Nyt tulee 2010!

Välipäivinä ehdimme hieman käydä kaupungillakin. Käsityön museolla on ikkunagalleria, jossa on parhaillaan nukketaiteilijoiden taidonnäytteitä. Meno oli yhtä talvinen kuin oikeastikin.



Ikkunaan oli päässyt myös joukko sukulaisiamme. Eniten sympatiaa keräsi innokas hiihtäjä, joka näkyy aivan kuvan oikeassa yläkulmassa.



Käsityön museolla on muuten hauskoja näyttelyitä läpi vuoden. Alakertaan kannattaa mennä katsomaan perusnäyttely, jossa on vaikka minkä näköistä vanhaa käsityötä. Museon ovi on helppo tunnistaa, koska siinä on hauska neulegraffiti. (Alakerran näyttelyssä on muuten vielä paljon isompi tuollainen – sitä on ollut tekemässä mm. eräs tuttumme, jonka blogi löytyy täältä.)



Joulun tähteitä riitti syötäväksi moneksi päiväksi. Lopulta Roberto tuskastui ja vaati Albertoa laittamaan välillä jotain muutakin aamupalaa kuin kinkkuvoileipiä.

- No voi voi sentään, hämmentyi Alberto, mitähän minä nyt oikein keksisin?

Hetken mietittyään hän maustoi kinkun tähteet jauhetulla paprikalla, paistoi ne oliiviöljyssä herkkusienten kanssa ja tarjoili paistoksen munakokkelin kera. Tällainen annos kelpasi hyvin myös Robertolle:



Tänään uudenvuodenaattona kävimme Sergion, Marian ja Roberton kanssa katsomassa esitystä Kallioplanetaariossa Nyrölässä. Kallioplanetaario on ihan oikeasti louhittu kallion sisään. Sisäänkäynti oli mukavan tunnelmallinen, sillä paikalla oli mm. joulukuusi.



Ehkä hieman yllättäen emme katsoneet mitään avaruusaiheista näytöstä, joten myös E.T. jäi näkemättä. Sen sijaan näimme Pink Floydin musiikkishow’n, jossa oli sellainen kuvitus, että välillä alkoi huimata ja välillä tuntui muuten vain, että tuoli alla liikkui. Alberto vakuutti kuitenkin minulle, että istumme tukevasti paikallamme tuoleissa. Mielenkiintoinen näytös oli joka tapauksessa.

Vittorio ja Giulia olivat planetaarioretkemme ajan leikkimässä naapurissa Victoria Björnhufvudin kanssa. Kun tulimme Nyrölästä, lapset syöksyivät oitis meille. Ingrid ja Magnus Björnhufvud tulivat perässä. Lapsilla oli kuulemma meille yllätys. He asettuivatkin saliin laulamaan uudenvuodenlaulun. Maria liittyi kuoroon.



Kun lapset olivat jo menneet nukkumaan, karhuherrat kokoontuivat keittiöön oluelle juttelemaan miesten asioita. Alberto oli säästänyt uusien tuoppien kokeilua tähän tilaisuuteen. Hän on niin ylpeä Hofbräuhaus-tuopistaan. Alberto oli muuten ostanut Herra Huurteinen -olutta hauskan etiketin vuoksi. Lisäksi hän piti hassuna sitä, että vaikka tällä oluella on ihan suomenkielinen nimi, se on itse asiassa tanskalainen tuote.



Tottahan toki ilotulitustakin näkyi! Yhtä hienolta se näyttää joka vuosi, vaikka pauke hieman pelottaakin.



Hyvää vuotta 2010 kaikille!

- - -

Happy New Year 2010!

Over the holidays we made a short trip to the downtown to see the Christmas decorations on boutique windows. The best one was found from the window gallery of the Craft Museum of Finland. They also had a nice “knit-graffiti” on their door handle.

There was enough of leftovers from the Christmas dinner to feed us for several more days. Finally Roberto got so fed up with Alberto’s ham sandwich breakfasts that he strongly demanded something else. After some thinking Alberto fried the leftover-ham with mushrooms and served them with scrambled eggs. This suited Roberto very well.

