- Hyvä, ettemme ottaneet Chiliä mukaan matkalle, Alberto totesi. - Sen ulkoiluttaminen olisi tullut kalliiksi, koska sillä on tapana kakkia minne sattuu, kun silmä välttää.
Koska oli syntymäpäiväni, ei ollut kuin etäinen tarve pysyä jollain lailla kohtuudessa. Niinpä valitsin aamupalaksi sushia. Ostimme Alberton kanssa kolme laatikollista, jotka jaoimme tasan.
Kävellessämme kaupungilla osuimme lähes sattumalta Rockefeller Centerille. Rakennuskompleksissa olikin ihmettelemistä. Varsinkin korkein rakennus oli niin suuri, etten uskonut Alberton saavan mahdutettua sitä valokuvaan. Mutta Alberto vain myhäili, ettei hänellä ollut kuvan ottamisessa minkäänlaisia ongelmia.
Vaikka kevät yritti jo jossain määrin saapua kaupunkiin, Rockefeller Plazalla luisteltiin. Oli hauska katsella, kuinka ihmiset luistelivat innoissaan taidosta riippumatta.
Rockefeller Plazan lähialue oli tietenkin täynnänsä kauppoja, ja aivan luistinradan vierestä löytyi pienehkö Lego-kauppa.
Sisällä kaupassa oli tietenkin kaikkea hauskaa Legoista koottuna, mm. Rockefeller Plaza - tietenkin...
... sekä Rockefeller Centerin Atlas-patsas.
Teimme kaupasta pari pientä ostosta. Alberto osti Lego-Dracula-avaimenperän, minä Lego-Gimli-avaimenperän sekä Lego-Vapaudenpatsas-magneetin.
Legoilun jälkeen siirryimme 5th Avenuelle vieraillaksemme Pyhän Patrickin kirkossa. Mutta kuinka ollakaan, kirkko oli perusteellisessa remontissa.
Remontti ei kuitenkaan onneksemme estänyt sisällepääsyä kirkkoon, mutta toisaalta rakennustelineet olivat vallanneet kirkon sisätilatkin, joten kokonaiskuvaa selvästikin upeasta katedraalista oli vaikea saada.
Yksittäisiä taideteoksia pääsimme kuitenkin tarkastelemaan. Katedraalissa oli mm. tämä vaikuttava Pietà.
Lahjoitimme hieman rahaa kirkon korjaustöihin - kirkossakävijöitä pyydettiin nimittäin katedraalinrakentajiksi, emmekä voineet kieltäytyä.
- Olen aina halunnut rakentaa ison keskiaikaisen katedraalin, Alberto touhotti.
- Rakas Alberto, tämä ei ole keskiaikainen katedraali eikä sinun lahjoittamallasi 5 dollarilla rakenneta tätäkään kovin pitkälle, minä yritin selittää.
- No kyllä sillä alkuun pääsee, Alberto totesi tarmokkaasti.
Koska katolinen kirkko on juuri saanut uuden paavin, oli Pyhän Patrickin katedraalissa mahdollisuus lähettää terveiset eläkkeelle jääneelle paavi Benedictus XVI:lle. Suuret kirjat olivatkin jo pullollaan viestejä.
Kirkollisista tunnelmista kävelimme nykytaiteen pariin Museum of Modern Artiin.
- Täältäkö niitä omituisia taideteoksia löytyy? Alberto kysyi.
- Juuri täältä, minä vastasin.
MoMA olikin pullollaan taiteen merkkiteoksia, vaikka saimme kokea jo kassalla pettymyksen: odottamani Salvador Dalín Muiston pysyvyys -maalaus oli jossain muualla, vaikka se yleensä on esillä juuri MoMAssa.
Muita tunnettuja teoksia kyllä löytyikin. Näimme Vincent van Goghin maalauksen Kirkas tähtiyö, mikä olikin loistava lisä Amsterdamin Van Gogh -museossa näkemiemme teosten rinnalle.
Väliaikaisesti museossa oli myös eräs Edvard Munchin Huuto-teoksista, toinen aiheen pastelliversioista. Vähempikin kirkuminen aiheuttaisi kauhua! Lopulta Alberto kevensi tunnelmaa pienellä puujalkavitsillä.
- Kaikista Munchin Huudoista tämä on yksi, hän sanoi virnistäen.
Seuraavaa teosta Alberton oli vaikea ymmärtää - ja hieman minunkin.
