Vaikka Rovaniemi olikin hauska paikka, varsinainen pääkohteemme reissullamme pohjoiseen oli Ranuan eläinpuisto, sillä siellä oli mahdollista tavata kaukaisen valkoturkkisen sukulaislajimme varsin nuori yksilö – jääkarhunpentu. Rovaniemeltä kohti Ranuaa matkatessamme totesimme tosin pian, ettei todellakaan tarvitse mennä eläintarhaan asti kohdatakseen eläimiä – porot olivat nimittäin jälleen valloittaneet tien.
Pääsimme kuitenkin Ranualle ilman kirjaimellista törmäämistä poroihin. Viivi oli aivan innoissaan ja halusi heti tavata kaikki eläinpuiston asukkaat.
Ensimmäiset tapaamamme eläimet olivatkin varsin paljon Viivin mieleen. Saukot telmivät altaassaan kevätpuuhista innoissaan. Yksi niistä malttoi kuitenkin pysähtyä hetkeksi poseeraamaan meille.
- Joko sait kuvan? saukko kysäisi Albertolta ennen kuin pulahti takaisin veteen.
Pöllöillä oli sen sijaan rennompaa. Tunturipöllö nautti selvästi kevätauringosta eikä ollut meidän tuijottelustamme moksiskaan.
Lapinpöllö sen sijaan oli yhtä tuimalla tuulella kuin sukulaisensa Skansenilla viime joulun alla. Ensin pöllö vain pyllisteli meille mutta kääntyi sitten ja kysyi tuimasti:
- Mitä te siinä oikein tuijotatte?
Katsoimme siis parhaaksi antaa pöllön jatkaa päiväänsä rauhassa.
Tuimia kavereita oli jatkossakin vastassa. Katsokaa nyt vaikka tätä viirupöllöä.
Kotka lepäili puolestaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Ehkä sillä oli parempaa ajateltavaa kuin etelästä tulleet turistit.
Korppi sen sijaan oli kovin innokas tekemään tuttavuutta.
- Winter is coming... Winter is coming... se höpötti.
- Mitä ihmettä se oikein tarkoittaa? minä kysyin Albertolta. - Eikös nyt ole tulossa kesä eikä talvi?
- Ehkä se on jokin salainen viesti asiaan vihkiytyneille, Alberto mietti.
Sitten pääsimme viimein sukulaisten luo. Meneillään oli kova paini kevään kunniaksi.
- Katso, Alberto! Toinen karhuista kiipesi puuhun! Eikö tuo ole vaarallista? minä huudahdin.
- Ei tämä vaarallista ole ollenkaan, karhu vastasi.
- Mutta miksi sinä haluat kiivetä puuhun? jatkoin jutustelua.
- Pitäähän tässä jotain keksiä, ettei naapuriaitauksen nuoriso varasta koko show'ta. Haluaisitko sinäkin kokeilla?
- Oi! minä huudahdin. - Taidan kuitenkin jättää tällä kertaa väliin.
Onneksi en lähtenytkään kiipeämään puuhun, mekkohan siinä olisi sotkuun mennyt. Ja väsyttävääkin puuhaa se näytti olevan.
Mutta puuhun kiipeily näytti totta tosiaan olevan tarpeen, sillä naapurissa asui se, jota olimme tulleet katsomaan: aivan ihanan suloinen vauvajääkarhu! Jouduimme hetkisen odottamaan, että hän heräsi päiväuniltaan, mutta viimein pikku pää nousi ylös ja vauveli alkoi katsella ympärilleen.
- Äiti, mikset sä jo tuu? pikku jääkarhu huuteli ehdittyään hieman äitinsä edelle.
Vesi vaikutti kovin jännittävältä elementiltä, josta ei ihan tarkkaan tiennyt, miten siihen pitäisi suhtautua.
Sitten äiti katosi yllättäen jonnekin...
...ja löytyi uudelleen, jolloin melko lailla raju leikki saattoi jälleen alkaa.