Today me, Alberto, Maria, Sergio and Roberto went to see a Pink Floyd multimedia show in the nearby planetarium. While we were there, Giulia and Vittorio were invited by the Björnhufvuds to come and play with their daughter Victoria. When we got back, we all gathered at our place to celebrate the New Year. Maria, Victoria, Giulia and Vittorio were singing for us, accompanied by Alberto.

Once the kids had gone to sleep, Alberto invited the other gentlemen to the kitchen to have some beer. Alberto had bough some “Herra Huurteinen” (that’s “Mr Frost” in English) beer because of its funny label. What’s even more funny is that despite its Finnish name, this beer actually comes from Denmark.

And of course there were some fireworks, too! And it was just as delightful as in every year.

Happy new year 2010!

Sikamainen jouluyllätys

Sisareni Maria, veljeni Sergio, Alberton maalaisserkku Roberto ja hänen lapsensa Giulia ja Vittorio saapuivat jälleen viettämään joulua meidän luoksemme. Roberton vaimo pitää Napolissa suosittua pitopalvelua, ja koska joulu on hänelle merkittävä sesonkiaika, hän ei taaskaan päässyt miehensä ja lastensa kanssa joulunviettoon tänne Suomeen.

Lapset olivat kuitenkin innoissaan kuten tavallista. Giulia sai avata joulukalenterimme viimeisen luukun.



Joulukalenterin avaamisen jälkeen lapset halusivat antaa joulun kunniaksi suklaakonvehteja Alberton lemmikkihämähäkille Atahualpalle. Onneksi Mirjalta ostetussa rasiassa oli vielä konvehteja jäljellä. Alberto piti kuitenkin visusti silmällä Vittoriota, sillä tämä oli kerran aikaisemmin kujeillakseen päästänyt Atahualpan terraariostaan vapaalle jalalle.



Kun Atahualpa ei ollut enää nälkäinen, Giulia, Vittorio, Pupu ja Maria koristelivat kuusen.



Roberto puolestaan sulkeutui salamyhkäisenä keittiöön valmistelemaan omaa osuuttaan joulupöydän antimiksi. Menin hetken kuluttua katsomaan, mitä hän oikein siellä puuhaili. Keittiön pöydällä oli kokonainen sianpää!

- Hyvänen aika, mistä tuo on oikein tullut? huudahdin järkyttyneenä.
- Toin sen lentokoneessa käsimatkatavarana, naureskeli Roberto.

Nuo Orson suvun miehet ovat kyllä joskus todella omituisia.



Roberto kuitenkin vakuutti, että sianpää oli hankittu luotettavalta toimittajalta ja vaimo oli antanut matkaan myös viimeisen päälle tarkat ohjeet siitä, miten pää tuli valmistaa.

Sianpää päätyi siis joulupöytään kinkun seuraksi. Kinkku ostettiin jo ajoissa ennen joulua, Mirjalta sekin. Myös joululohi hankittiin tunnetulta lohenkasvattajalta. Perunat olivat sen sijaan omasta maasta. Joulupöytä houkutti niin, että jono tarjoiluille yletti saliin asti.



Jouluaterian jälkeen Alberto kysyi Sergiolta, voisiko tämä käydä katsomassa, missä joulupukki oikein viipyi. Sergion lähdettyä ei mennyt kuin hetki, kun pukki jo kolkuttikin oveen. Eikä Sergio ollut vielä palannut!



Vittorio ja Giulia olivat riemuissaan. He saivatkin paljon lahjoja. Sergion lahjat pukki asetti kuusen juurelle saajaansa odottamaan. Sergio palasi pian pukin lähdettyä ja harmitteli sitä, ettei tänä vuonna tavannut pukkia henkilökohtaisesti – he kun olivat kulkeneet ristiin toistensa kanssa. Asia ei kuitenkaan kauaa Sergioa vaivannut, ja niin jouluaaton juhlinta saattoi jatkua myöhäiseen iltaan.

Hyvää joulunvieton jatkoa kaikille blogini lukijoille!

- - -

A Heady Christmas Surprise

My sister Maria, my brother Sergio and Alberto’s cousin Roberto with his kids arrived to stay as our guests over the Christmas. Roberto’s wife is running a popular catering business in Naples and as the Christmas is a high profit season for her, she couldn’t follow her husband and kids this year either.