- Miksi ihmeessä tuolla oikealla olevalla naisella on vihreät kasvot? Ja tuon toisen kasvot ovat ihan hajonneet, vaikka vasemmalla puolella olevat naiset näyttävät ihan ihmisiltä? minä ihmettelin, kun seisoimme Pablo Picasson Avignonin naisten edessä.
Albertolla oli selitys valmiina:
- Ehkä tuota oikeaa reunaa maalatessa absintti oli alkanut jo vaikuttaa.
Tiedä häntä, mutta kyllä siellä Avignonissa näytti monenlaisia naisia olevan tuolloin vuonna 1907, kun Picasso maalauksensa taiteili.
Vaikka emme nähneet Muiston pysyvyyttä, saimme kuitenkin nähdä jotain muuta Salvador Dalílta. Taisi olla mies melkoinen piipertäjä. Täynnä yksityiskohtia oleva taulu ei ollut pidemmältä sivultaankaan kuin kolmisenkymmentä senttiä.
Tottahan toki MoMAssa oli myös amerikkalaisten taiteilijoiden töitä. Alberto oli erityisen kiinnostunut Jackson Pollockin maalauksista...
... ja minua viehättivät jostain hassusta syystä Andy Warholin tomaattikeittopurkit, joiden luota Alberto hoputti minua eteenpäin, sillä hän sanoi tulevansa nälkäiseksi, jos joutuisi tuijottelemaan keittopurkkeja pidempään.
MoMAssa oli myös hauska veistopuutarha, jonka tosin kiersimme pikaisesti kylmähkön sään vuoksi. Tapasimme kuitenkin Picasson varsin hyväntahtoisen vuohen.
Taiteen jälkeen oli syntymäpäiväostosten aika. Suuntasimme Tiffanylle. Alberto ihmetteli asiaa hieman, sillä hänen mielestään aamiaisaika oli jo ohitse, mutta pian hänkin oivalsi, että Tiffany & Co. myy jotain aivan muuta kuin aamiaisia.
Ajelimme hissillä hieman ylempään kerrokseen, ja sieltä löysinkin itselleni ihanan hopeisen sydänkorun, joka on toiselta puolelta tiffanylaisen turkoosi. Koru pakattiin pieneen turkoosiin kangaspussiin, joka pakattiin pieneen turkoosiin laatikkoon, joka pakattiin pieneen turkoosiin paperikassiin. Suukko Albertolle, joka halusi maksaa korusta suurimman osan!
Lahjaostoksen jälkeen aloimme olla jo hieman nälkäisiä ja sääkin oli huono, joten suuntasimme lähellä Lincoln Centeriä olevaan Rosa Mexicano -ravintolaan, jossa meillä oli pöytävaraus. Ravintolassa vaikutti olevan hyvä tunnelma. Ensiksi tilasimme quacamolen, jonka valmistusta saimme seurata aitiopaikalta - tarjoilija nimittäin teki sen pöytämme vieressä pienessä kärryssä.
Minä valitsin pääruuaksi ankkaa, sillä sitä ei tule syötyä niin usein. Ei liene tarpeen mainita, että annos oli herkullinen.
Alberto sen sijaan valitsi tyylilleen uskollisesti pihvin, joka sekin osoittautui maukkaaksi.
Jälkiruoille ei vatsoissamme enää ollut tilaa, joten puikahdimme kadun toiselle puolelle Metropolitan Operaan, sillä meillä oli liput La Traviata -esitykseen. Alberto ei malttanut taaskaan olla viisastelematta:
- Tänä iltana baritoniosuudet laulaa näköjään joku vähemmän tunnettu lupaava uusi kyky nimeltä Plácido Domingo.
Oopperatalo oli upea. Katoista roikkui erikokoisia kristallikruunuja.
Ikävä kyllä jet lag taisi iskeä pahimmin juuri oopperan aikaan, vaikkei se paha Yhdysvaltoihin päin mennessä ollutkaan. Siksi oopperakokemus jäi hieman vähemmän keskittyneeksi. Esiintyjissä ei kuitenkaan ollut valittamista. Pääroolissa loisti Diana Damrau, ja myös merkittävää osaa laulanut maestro Domingo sai valtaisat aplodit lavalle saapuessaan, vaikkei ollut vielä laulanut ensimmäistäkään säveltä.
Kun palasimme oopperan jälkeen ulkoilmaan, huomasimme, että lumi oli saapunut New Yorkiin. Hotellille päästyämme näimme, kuinka kulmakahviomme pöydillä oli ihan reilusti lunta.