- Mutta tuossa on esimerkki vastuuttomasta vanhemmuudesta, sanoi Alberto vakavana osoittaen tassullaan viereisessä aitauksessa asuvaa isäjääkarhua, joka näytti sisällyttäneen päiväohjelmaansa pelkkää laiskottelua. Alberton paheksunta näytti siis olevan aiheellista.
Aivan jääkarhuaitauksen vieressä oli maalattu kuva luonnollisen kokoisesta jääkarhusta. Se oli niin suuri, että eräs pikkutyttö ei uskaltanut mennä valokuvaan jääkarhukuvan kanssa.
- Kyllä minäkin tunnen itseni kovin pieneksi, Alberto tilitti.
Sukulaistapaamisen jälkeen törmäsimme vielä ilvekseen, joka vaikutti meistä jossain määrin kiinnostuneelta.
Peura ei sen sijaan ollut kovinkaan innostunut meistä.
Ehdimme vielä ennen kierroksemme päättymistä tavata tämän ketun.
- Onpa sillä kauniin värinen turkki! minä ihastelin.
Ranuan eläinpuisto oli varsin viehättävä paikka. Tavattuamme monta monituista eläintä pysähdyimme grillipaikalle paistamaan makkaraa. Tiedätte varmaan, miltä vuoden ensimmäiset ulkona grillatut makkarat maistuvatkaan!
Ensi kerralla palaamme vielä Ranualle. Albertolla on nimittäin kaitafilmiä tuosta ihanaisesta jääkarhulapsesta. Kun hän saa hieman leikattua sitä, saatte tekin nähdä oikein suloista elävää kuvaa.
- - -
Meeting the junior ice bear
As I mentioned last time, I had to postpone the story about our visit to the Ranua Zoo due to other, more urgent matters. So, as the dust has now been settled, let us get back in time and continue with our adventures at north.
Rovaniemi was a fun place to visit but to be honest the real reason for our trip was the opportunity to meet a young distant relative of ours – the baby ice bear who was born late last year at the Ranua Zoo! However, while driving from Rovaniemi to Ranua we noted that in Lappland one doesn't need to go to Zoo to get to meet some wild friends, as the reindeers managed to block our way again.
At the zoo Vivian was so excited to meet all her new friends immediately. The otters were quite lively – one of them agreed, however, to pose quickly for a photo or two – but the owls were quite relaxed, enjoying themselves in the warm sun light.The only exception was the great grey owl who was as grumpy as his relatives we met at Skanssen in Stockholm back in last December.
We also met a raven who had something very important to tell:
- Winter is coming... Winter is coming... she was warning us.
- What on earth is that supposed to mean? I thought it will be summer soon, I asked Alberto.
- Hmm... Maybe it is a secret message to few chosen ones, guessed Alberto.
When we finally found our relatives they we engaged in some serious wrestling. To our surprise one of them climbed quickly into a tree and started to chat with us from there.
- Isn't that a bit dangerous? What are you doing there? I asked.
- Well, a bear's got to do what a bear's got to do, otherwise the junior at our neighbor will steal the whole show, he explained.
I guess he was right – the ice bear cub next door was indeed adorable. He was still sleeping when we got there but soon woke up and started to play with his mother. Water seemed to be interesting but also a bit frightening element but with a little help from the mother, everything went well. However, Alberto managed to find something to complain about:
- The ice bear dad there seems not to participate as a good parent should – he's just sleeping all the time!!
Bidding farewell to our relatives, we continued to meet other residents of the zoo. Lynxes expressed some mild interest towards us but the deers and foxes couldn't care less about us greeting them. But what a beautiful fur did the fox have!
There was also something remarkable waiting for us at the end of the zoo tour: season's first sausages roasted over an open fire. I guess I don't need to elaborate further how delicous they were...
We will get back to Ranua in the next entry, too. Alberto managed to capture the ice bear cub with his 8mm film camera and he has promised to make the film available once he has edited it.
1 kommentti:
Söpöjä eläimiä:) Pöllöt on ihania!
t. Saimi
Lähetä kommentti