sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Talvista ulkoilua

Viikonloppuna oli mukavanoloinen ulkoilusää ja se sai erityisesti Vittorion ja Giulian kärttämään pulkkamäkeen pääsyä. Iloisesta pomppimisesta päätellen Viivikään ei ollut ajatusta vastaan, joten minä suuntasin Roberton, Giovannan ja lasten kanssa ulos.

Heti pihassamme lapset innostuivat, sillä joku oli rakentanut lumiukon ja lumihevosen. Harmillista kyllä sää ei ollut tarpeeksi lämmin, jotta lumi olisi ollut riittävän nuoskaista hevosen kaverin rakentamiseen.





Lähdimme kävelemään metsään. Polku kulki lumisen maiseman läpi kohti pulkkamäkeä.



Kun pääsimme pulkkamäen luo, lapset eivät yllättäen halunneetkaan syöksyä suoraa päätä laskemaan mäkeä. Ensin he huomasivat napakelkan ja syöksyivät innokkaina sen kyytiin.



Sitten oli pulkkailun vuoro. Paikalla oli paljon lapsia, mutta Vittoriolla, Giulialla ja Viivillä ei ollut mitään vaikeuksia mahtua mukaan. Robertokin laski kelkalla mäen pari kertaa ja vilkutti villisti kovassa vauhdissa.



Reippaan pulkkailun jälkeen suuntasimme punaposkisina takaisin kotiin. Ensi kerralla saatte nähdä, että vaikka ulkona on mainiota, lapset keksivät kyllä tekemistä sisälläkin - varsinkin, kun Victoria ja Freija saapuvat vieraisille.

Ei kommentteja: