Olemme saaneet Alberton kanssa nauttia hyvästä musiikista viime aikoina. Keskiviikkona olimme Jyväskylän kaupunginteatterilla katsomassa, kun Jarkko Martikainen ja Timo Rautiainen esiintyivät Jyväskylä Sinfonian kanssa.
Albertohan on tehnyt yhteistyötä molempien artistien kanssa kaitafilmiharrastuksensa vuoksi. Niinpä hänellä oli hieman pilkettä silmäkulmassa, kun lähdimme konserttiin. Pelkäsin, että hän aikoo häiritä laulajia virnuilemalla hassusti. Siihen olisikin ollut mainio tilaisuus, sillä istuimme kolmannessa rivissä. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja Alberto käyttäytyi asiallisesti.
Konsertti oli mukava kokemus. Saimme kuulla sekä vanhoja tuttuja kappaleita että aivan uusia, joista osa oli hieman omalaatuisia mutta mielenkiintoisia.
Kotona pääsimme toiseen konserttiin. Hannan kennelistä meille muuttaneet koirat ovat perustaneet koirakuoron. Siinä laulavat – tai haukkuvat – Elinor, Marianne, Marie Antoinette ja Chili. Alberto säesti kuoroa kitaralla.
Kuten huomaatte, myös Victoria Björnhufvud saapui kuuntelemaan koirakuoron Hau-hau-konserttia. Hänellä tosin taisivat olla mielessä – jälleen kerran – myös englanninlakut.
Seuraavaksi suuntaamme ulkomaille. Menemme ensin Saksaan ja sieltä kotimaahamme Italiaan. Matkaraporttia on luettavissa ehkä hyvinkin pian.
- - -
This week we have been enjoying good music – twice. On Wednesday Jarkko Martikainen and Timo Rautiainen appeared as soloists for the Jyväskylä Sinfonia. Alberto has got to know both of these gentlemen throught his 8mm film hobby, so of course we had to be there. I was a bit worried before the concert, because Alberto seemed as if he had been plannig some practical joke to disturb the concert, but to my relief everything went smoothly.
The second concert of the week was waiting for us at home. The dogs from Hanna’s kennel had put together a choir and Alberto helped them by accompanying them with guitar. Victoria Björnhufvud came to listen, too.
We will spend the next week traveling again. This time we head for Germany first and then continue to our home country, Italy.
perjantai 9. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti