lauantai 1. marraskuuta 2014

Kaksinkertaisesti pelottavampi halloween

Viime vuonna Freija kritisoi edellisen vuoden halloween-kurpitsalyhtyjämme sanoen, etteivät ne olleet lainkaan pelottavia. Kenellekään ei ollut yllätys, kun hän tänä vuonna totesi, että halloweenin pitäisi olla vähintään kaksi kertaa pelottavampi kuin viime vuonna. Hetken asiaa mietittyään Alberto keksi ongelmaan hyvin Alberto-henkisen ratkaisun.



- Höh, nuohan ovat aivan hyväntuulisen näköisiä, eivät pelottavia, Freija totesi nähtyään Alberton veistämät kurpitsalyhdyt.
- Mutta jos tarkkoja ollaan, tänä vuonna halloween on kuitenkin jopa kaksi ja puoli kertaa pelottavampi kuin viime vuonna, sillä kurpitsoja on kaksi ja ne ovat viimevuotista isompia, Alberto yritti selittää.
- Määrä ei lisää pelottavuutta muutoin kuin zombeista puhuttaessa, Freija vain totesi siihen.

Onneksi meillä oli tarjolla Freijallekin riittävän jännittävää ohjelmaa. Pari viikkoa sitten Italiassa käydessämme olimme nimittäin osuneet roomalaiseen Profondo Rosso -nimiseen liikkeeseen, jossa myytiin paitsi kaikenlaisia kauhutarvikkeita, myös monenlaista italialaisia kauhuelokuvia käsittelevää kirjallisuutta. Alberto oli asiasta kovin innoissaan ja osti kirjallisuutta, jonka opastuksella löysimmekin oivallista ohjelmaa tämän vuoden halloweeniksi. Paksusta opuksesta löytynee ohjelmaa myös tulevien halloweenien tarpeisiin.



Päädyimme katsomaan Mario Bavan ohjaaman La Maschera del Demonio -elokuvan, jonka goottilainen kauhutunnelma teki jopa Freijaan lähtemättömän vaikutuksen. Pian Freija ja Alberto keskustelivat myös elokuvan chiaroscurosta niin innokkaasti, että me muut päätimme siirtyä keittiöön syömään kurpitsapiirakkaa.

Ei kommentteja: