ja Sergion oli palattava koti-Italiaan heti loppiaisen jälkeen. Niinpä heitimme heille hyvästit oikein koko joukolla. Viiviä meinasi ensin vähän itkettää, kun ystävät lähtivät, mutta hänkin piristyi pian, kun sisarukseni lupasivat palata taas leikkimään hänen kanssaan niin pian kuin vain mahdollista.

Hyvää uutta vuotta!

Vieraat viipyivät luonamme uuden vuoden vaihtumisen yli. Niinpä he ehtivät nautiskella suomalaisesta talvesta kaikessa rauhassa. Useana aamuna saimme herätä näin kauniisiin auringonnousuihin.



Lapset tietysti alkoivat pitkästyä pitkien pyhien aikana, jolloin Sergio ehdotti, että hän voisi viedä heidät taas elokuviin. Koska elokuvateattereihin oli juuri parahiksi saapunut Nemoa etsimässä -elokuvan 3D-versio, päätimme lähteä mukaan hieman isommalla porukalla. Vaikka tarina olikin ennakkoon tuttu, valtameren värit ja Nemon seikkailu kiehtoivat yhä eikä pitkästymisen hetkeä tullut.



Elokuvassa käytyämme kävimme katsastamassa myös Käsityön museon perinteisen jouluikkunan. Tällä kertaa ikkunassa oli mm. talvista kelkkailua, kuppausta sekä kynttilänvalantaa.





Uudenvuodenaattona söimme tietenkin perinteiseen suomalaiseen tapaan nakkeja ja perunasalaattia. Alberto kävi pitkälliset neuvottelut Giovannan kanssa siitä, kuinka nakit tulee keittää.
- Olen tavannut pistää hieman viherpippureita keitinveteen makua antamaan, selitti Alberto.
- Kuulostaa mielenkiintoiselta mutta hieman liian radikaalilta minun makuuni, oli Giovannan vastaus.
Lopulta he päätyivät ratkaisuun, johon kaikki olivat tyytyväisiä.





Keskiyöksi siirryimme keskustaan Harjun kupeeseen katsomaan kaupungin ilotulista. Se oli komea, vaikka peittyikin osaltaan pilvien taakse.



Hyvää uutta vuotta kaikille!