The kids were enthusiastic nonetheless and Giulia was given the honor to open the last hatch of our Christmas calendar. After that they wanted to feed Alberto’s pet spider Atahualpa with some pralines. That was ok by Alberto, but he kept a strict eye on Vittorio because he once let Atahualpa loose from its terrarium as a prank.

Once Atahualpa had got its sweets, it was time for Giulia, Vittorio, Pupu and Maria to decorate the Christmas tree. Meanwhile, Roberto retreated mysteriously to the kichen to prepare his offering for the dinner table. After a while I went to see what he was up to and discovered a pig’s head on the table.

- Oh dear, where did that came from?
- I carried it as a hand baggage on the plane, explained Roberto.

The men of Orso family really are strange sometimes.

However, Roberto assured me that the head came from a reputable butcher and his wife had given him a detailed recipe how to prepare it. So the head became a part of the Christmas dinner menu with traditional Finnish ham, salmon, potatoes and some cheese. The dinner buffet was so popular that the queue continued all the way to the living room.

After the dinner Alberto asked Sergio if he cared to go to see what was delaying Santa Claus. Sergio had barely left, when Santa was already knocking at the door. Too bad Sergio had not returned yet. Giulia and Vittorio were excited and they got lots of presents. Sergio’s presents were laid next to the Christmas tree to wait for his return – which duly happened just a few minutes later when Santa Claus had left. Sergio was disappointed for not to meet Santa in person this year. This didn’t keep him down for long, though, and so we continued our celebration until the late at night.

Merry Christmas to all you dear readers of my blog!

Tapasimme miehiä matkalla Damaskokseen

Alberto on ollut viime aikoina kiireinen ja viettänyt Lutakossa enemmän aikaa kuin kotona. Lauantaina hänellä oli tärkeä äänitystehtävä. Minä en ymmärrä kovin paljon live-äänittämisestä, mutta sen verran olen oppinut, että siihen kuuluu soundcheckissa käyminen ja että mukaan pitää ottaa monenlaisia härpäkkeitä.

Tällä kertaa Lutakossa esiintyivät Tie Damaskokseen -kiertueellaan Matti Johannes Koivu, Jarkko Martikainen ja Kauko Röyhkä. Alberto pakkasi matkaan kelanauhurinsa, valtavan määrän erilaisia johtoja ja muutaman mikrofonin, jotta keikka saataisiin asiallisesti purkkiin.

Paikan päällä Lutakossa Alberto aprikoi ensiksi, kannattaisiko keikka äänittää lavalta käsin, mutta päätyi kuitenkin lopulta kytkemään nauhurin salin puolella miksauspöytään. Lutakon miksauspöytä on monimutkainen vekotin, joten Alberto oli kiitollinen saadessaan apua kiertueen tekniikasta vastaavalta Nuuskalta ja Lutakon äänimieheltä Hannulta.



Kaiken säätämisen jälkeen Alberto ehti myös vaihtaa kuulumiset ystävänsä Jarkon kanssa ja suunnitella hieman tulevia projekteja.



Itse keikka oli varsin mukava kokemus. Käymme Alberton kanssa aika paljon massiivisilla rock-keikoilla, joissa on kaikenlaista näyttävää pyrotekniikasta alkaen. Siksi onkin kiva nähdä, että yhtä mieleenpainuvan kokemuksen voivat synnyttää pelkkä mies ja kitara. Kun artistilla on tarina kerrottavanaan ja hän tietää, kuinka se pitää kertoa, ihmiset kuuntelevat, eikä erikoistehosteita tarvita. Minulle jäi keikasta hyvä mieli – ja onneksi se on nyt Alberton arkistossa, joten voin palata siihen myöhemminkin.



- - -

Meeting Men on the Road to Damascus

Alberto has been very busy lately with his various projects. On Saturday he had an important recording duty when Matti Johannes Koivu, Jarkko Martikainen and Kauko Röyhkä stopped at Lutakko on their On the Road to Damascus tour. Alberto packed up his reel-to-reel tape deck, tons of all kinds of cables and a few microphones and headed for the soundcheck.

