Hurjan kuninkaallista!

Hadrianuksen vallin jälkeen Englantia oli katseltu sen verran, että oli aika siirtyä Skotlannin puolelle. Tosin olimme hieman ihmeissämme, sillä emme saaneet millään selville, kuinka kohteemme Edinburghin nimi tulisi lausua – niin monta erilaista versiota kuulimme junan kuulutuksissa ja muualla, kun ihmiset kaupungin mainitsivat.
- Minä ainakin sanon ”Edinbrörö”, totesin viileästi Albertolle.
- Voisit ehkä jättää sen viimeisen brön pois, oli Alberton kommentti, mutta toivoa sopii, että ruoka siellä on ainakin hyvää, ettei tule edinpuruja.

Newcastlen ahtaahkon majoitusratkaisun jälkeen meidän oli pakko todeta, että vaikka ahdaskin ratkaisu voi olla jokseenkin toimiva, Edinburghin majapaikkamme Panda Villa oli viihtyisyydessään aivan eri luokkaa. Jo ovella meitä oli vastassa kaksi pikkuista pandaa.



Panda Villassa meidät otti vastaan Martin, joka oli erittäin ystävällinen isäntä. Sisustuksenkin hän taisi, sillä esimerkiksi aamiaishuone oli näin viihtyisä:



Jos meillä olisi ollut aikaa, olisimme voineet istahtaa samaiseen huoneeseen katsastamaan dvd-elokuvia Martinin valtavasta kokoelmasta. Olimme kuitenkin niin kiinnostuneita näkemään Edinburghia, että jätimme elokuvat aamiaishuoneen sohvalla istuvien – sekä muiden huoneessa asustavien – pandojen iloksi.





Makuuhuoneemmekin oli erittäin mukava. Sängyssä oli mainiosti tilaa lepuutella väsyneitä tassujaan aina päivän päätteeksi.



Vaikka majapaikka olikin mainio, suuntasimme kaupungille. Keskustan ytimessä Royal Milella oli heti musiikkiakin tarjolla. Tosin näistä soittajista ei voinut heti päätellä, että olemme Skotlannissa, sillä bändissä ei ollut mukana yhtään säkkipilliä.



Olimme jostain syystä hieman hämmennyksissämme, ja koska meillä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa päiväohjelmastamme, pujahdimme ensimmäiseen museoon, jonka löysimme. Se sattui olemaan The Writer's Museum, joka esitteli Walter Scottia, Robert Louis Stevensonia sekä Robert Burnsia – kolmea kuulua skotlantilaista kirjailijaa. Museo oli pieni mutta varsin viehättävä, sillä se sijaitsi hyvin vanhassa talossa, jossa eri kerroksiin sai kiivetä kapeita kierreportaita.



Seuraava tutustumiskohteemme oli Edinburghin kuuluisin kirkko, St. Giles' Cathedral. Ulkoapäin kirkko oli katedraalimaisen komea, kuten kuuluukin.



Sisällä kirkossa näimme siniseksi maalatun katon, joka oli oikeasti melkein kuin taivas. Eikä lasimaalauksiakaan voinut pahemmin moittia.





Mutta miksi kirkkoon oli rakennettu näin komea kukka-asetelma?



Ja miksi kirkossa oli joukko miehiä, joilla oli jousipyssyt ja jotka tuntuivat selvästi harjoittelevan jotain arvokasta tilaisuutta varten?



- Nyt minä hoksaan! huudahdin Albertolle. - Kuningatar Elisabet on täällä!
- No eihän nyt sentään... Alberto yritti.
- Mutta totta se on. Minä luin hovin nettisivuilta, että nyt on Holyrood Week, jolloin kuningatar on Skotlannissa, minä vouhotin.
Ja niin asia tosiaan oli. Alberto jututti erästä harjoituksissa mukana olevista miehistä, ja tämä kehotti meitä tulemaan seuraavana päivänä keskustaan, jos halusimme nähdä kuningattaren.

No siitähän täpinä alkoi. Mutta koska ei ollut vielä seuraava päivä, ehdimme poiketa piirakalla. Aivan tarvitsemamme bussipysäkin läheisyydestä löytyi varsin mainio pikku leipomo, joka myi sopivaa syötävää pikkunälkään.



Ostimme molemmat steak and kidney pien ja aloimme rouskuttaa. Piirakka oli niin herkullista, että päätimme palata Piemakeriin toisen – ja kolmannenkin – kerran. Eikä hinnastakaan voinut valittaa – maukas piirakka maksoi vain puolitoista puntaa, ja sekin taisi olla kalleimmasta päästä Piemakerin valikoimassa.



Seuraavana päivänä ajoimme bussilla keskustaan. Olimme hieman jännittyneitä, sillä emme tienneet, mihin aikaan kuningatar saapuisi katedraalille. Sen verran olimme selvittäneet, että kyseessä oli varsin juhlallinen tilaisuus: prinssi William otettiin jäseneksi ritarikuntaan nimeltä The Order of the Thistle.

Päästyämme paikalle huomasimme, että Royal Milen varrella oli ihmisiä. Ehkä kuningatar ei vielä ollut tullut...



Eikä ollutkaan. Kun käänsimme päämme toiseen suuntaan, huomasimme, että meitä lähestyi mustien autojen saattue!



Ensimmäisessä autossa istuivat kuningatar Elisabet ja hänen puolisonsa prinssi Philip. Minä menin niin sekaisin, etten osannut kuin vilkuttaa. Valokuvista ei tullut mitään, mutta Alberto sai onneksi kuvattua kaitafilmiä, josta tämä kuva on napattu.



