Lady Liberty ja Vihreä Nainen

Olin jo ennen matkaamme New Yorkiin haaveillut siitä, että syön uudella manterella pannukakkuja aamupalaksi, joten sekin oli sitten kerran kokeiltava. Menimme hotellimme lähellä sijaitsevaan dineriin ja tilasimme aamiaispannukakut. Ja voi kauhistus! Annos oli niin iso, etten jaksanut syödä sitä loppuun. Mutta ei se mitään - herkullisiahan pannukakut olivat. Minä tilasin makean lisukkeen - mansikat - ja Alberto suolaisen - pekonin. Molemmat saivat lisäksi siirappia ja voita.





Vatsat täynnä pannukakkua suuntasimme seuraavaksi katsomaan Vapaudenpatsasta. Ikävä kyllä Liberty Islandille, jolla Vapaudenpatsas sijaitsee, ei tällä hetkellä pääse lainkaan vierailemaan, koska saarella ei ole vielä korjattu hurrikaani Sandyn viime syksynä aiheuttamia tuhoja. Harmillista mutta eipä hätää: nousimme Manhattanin eteläkärjestä Staten Islandin lautalle, joka on siitä kätevä, että se kulkee läheltä Vapaudenpatsasta ja on ilmainen.



Mahtavaa patsastelua kelpasikin tarkkailla lautan kannelta:
- Katso Olivia, siinä se nyt on: Vapauden veistos! veisteli Alberto jälleen yhden puujalkavitsin.
- Pöhkö, se on Vapaudenpatsas, ja vapaus on niin arvokas asia, ettei sillä saa pelleillä, toruin minä siippaani.



Myös siirtolaismuseo Ellis Islandilla oli suljettu samasta syystä kuin Liberty Islandkin. Näimme kuitenkin myös Ellis Islandin museoineen lautalta.



Paluumatkalla saatoimme ihailla Manhattanin eteläkärkeä mereltä käsin.



Lauttamatkojen jälkeen emme olleet varsinaisesti vielä nälkäisiä, mutta emme osanneet vastustaa kojua, joka möi italialaista makkaraa. Paprikalla höystetty hot dog lämmitti tuulisessa ilmassa mainiosti.



New Yorkissa oli hämmentävän erinäköistä eri puolilla kaupunkia. Bowling Greenillä Etelä-Manhattanilla näytti tällaiselta:



Puistoa vastapäätä oli National Museum of the American Indian. Menimme tietenkin sisään.



Museossa sattui olemaan meneillään näyttely, jossa esiteltiin Amerikan alkuperäiskansojen edustajien uria populaarimusiikissa. Alberto oli tietenkin innoissaan, kun löysi Jimi Hendrixille kuuluvan esiintymisasun.
- En tiennytkään, että Hendrix oli intiaani, totesin hämmästyneenä Albertolle.
- Mikäli en ihan väärin muista, hän taisi olla neljännes-cherokee äitinsä puolelta, tuli Alberton vastaus kuin apteekin hyllyltä.



Tassuttelimme eteenpäin, kunnes yhtäkkiä huomasimme seisovamme kattoon ripustetun rumpusetin alla. Ihmettelimme asiaa tovin, kunnes Alberto valaistui opastaulun luettuaan:
- Ei mutta nämähän ovat Randy Castillon rummut!
- Randy kuka? oli minun pakko kysyä.
- Randy soitti aikoinaan monta vuotta Ozzy Osbournen bändissä ja sitten myöhemmin Mötley Crüessä, kuten bassorummun kalvosta näkyykin. Ikävä kyllä Randy siirtyi yläkerran orkesteriin jo kymmenen vuotta sitten, mutta rummut ovat täällä näköjään muistona.



Hetken rumpuja tarkasteltuaan Alberto tuskin pysyi enää housuissaan:
- Mamma mia! Nämähän ovat ihan keikkakunnossa - tuossa on tuplabasaripedaali, ja mikrofonitkin ovat paikoillaan tuolla tomi-rumpujen sisällä!



Museon perusnäyttelyssä oli hienoja esineitä eri intiaanikansoilta Etelä-Amerikasta inuiitteihin. Huomiota herättivät taitava käsityö ja kekseliäs - jopa välillä karmiva - materiaalien käyttö. Tämä taidokkaasti veistetty päähine oli koristeltu mm. eläimennahoilla.



Puhvelinnahkakin oli koristeltu näin komeasti:



Eräs museon kauneimmista esineistä oli lapselle tehty kantoväline, papoose.