This time he decided to record from the front-of-house soundboard. He was very grateful for the entourage’s and venue’s sound technicians who helped him to make the proper connections. When everything was set up for immortalizing the evening’s show for the posterity, Alberto had some time to chat with his friend Jarkko and plan some mutual future projects with him.

The gig itself was great. We often attend huge rock concerts with massive stage spectacles but it is nice to see that also a sole man and a guitar can create an unforgettable experience. When the artist has a story to tell and he knows how to tell it, people do listen and there is no need for fireworks and such. I am happy that a recording of this show is now safely stored in Alberto’s archives.

Kaikkien karhujen virallinen Lucia-neito

Tänä aamuna oveen koputettiin ja jouduimme hämmennyksen valtaan, kun näimme, että oven takana seisoivat Ingrid ja Magnus Björnhufvud sekä Victoria Björnhufvud valkoisessa mekossa kynttiläkruunu päässään. Sitten ymmärsimme: on Lucian päivä!

Victoria oli valittu koulussa Luciaksi, ja koko viikonlopun hän oli pyörinyt ympäriinsä Lucia-asussaan. Tietenkin hän halusi tulla laulamaan Lucia-laulun meillekin. Alberto syöksyi heti hakemaan kitaransa, jotta voisi säestää Victoriaa. Kokoonnuimme saliin.



Victoria alkoi laulaa:

Natten går tunga fjät
runt gård och stuva.
Kring jord som sol´n förlät,
skuggorna ruva.
Då i vårt mörka hus
stiger med tända ljus
Sancta Lucia, Sancta Lucia

”Oh, tämähän on se laulu Napolista!” huudahdin. Aloin laulaa mukana:

O dolce Napoli, o suol beato,
Ove sorridere volle il creato,
O dolce Napoli, o suol beato,
Ove sorridere volle il creato,
Tu sei l'impero dell’armonia,
Santa Lucia! Santa Lucia!
Tu sei l'impero dell’armonia,
Santa Lucia! Santa Lucia!

Laulun jälkeen sammutimme Victorian kruunun kynttilät varmuuden vuoksi. Menin keittiöön järjestämään nopeasti jotain tarjottavaa. Onneksi olin juuri saanut uuden pöytäliinan valmiiksi ja kaapissa sattui olemaan vierasvarakakku. Paras asia oli kuitenkin se, että ostin pari viikkoa sitten Mirjalta ihanan rasiallisen suklaakonvehteja. Nostin nekin pöytään. Victoria syöksyi oitis keittiöön, hyppäsi tuolille ja ojensi tassunsa kohti konvehtirasiaa.



Ingrid Björnhufvud ilmestyi keittiön ovelle katsastamaan Victorian touhua mutta ei kieltämään konvehtien napsimista, sillä niin kauniisti Victoria oli laulanut, että katsoimme kaikki hänen ansaitsevan konvehtinsa – vaikkapa etuajassakin ennen varsinaista kahvitarjoilua.

- - -

The Official St. Lucy of all Bears

This morning someone was knocking at the door. We were quite surprised to find our neighbours Ingrid and Magnus Björnhufvud there with their daughter Victoria. Victoria was clad all in white and wearing a crown made of candles. Ah, it was time for the Feast of St. Lucy. Victoria had been crowned as the St. Lucy in her school and she had been taking this honor very seriously over the weekend. Of course she wanted to sing the song of St. Lucy for us, too. Alberto got excited about this and immediately fetched his guitar to accompany Victoria. When Victoria started to sing, I immediately noticed that the song of St. Lucy was actually an old Neapolitan song and started to sing along.

After the song we damped the candles and I went to the kitchen to prepare a bit of coffee for our guests. Luckily I had just completed a new table cloth and had some cake in cupboard. I had also bought some pralines from Mirja a few weeks ago and this was a proper occasion to try them out. Victoria immediately ran into the kitchen, jumped on a chair and made sure she got her fair share of pralines. She had been singing so beautifully that everybody thought she really deserved them.

