sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Monipäiväiset synttärijuhlat

Kaiken touhotuksen keskellä on jäänyt kertomatta, että olenhan minäkin viettänyt syntymäpäivää, ei pelkästään blogini. Tänä vuonna ilmoitinkin Albertolle oitis, että syntymäpäiväjuhlani kestävät kolme päivää.
- Miksi ihmeessä? Alberto hämmästeli. - Ei sinänsä, että vastustaisin ajatusta, mutta...
- Olet hämmästynyt, minä täydensin.
Alberto näytti todellakin hieman hämmästyneeltä.
- Syntymäpäivänäni keskiviikkona esiintyy Sabaton Rytmikorjaamolla Seinäjoella ja kaksi päivää myöhemmin perjantaina Battle Beast Lutakossa, minä selitin.
Alberto ymmärsi oitis, että koko viikko olisi yhtä juhlaa.

Tiedossa olivat siis jo etukäteen vauhdikkaat syntymäpäiväjuhlat, ja totta tosiaan Sabaton oli energinen.
- Katso, Alberto, kuinka hieno panssarivaunu! minä touhotin nähdessäni Hannes van Dahlin rumpusetin.
Alberto antoi minun vouhottaa mutta otti itse rauhallisemmin - olihan hän nähnyt Sabatonin lähietäisyydeltä aiemminkin.



Keikka eteni kuin pikajuna, kunnes bändin laulaja Joakim Brodén päätti esitellä kitarointitaitojaan. Hänellä taisi onneksi olla omaan soittamiseensa hieman humoristinen asenne - soitanta ei ehkä täyttänyt todellisen metallikitaroinnin kriteerejä.



Onneksensa yleisö sai kuulla pian taas laadukkaampaa kitarointia, kun Chris Rörland näytti, miten kitaraa todella pitää soittaa.



Annettakoon nyt kuitenkin pisteet Brodénin sympaattiselle kitaransoittoyritykselle, mutta oli hyvä, että hän palasi omaan rooliinsa laulusolistina - jos mahdollista, vauhti vain kiihtyi, kun hän palasi mikrofoninvarteen.



Keikkaa varten kannatti tosiaankin ajaa Seinäjoelle. Rytmikorjaamo osoittautui mainioksi keikkapaikaksi ja Sabaton oli hyvässä vedossa. Suomalaisia miellyttääkseen bändi oli valinnut perussettinsä kolmeksi viimeiseksi biisiksi suomalaisista ja Suomesta kertovat kappaleet "Talvisota", "White Death" ja "Soldier of 3 Armies". Me Alberton kanssa olisimme tietenkin halunneet kuulla enemmänkin kuin yhden kappaleen ruotsiksi, mutta keikasta oli vaikea löytää mitään muuta huomautettavaa, joten annettakoon ruotsin kielen vähäisyys anteeksi.



Aivan lähelle syntymäpäivääni osui myös jännittävä avaruudellinen ilmiö: auringonpimennys!
- Oi kuinka hauskaa, että tilasit tämän syntymäpäiväni kunniaksi, minä kiittelin Albertoa, joka virnisteli takaisin.

Varustauduimme Tieteen Kuvalehden mukana tulleilla auringonpimennyslaseilla ja seurasimme kuistilta koko pimennyksen - ainoastaan Viivi kävi välillä sisällä juomassa kaakaota.



Alberto onnistui myös kuvaamaan auringonpimennyksen vaiheita lasien läpi. Niin se aurinko vain joutui piiloon ja palasi jälleen luoksemme.







Sitten olikin aika lähteä Lutakkoon rokkaamaan. Kuten Sabaton, Battle Beastkin oli vauhdissa keikan alusta alkaen.



Vauhdikkaan keikan keskellä oli rauhallisempiakin hetkiä. Noora Louhimo oli ilmeisesti herkemmästä "Sea of Dreams" -biisistä niin innoissaan, että spiikkasi biisin etuajassa. Muut bändin jäsenet hieman toppuuttelivat, ettei biisin vuoro ollut vielä. Onneksi se oli kuitenkin settilistassa mukana: Battle Beastin herkempi puolikin on täyttä rautaa!



Sitten vauhtia taas kiihdytettiin...



... ja lopuksi kumarrukset saivat aikaan valtaisat kiitosaplodit. Tervetuloa vain Lutakkoon pian uudelleen, Battle Beast!



Konserttien jälkeen teimme pienen analyysin erityyppisistä syntymäpäivänvietoista. Kaksi vuotta sitten vietin ihanan syntymäpäivän Manhattanilla. Kävimme Alberton kanssa syömässä meksikolaisessa ravintolassa ja menimme sen jälkeen Metropolitan Operaan. Tänä vuonna söimme synttäriaterian ABC:llä ja rokkasimme Seinäjoella - on pakko sanoa, että ikimuistoista syntymäpäivää voi viettää monella tapaa!

1 kommentti:

Piikko kirjoitti...

Kiitos Mari vielä uudestaan kauniista arpajaispalkinnosta! ♥
-Upeet auringonpimennyslasit kavereilla! :)
♥ SYNTTÄRIONNITTELUT! ♥ :)