Hurjempiakin esineitä oli näytteillä.



Mutta sitten näimme jotain, mikä näytti etäisesti tutulta.
- Katso, sehän on Lady Liberty! minä huudahdin, kun tunnistin nahasta tehdyn version Vapaudenpatsaasta.



Museon alakerrassa oli erilaisia tanssiasuja, ja tansseja oli myös mahdollista katsoa isolta valkokankaalta. Näimme mm. nuorten tyttöjen huivitanssin videolta ja siinä käytetyn asun vitriinissä.



Museovierailun jälkeen oli hampurilaisen vuoro. Olimme sitä mieltä, että ainakin yksi kunnon hampurilainen on matkan aikana syötävä. Lähdimme Hell's Kitcheniin etsimään Island Burgeria, jonka listaa oli kehuttu matkaoppaassa pitkäksi ja hampurilaisia hyviksi. Ulkoapäin paikka ei näyttänyt kovin erikoiselta...



... mutta menu oli toden totta pitkä ja herkullisen oloinen. Hampurilaiset oli luokiteltu tulisuuden mukaan. Pidän kyllä tulisesta, mutta en silti uskaltanut kokeilla tulisten hampurilaisten listalla erityisesti korostettua Napalm-nimistä hampurilaista. Onneksi löysin yllättävän nopeasti oman suosikkihampurilaiseni.



Ja oi kuinka herkullisia hampurilaisemme olivatkaan! Pihvi oli täydellinen ja juusto ihanasti sulanut sen päälle. Loput täytteet olivat sämpylän toisella puoliskolla. Ranskalaiset tulivat erillisessä astiassa ja limsan join pillillä lasipurkista.



Vaikka olimme molemmat täynnä syötyämme maukkaat hampurilaiset, Alberto ei voinut vastustaa kiusausta, kun näki pikkuruisen liikkeen, joka mainosti myyvänsä pizzapalan yhdellä dollarilla.
- Minun on pakko maistaa, millaista se on, hän touhotti.
- Sitten sinä vain puhut koko loppumatkan siitä, ettei se ollut edes oikeaa pizzaa, minä yritin turhaan vastustella.



Mutta kuinka ollakaan, yhden dollarin pizza osoittautui varsin maukkaaksi. Itse en sitä maistanut, mutta uskon Alberton näkemykseen.

Sitten oli aika käydä hoitamassa meille annettu tehtävä. Minua oli pyydetty tuomaan tuliaisiksi New York Rangersin tuotteita. Rangersin oman kaupan löytäminen tuntui olevan lähinnä mahdottomuus, mutta onneksi löysimme kaupan, joka möi kaikkien NHL-joukkueiden fanituotteita. Ystävällinen myyjä auttoi meitä jääkiekkoon perehtymättömiä karhuja löytämään etsimämme.



Paljosta kävelystä kipeytyneitä jalkoja on hauskinta hoitaa teatterissa. Niinpä suuntasimme illan tullen ensimmäiseen Broadway-musikaaliimme. Minä olin valinnut kaikista esityksistä Wickedin, sillä siinä ainakin on riittävästi taikuutta ja vihreyttä.



Teatterin aulassa - ja itse asiassa itse salissakin - saimme tavata lohikäärmeen, joka oli komea eikä tuntunut olevan harmissaan varsin pienestä - oikeastaan olemattomasta - osastaan itse näytelmässä.



Kuten arvata saattaa, Wicked oli elämys. Pääosan esittäjä Willemijn Verkaik on esittänyt Elphaban roolin yli 1000 (luitte oikein) kertaa, joten hänellä oli rooli hallussa. Mutta mainio oli myös toinen pääosan esittäjä Tiffany Haas, joka paikkasi jotakuta toista Glindan roolissa.

- - -

Lady Liberty and the green woman

I had been dreaming of having pancakes as breakfast long before our trip to New York, so one morning we entered the nice diner next to our hotel and ordered their pancake breakfast. I had mine with strawberries while Alberto had his with bacon. The portions were so enormous that I couldn't finish mine.

Stuffed with pancakes we waddled towards the south end of Manhattan to see the Statue of Liberty. Unfortunately the Liberty Island, where the statue stands, was still closed because of the damages caused by Sandy the storm. However, we did have a plan B: we boarded the Staten Island ferry that not only was free but whose route also took us close to the statue. We also got to see the Ellis Island that was closed due to the same reason as the Liberty Island. And on our return trip we managed to catch a magnificent view over Manhattan from the sea.