Suomuisia lemmikkejä

Kuten tiedätte, kotimme on täynnä kaikenlaisia eläimiä. Täytyy tunnustaa, että kyllä meiltä löytyy pari akvaariokalaakin. Victoria Björnhufvud halusi tietää, kuinka kaloja hoidetaan, ja niinpä ruokimme kalat yhdessä.



Kuvassa oikealla oleva kala on muutoin harvinaista lajia Muranosta. Sen hoitaminen onkin varsin tarkkaa. Toisen kalamaljan kala on tavallisempi kultakala, joka on joskus lähtenyt mukaamme Keski-Euroopasta.

- - -

Pets with Scales

As you have probably noticed, our home is full of all kinds of pets. And to be honest, we also have two fishes with their bowls. Victoria Björnhufvud wanted to learn how to take care of them, so we fed them together.

The fish on the right is of rather rare species from the island of Murano and requires extra careful care. The other fish is more ordinary goldfish from somewhere Central Europe.

Hyvää itsenäisyys- ja Nikon päivää!

Monet katsovat itsenäisyyspäivänä televisiosta Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan, mutta jos joku haluaa vähemmän sotaista katsottavaa, suomalaisuuden juhlintaan sopiva elokuva voisi olla juuri dvd:nä ilmestynyt Niko – Lentäjän poika. Me Alberton kanssa ainakin pidämme siitä kovasti.



Niko – Lentäjän poika kertoo pienestä Niko-porosta, joka ihailee aivan hirveästi Joulupukin lentojoukkoja, sillä hänen isänsä lentää niissä. Niko ei tosin tiedä, kuka hänen isänsä on, ja lopulta erään ikävän tapauksen seurauksena Niko jättää tokkansa ja lähtee etsimään isäänsä Korvatunturilta. Mukaan seikkailuun lähtee Nikon kasvatti-isä, joka on liito-orava Julius.

Elokuvan talviset maisemat ovat ihanaa katseltavaa varsinkin nyt, kun lunta odotetaan ja odotetaan, eikä sitä oikein kunnolla näytä tulevan. Myös tarinassa on paljon ajateltavaa. Nikon ja isän tapaaminen ei mene aivan niin kuin Niko odottaa, ja Niko joutuu miettimään, mikä on hänelle oikeasti tärkeää.

Ihaninta on kuitenkin seikkailu. Niko ja Julius joutuvat hurjan jännittäviin tilanteisiin, kun sudet ajavat heitä takaa. Onneksi heillä on apuna hauska lumikko Wilma, jolla on ensin sukset ristissä Juliuksen kanssa. Elokuvan ehkä hauskimmat hahmot ovatkin juuri Julius ja Wilma sekä susien seuraan joutuva vaaleanpunainen puudeli Essi.

Sen verran täytyy vielä paljastaa, että elokuvan loppu on onnellinen. Kenenkään ei siis tarvitse pelätä, että Joulupukille kävisi huonosti ja että jäisimme ilman lahjoja jouluaattona.

- - -

Today is the Finnish independence day. Customarily a well-known war movie The Unknown Soldier will be shown on TV. However, those of us who prefer more peaceful entertainment might want to check out a more recent Finnish classic: Niko & The Way to the Stars. It was released on dvd recently and has been rather popular here at the Orso headquarters lately.

Nyt saa avata!

Tänään on ollut juhlallinen päivä: olemme saaneet avata joulukalenterin ensimmäisen luukun! Tänä vuonna se todella tapahtui, sillä viime vuonnahan meille kävi onnettomuus, kun Alberton serkun poika Vittorio oli löytänyt joulukalenterimme ja avannut kaikki luukut tuosta noin vain.

Tänä vuonna meillä on enkelikalenteri, ja ensimmäisestä luukustakin tuli enkeli. Saas nähdä, onko edessä vielä 23 enkelinkuvaa.



Hyvää joulunodotusta kaikille!

---

Today we opened the first hatch of our Christmas calendar. This year we actually got to do it by ourselves – last year this experience was spoiled by Alberto’s young relative Vittorio, who had found our Christmas calendar and opened all the hatches already in August! This time we have a calendar with a picture of an angle and an angel was discovered behind the first hatch, too. We will see if there are still 23 more angels to go…