Hotellin ikkunasta ihailimme vielä lumista Broadwayta.
Ja ennen nukkumaanmenoa katsastin vielä kaunista syntymäpäivälahjapakettiani. Hyvin se oli selvinnyt perille hotellillle läpi tuulen, tuiskun ja lumisateen. Ja rusetti oli niin kaunis, ettei pakettia raaskinut heti avata.
Seuraavalla kerralla saatte kuulla vielä lisää taide-elämyksistä. Eksyimme nimittäin jättimäiseen Metropolitan Museum of Artiin.
- - -
Birthday in New York
The day following our adventures in Brooklyn was my birthday. My plans for the day were clear: some fine arts and shopping were on the menu. However, on our way to the arts and shops we encountered a sign that warned that there would be a hefty fine for those who don't clean up after their dogs.
- Well, it is a good thing that we didn't bring our chihuahua Chili with us here, Alberto said. - It would have cost us a lot to take that dog for walk here as he always manages come up with surprises when one is looking away.
After some breakfast sushi we found ourselves at the Rockefeller Plaza where people were skating at the foot of the famous Rockefeller Center. There was also a cozy little Lego shop there and we decided to start our shopping there. We also got to see some nice Lego miniatures like the ones presenting the Rockefeller Plaza and its famous Atlas statue.
From the Rockefeller Plaza we walked around the corner to the 5th Avenue where our next stop, St. Patrick's cathedral, was already waiting for us. To our surprise, we found out that the cathedral was being restored both inside and outside. It was a bit difficult to get the image of the interiors as there were scaffolds everywhere but we were able to admire some of the paintings and statues nonetheless. We also donated a small sum of money for the restoration work.
- I have always wanted to build a medieval cathedral, Alberto enthused.
- Well, my dear, this is not a medieval cathedral and your 5 bucks doesn't help them too far with restoration either, I tried to soothe him.
- I am sure that will get them started well enough, Alberto replied energetically.
There was also a huge book for people to leave their greetings to Benedict XVI, the pensioner pope.
After the ecclesiastical atmosphere we headed to the Museum of Modern Art. Now there was a lot to see even if one of paintings we definitely wanted to see - Dali's "Persistence of Memory" - was temporarily somewhere else. But that didn't bother us too long as after admiring some famous paintings of Vincent van Gogh, we found something special indeed: one of Munch's "The Scream" paintings was currently exhibited at MoMA.
Then it was time to take a good look at Picasso's famous painting "Les Demoiselles d'Avignon", which turned out to be a bit difficult to comprehend:
- Why does that lady on the right have a green face? And that other has her face disintegrating, while on the left side everybody is looking normal? I wondered after while.
- Maybe the absinthe took its toll when it was time to paint the right side, Alberto suggested as an answer.
We probably didn't get to see the "Persistence of Memory" but there were still some other works of Salvador Dali on display. I think signor Dali must have been quite a fiddler as his paintings were quite small but still full of details.
We also got to see lots of works by American artists. Jackson Pollock was Alberto's favorite while I was more interested in Andy Warhol's soup cans. I would have loved to observe them a bit more carefully but Alberto hurried us forwards, saying that watching those cans made him hungry.
After all that modern art it was time to head for more shopping at the Tiffany & Co. Alberto was wondering about it first, arguing that it was already well past the breakfast time, but it soon dawned for him that Tiffany is not that much about breakfast after all. We took the elevator to the third floor where they keep their silverware as I wanted a small pendant as a birthday present. I ended up choosing a bit more expensive one than I originally thought when my dear Alberto promised to pay most of it.
The weather was turning worse and we were already a bit hungry, so we took the course to the Rosa Mexicano, a Mexican restaurant near Lincoln Center. The restaurant appeared to be a very nice one - they even prepared the quacamole fresh at the table! My choice for the main course was duck where as Alberto chose more traditional steak.
After the dinner it was time for the first cultural experience for us on the American soil - Verdi's famous opera "La Traviata" at the Metropolitan Opera house. That night was a very special one as the baritone part was performed by - according to Alberto's joke - a young and promising new talent called Plácido Domingo. The performance was marvelous and we didn't need to hesitate to join the standing ovation at the end.
Once we got out of the opera we found everything covered by snow - how lovely! Back at the hotel we still admired the snowy Broadway from the window of our room. And just before going to the bed, I still had to admire my birthday present from Tiffany & Co. - the bow on the box was so beautiful that I didn't dare to open for days!