After the ferry ride we stopped to have hot dogs from a stand that was selling Italian sausage. The spicy hot hog warmed nicely in the windy weather.

Then it was time to explore the Native American heritage in the National Museum of the American Indian. We were happy to discover that they had a special exhibition about the native musicians in popular culture. Alberto was so anxious when he found the patchwork leather jacket that had belonged to Jimi Hendrix.
- I didn't know Mr. Hendrix was an Indian, I said to Alberto.
- If I recall it correctly, he was one quarter of a Cherokee on his mother's side, was Alberto's encyclopedic answer.

We paddled a bit further until we found ourselves under a drum kit that was hanging from the roof. We wondered it for a while until Alberto savvied to read the sign on the wall.
- Oh my, these are the drums of Randy Castillo!
- Randy who? I had to ask
- Randy was playing with Ozzy Osbourne for years and then went on to join Mötley Crüe later on, as you can see from the head of his bass drum. Too bad Randy joined the heavenly orchestra ten years ago already, but looks like his legacy lives on here with his drums.

After inspecting the drum kit very closely Alberto concluded:
- Mamma mia! This kit is in a "ready for a gig" condition. Look, the double-bass drum pedal has been attached and the Sennheiser microphones are on their places within the tom toms.

The museum had also lots of beautiful objects from South America all the way to Alaska in their permanent exhibition. Many decorative leather works were on display, and we learned a lot about the use of other materials as well. We also saw something that looked very familiar:
- Look, Alberto, it is the Lady Liberty - made from leather!

In downstairs they had an exhibition of various ritual and dancing outfits and some of the dances were shown on the video screen as well.

After the visit to the museum it was time for a late lunch - or an early dinner. We decided that now it was high time for us to have proper American burgers. Our travel guide recommended a place called Island Burger in Hell's Kitchen and that's where we went. I have to admit, that from outside the place didn't make much of an impression, but once you were sitting on the table looking at the menu, you knew that you had come to the right place. I have never seen so long list of burgers, classified according to their hotness - one really wonders what a burger called "Napalm" would be like... Needless to say that the burgers were very, very tasty, too.

On our way back Alberto couldn't resist the temptation when he saw a tiny shop that was selling one dollar pizza slices.
- I have to try out one of those! he said. - I just want to know what a one dollar pizza will taste like!
- Oh dear, and then you keep on nagging that it was not as good as the real Italian pizza, I tried to cool him off.

However, to our surprise, the one dollar pizza was not that bad at all - it was much better than what they sell as pizza in Finland with much higher price tag.

I had been asked to bring some fan products of the New York Rangers ice hockey team as a souvenir, so we decided to take care of that next. We managed to find an NHL fan shop and with the little help from a shop assistant we were able to get what we were supposed to.

After so much walking we decided to rest our paws for a while - in a theater. It was time for our first Broadway musical experience. It is hardly surprising that I had chosen my old favorite "Wicked" as a suitable show to lose our Broadway virginity for. And it is even less surprising that we enjoyed it a lot - the leading lady Willemijn Verkaik has appeared as Elphaba for more than a thousand times (yes, you read it correctly) already, so she had really made the role her own. What an experience!

Met - Melkoinen museo

Palataanpa jälleen New Yorkiin. Taideannos ei vielä ollut MoMAn jälkeen ilmeisesti tarpeeksi suuri, sillä seuraavana päivänä astelimme tyytyväisinä jälleen taide-elämysten äärelle.
- Menevätkö nuo muurahaisetkin sinne? minä ihmettelin metrokäytävässä.
- En usko, Alberto vastasi. - Luultavasti ne ovat vain karanneet kulman takana olevasta Luonnonhistoriallisesta museosta.



Luonnonhistoriakin olisi ollut kiintoisaa, mutta isossa kaupungissa - kuten nähtävästi myös Isossa Omenassa - pitää tehdä valintoja. Niinpä astuimme sisään Metropolitan Museum of Artin ovista.



Museossa kohtasimme niin paljon kiintoisaa nähtävää, että emme päässeet ulos ennen kuin museon työntekijät alkoivat opastaa ihmisiä kohti ulko-ovia. Sulkemisaikaan asti riitti katseltavaa vallan mainiosti.

Taideteokset hämmensivät meitä jälleen.
- Taitavat nuo vanhan ajan taiteilijoiden mallit olla olleet aika köyhiä, Alberto tuumi, kun katselimme ranskalaistaiteilija Gustave Courbet'n maalauksia.
- Kuinka niin? minä ihmettelin.
- Kovinkaan monilla heistä ei näytä olleen varaa vaatteisiin, Alberto vastasi.



Claude Monet oli meille tuttu jo MoMAsta, mutta törmäsimme useisiin hänen teoksiinsa myös Metissä. Monet oli selvästikin ymmärtänyt, mistä Lontoon kuuluisassa sumussa on kyse.



Metropolitan Museum of Art sijaitsee aivan Central Parkin laidalla, ja niinpä museosta olikin näkymä puistoon. Puissa ei ollut vielä lehtiä, joten jouduimme vain kuvittelemaan, kuinka viihtyisä puisto on täydessä kukoistuksessaan.



Metissä tapasimme myös Hollannin-matkaltamme tutun Johannes Vermeerin, jonka teosta "Nainen ja vesikannu" olikin joku innokkaasti jäljentämässä.



Alberto odotti kovasti Caravaggion teosten näkemistä, mutta hän joutui kokemaan suuren pettymyksen: osasto, jossa Caravaggion maalaukset olivat, olikin suljettu!



Alberto ei suostunut hyväksymään sitä, että oli matkustanut valtameren taakse nähdäkseen Caravaggion taidetta mutta joutuisi palaamaan kotiin ilman vilaustakaan sellaisesta. Niinpä hän meni kurkistamaan sermien raosta. Ja kun käänsin pääni, koko karhu oli kadonnut.

Pyöritin hetken aikaa päätäni, kunnes kuulin, kuinka sermiä työnnettiin syrjään ja museon vartijat taluttivat Albertoa vakain ottein pois suljetusta huoneesta.
- Mitä ihmettä sinä nyt keksit? minä kysyin, kun vartijat päästivät irti Albertosta.
- Näin sermin raosta, että Caravaggion kuuluisa teos "Concerto" oli paikallaan seinällä, joten livahdin vaivihkaa sisään nähdäkseni sen lähempää. En ehtinyt sitä kuitenkaan kauaa ihailla ennen kuin vartijat saapuivat. Kysyin heiltä ihan ystävällisen rennosti, että "Hi guys, how are you?" mutta he eivät halunneet vaihtaa ajatuksia Caravaggion taiteesta vaan heittivät minut saman tien ulos. Ehdin kuitenkin ottaa mainion valokuvan maalauksesta, vaikka tikaspuut olivatkin vähän tiellä, Alberto virnuili.



Oikeassahan Alberto oli - valokuva oli mainio ja kyllä hän ansaitsi nähdä ainakin yhden Caravaggion.

Sitten olikin aika suunnata museon amerikkalaiseen siipeen. Siellä törmäsimme varsin suurelliseen maalaukseen Washingstonista ylittämässä Delaware-jokea.



- Muistan lukeneeni, että tuossa maalauksessa on aika paljon virheitä suhteessa todellisiin historian tapahtumiin, totesin Albertolle.
- No, tuskin se on noin pönöttävää ollutkaan, Alberto naurahti takaisin.

Luin matkaoppaasta, että amerikkalaisessa siivessä voisi nähdä myös "Madame X:n muotokuvan", jota väitettiin paheelliseksi. Löysimme teoksen vaivatta, sillä se oli suurikokoinen ja vaikuttava. Paheellisuudesta emme oikein päässeet perille. Kävi tosin ilmi, että maalauksessa olevan naisen mekon toinen olkain oli alun perin ollut kuvattu olkapäältä tipahtaneena. Kovin paheellista tietenkin!



Kun pääsimme jälleen modernimman taiteen pariin, Alberto alkoi kiihdyttää tassutteluaan.
- Odota, Alberto, tässä on hieno maalaus! minä yritin.



- Katsele sinä vain, minä menen jo hieman edellä, Alberto sanoi vilkaistuaan taulua, jonka kohdalle halusin pysähtyä.
Kieltämättä en osannut itsellenikään selittää, miksi pidin tuosta maalauksesta - eiväthän siinä oikein olleet lempivärinikään - mutta eihän taidetta ja taidemakua tarvitsekaan selittää.

Koska vietimme Metissä koko päivän, pysähdyimme hetkeksi syömään ja lepuuttamaan jalkoja museon aulakahvilassa. Aulassa saimme ihastella myös joukkoa mainioita patsaita.
- Eikö tuo sinusta ole pönöttävä? minä kysyin Albertolta karhupatsaiden äärellä.
- Kunnon karhu ei koskaan pönötä, Alberto vastasi virnistäen.



Näimme myös Pompejin sokean kukkaistytön. Patsas oli todella liikuttava.



Vieressä oleva Kleopatra sen sijaan näytti tympääntyneen kaikkeen.



Ehdimme lopuksi katsella vielä hieman muuta kuin museon taideantia. Tuntui hieman hassulta nähdä keskiaikaisia haarniskoja Yhdysvalloissa, mutta sen verran komeita ne olivat, että niistä oli pakko saada kuva.



Seuraavan vitriinin sisältö sen sijaan kylmäsi. Alberto yritti tapansa mukaan keventää tunnelmaa huonolla vitsillä:
- Ja tässä puolestaan on Samuel Coltin aitoa amerikkalaista taidetta 1800-luvulta.



Museossa pyörimisen jälkeen oli kiva päästä hieman ostoksille. Suuntasimme HBO-kauppaan, sillä olemme molemmat monen HBO-televisiosarjan faneja.



Kauppa oli yllättävän pieni, mutta se ei haitannut varsinkaan Albertoa, joka mietti kauan, minkä t-paidan ostaisi. Game of Thrones -sarjalle oli tehty aivan liian monta hyvännäköistä paitaa. Niinpä Alberto osti lopulta viisi erilaista sarjan paitaa. Minä tyydyin yhteen, mutta siinä onkin lohikäärmeitä.

Ostosten jälkeen olikin jo illallisaika. Suuntasimme Harlemiin syödäksemme jotain sielukasta. Ravintolaksi valikoitui Sylvia's, jota tunnuttiin joka paikassa pidettävän parhaana paikkana aidolle syvän etelän soul food -illalliselle.



Ravintolassa oli rento tunnelma, ja soul-ruoka saapui pöytään soul-veljien letkeästi tarjoilemana. Ensiksi saimme pöytäämme leipää, joka muistutti ennemminkin kakkua ja oli aivan mielettömän mureaa.



Pääruoaksi valitsimme kumpikin annoksen, jossa oli sekä kanaa että ribsejä. Annokseen sai valita kaksi lisuketta. Minä otin jamssia ja maissia, Alberto riisiä ja jonkinlaista kaalia.





Annokset olivat herkulliset ja niin täyttävät, ettei ollut mahdollisuutta testata mitään jälkiruokalistalta. Niinpä suuntasimmekin hotellille sulattalemaan ruokaa ja totesimme, että tämän päivän käyntikohteet - niin museo, HBO-kauppa kuin Sylvia'skin - olivat kaikki erityisen suositeltavia. Se vain jäi arvoitukseksi, millainen paikka oli Sylvia'sin naapurissa sijainnut ravintola nimeltä Sylvia's Also.

- - -

 The Magnificent Museum of Metropolitan

One afternoon at the MoMA was not enough to satisfy our appetite for fine arts yet. Therefore we headed to the Metropolitan Museum of Art on the very next morning to spend - as it turned out - the whole day there. There was more than enough to see until the closing time.

Like so many times before, we found many works of art quite thought provoking.
- It looks to me that ladies who posed for the old masters probably didn't have much money, Alberto said when we were observing some works of the French painter Gustave Courbet.
- How come? I asked.
- They apparently couldn't afford clothes.

There were many famous paintings on display from Monet, Vermeer and many others. Every now and then we also got treated with a nice view to still somewhat wintery Central Park from the Museum's windows.

Alberto was anxiously waiting for to see the paintings of his favorite baroque master Caravaggio but unfortunately there was a disappointment waiting for him: the room where Caravaggios were on display was closed! However, Alberto was not willing to accept his fate. He moved closer to peek through the hole in the partition...

...and when I next time took a look, he had disappeared completely! I was worried for a while until I saw the museum guards walking him out from the closed room.
- What on earth did you do? I asked from Alberto once the guard had released him.
- I noticed that one of the Caravaggio's paintings was on display on the wall in the room, so I sneaked in to see it better. Too bad I couldn't observe it too long until the guards arrived. I tried to address them casually, asking how they were, but apparently they didn't want to talk about baroque art but gently threw me out of the room. I still managed to take a picture of the painting, as you can see, Alberto was grinning widely.

Oh my, what shall I do with that silly bear? However, I guess one can forgive him this time as he had traveled over the big water to see these paintings. And the photo was a good one, indeed.

It was now time to go to see some American art. We quickly found ourselves in front of an enormous painting illustrating how Washington crossed the river Delaware.
- I have read from somewhere that there are lots of erroneous details in this painting, I said to Alberto.
- Well, I find it hard to believe that it would have been that pompous in the first place, Alberto laughed.

We also got to see the famously depraved portrait of Madame X - or at least that's what was said about it. We weren't so sure about that, though. We did learn, however, that originally the painting had depicted the other strap fallen from the lady's shoulder, which must have been soooo depraved and sinful indeed.

As it was well past the lunch time when we arrived to the cafeteria, we decided to sit down for a sandwich and to rest our paws for a while. It was also possible to observe the statues in the hall while eating.
- Do you find that bear triptych a bit pompous? I asked Alberto, pointing out a statue with three bears.
- A true bear is never pompous, bears are always bold, Alberto replied.
We also saw the heartfelt figure of Nydia, the blind girl of Pompeii, and that of Cleopatra, who seemed to be bored to death.

Before leaving the museum, we managed also to see some medieval armors and something more sinister that was referred jokingly by Alberto as "true 19th century American art by Samuel Colt". Once the museum was closed, we headed back to the West 42 Street to visit the HBO shop. We found the shop to be surprisingly small but that didn't bother us at all: Alberto found it still too difficult to make up his mind which Game of Thrones T-shirt to buy and ended up buying five of them...

After the shopping it was just about time for a dinner. We chose to take the metro all the way to Harlem to have some soul food in the famous southern-style restaurant Sylvia's. The atmosphere in Sylvia's was just great and the soul brothers were delivering the delicious soul food in efficient but relaxed manner.

We both ended up having a combo of fried chicken and ribs - mine was with yams and corn, Alberto had his with rice and Collard greens. The food was very tasty and there was so much of it that we simply had to skip the dessert - after all that some sleep was all we needed anymore.

Pääsiäisjuhlintaa

Keskeytetäänpä hetkeksi New Yorkin -matkan muistelu, sillä siinä matkassa on niin paljon muisteltavaa, että väliin ehti pääsiäinen. Alberton päässä oli muhinut jo hetken mainio pääsiäispäivien menu. Torstaina aloitimmekin sushilla, vaikkei se mikään perinteinen pääsiäisruoka olekaan. Herkutellessamme kuuntelimme Matteus-passiota uskollisesti toimivasta antiikkiradiostamme.





Seuraavaksi Alberton listalla olivat kanarullat, jotka oli täytetty tuorejuustolla ja kuivatulla tomaatilla. Herkullisten rullien seurana söimme vihreitä papuja ja herkkusieniä.



Arvelimme aluksi, että virpominen jäisi meiltä väliin tänä vuonna, sillä palmusunnuntaiaamuna olimme vielä palaamassa reissultamme Yhdysvalloista. Ennen matkaamme Victoria ja Freija tulivat kuitenkin kuiskuttelemaan, että haluaisivat joka tapauksessa tulla virpomaan meitä, koska Viivi ilahtuisi siitä kovasti. Niinpä tytöt kävivät virpomassa pääsiäissunnuntaina. Ja kuinka ollakaan, Viivi virpoi heitä omalla pienellä vitsallaan takaisin! Virpomispalkaksi oli varattu suuri suklaamuna, jonka Viivi kärräsi paikalle pikku kärryillään.



Varsinaisen pääsiäismenun Alberto suunnitteli tietysti pitkän kaavan mukaan. Ensimmäiseksi söimme oivan yleisvälimerellisen antipasto-lajitelman.
- Ajattelin tukea tasapuolisesti talousvaikeuksissa pyristeleviä Etelä-Euroopan valtioita, joten viininlehtikääryleet ovat Kreikasta, jamón serrano Espanjasta ja pancetta synnyinmaastamme Italiasta. Pancettaa ei ole niin paljoa, koska Italian tilanne ei ole niin huono kuin muilla, Alberto luennoi.



Pääruokana oli sitten perinteinen karitsan paisti. Paistin kanssa oli punaviinikastiketta, papuja, herkkusieniä sekä ihastuttavan pehmeitä uuniperunoita, jotka Alberto valmisti Cucina Moderna -lehden ohjetta hieman mukaillen.



Jälkiruuaksi tarjolla oli lautasellinen herkkujuustoja - mitä muutakaan.