Kuningattaren Rolls Roycen jälkeen saapuivat seuraavassa autossa prinssi William sekä Cambridgen herttuatar Catherine. Heidän jälkeensä saapui omassa autossaan prinsessa Anne. Kaikki kuninkaalliset olivat pukeutuneet selvästikin ritarikunnan tilaisuutta varten, vaikkemme enempää noista hienoista juhlapuvuista ymmärtäneetkään.

Kun kadut jälleen avattiin muulle liikenteelle, poliisit ottivat ohjat käsiinsä. Ensin liikennettä ohjasi jämäkkä moottoripyöräpoliisi, mutta sitten töihin ryhtyi naispoliisi, joka oli niin topakka, että autoilijat saivat kuulla kunniansa, jos eivät noudattaneet hänen käsimerkkejään. Aivan oikein töppäileville kuskeille, jotka eivät tienneet, milloin saa mennä ja milloin kuuluu pysähtyä.



Pohdimme hetken, mitä tekisimme, mutta sitten päättelimme viisaasti, että kuningattaren on tultava myös takaisin katedraalista. Niinpä jäimme kadun varteen odottamaan. Ja jos totta puhutaan, odotimme aika kauan... ja sitten näimme – säkkipillejä!

Juhlallisuuksiin kuului mahtava säkkipilliparaati, jonka soittajat olivat viimeisen päälle pukeutuneet kuten kunnon skotlantilaisen kuuluu. Paraatissa oli yhteensä kahdeksan säkkipilliyhtyettä.







Säkkipilliparaatin jälkeen pohdimme jälleen kuningatarta.
- Ei hän oikein mitään muutakaan tietä pääse pois sieltä katedraalilta, Alberto mietti.
Sitten kuulimme, että kuningatar tosiaan tulisi takaisin muttei aivan heti. Niinpä päätimme lepuuttaa tassujamme hetken lähellä olevassa pubissa ja palasimme sitten kadun varteen.

Emmekä turhaan! Poliisit sulkivat jälleen kadut tavallisen tassuttelijoiden liikenteeltä, ja sitten kuningatar tuli takaisin! Tällä kertaa olin jo olevinani niin konkari kuninkaallisten näkemisessä, että onnistuin lipunvilkutuksen lomassa ottamaan pari valokuvaakin.







- Huh, sepäs oli jännittävää, minä totesin Albertolle, kun autosaattue oli ohittanut meidät. - Nyt olisi varmaan aika syödä jotakin.
- Wetherspoonilla onkin tänään sopivasti curry club, Alberto virnisti.
Niinpä suuntasimme lähimpään Wetherspooniin syömään hieman tikka masalaa ja nanleipää – ja vielä kerran hehkuttamaan, kuinka jännittävää oli nähdä kuninkaallisia.



P.S. Kotiin tultuamme kävi ilmi, että Victoria ja Freija olivat kovin kiinnostuneita kaitafilmeistä, jotka Alberto kuvasi tuolloin. Kun Alberto oli näyttänyt filmit tytöille noin 50 kertaa, hän päätti koostaa niistä videon ja laittaa sen YouTubeen, jotta tytöt voivat tiirata kuninkaallisten autoja niin monta kertaa kuin haluavat. Jos video kiinnostaa sattumalta teitäkin, sen voi katsoa tästä tai YouTubesta.



- - -

Royal Edinburgh

After the adventures around the Hadrian wall country it was time to head for Edinburgh, the capitol of Scotland. After somewhat cramped accommodation in Newcastle, the comfort of guesthouse Panda Villa in Edinburgh was par none. At the door we were greeted by two little pandas and more were to be found inside. Martin, the owner of this fine establishment, was very friendly and helpful and his vast collection of DVDs was available for the guests to enjoy in the cozy breakfast room. And our room was comfortable and well-equipped, too.

After dropping our luggage into our room we soon found ourselves on the Royal Mile in downtown Edinburgh. After listening to a group of street musicians for a while we discovered The Writer's Museum after passing through a narrow close off the main street. This small but charming museum was dedicated to the three most celebrated Scottish authors: Walter Scott, Robert Louis Stevenson and Robert Burns.

Our next stop was the Cathedral of St. Giles which was a handsome building both outside and inside. After exploring the cathedral for a while we noticed a group of people building beautiful flower decorations and another group of archers who were apparently rehearsing some important event.

- Hmm, I think what this must be all about, I told Alberto. - The queen is in town!
- But how on earth...
- It is the Holyrood Week, the week her majesty spends in Scotland every year! I read about it from the website of the British Monarchy!

And I was right - Alberto talked to one of the gentlemen participating the rehearsals and he confirmed that the cathedral was about to host a ceremony attended by Her Majesty The Queen Elizabeth II in the very next day. We were also advised to be around the Royal Mile that time to catch a glimpse of her.

We were very excited but still managed to have some pies as supper from a nice little bakery called Piemaker just next to the Royal Mile while on our way back to Panda Villa. The steak and kidney pie was so good that we ended up tasting Piemaker's goodies on every day of our stay in Edinburgh.

In the next morning we took the bus to the downtown, armed with the knowledge that the aforementioned ceremony was a very high-ranking one: prince William was about to be installed as a Knight of the Order of the Thistle. However, what we didn't know was the time when the royal entourage was about to arrive the St. Giles. When we got to the Royal Mile, there were lots of people standing on the side walk. I was silently hoping that the queen hadn't gone yet and my hopes were soon confirmed. Just when we found a spot at the side of the street, we noticed an escort of black limos approaching!

The Queen Elizabeth and prince Philip were in the first car, followed by prince William and Catherine in the next one and princess Anne in the third car. I was so excited that I just waved my paw and missed the opportunity to snap some photos. Luckily Alberto kept his cool slightly better and had his trusty 8mm film camera at hand...

After this first encounter with the royal family we reasoned that they must come back at some point of time also and decided to stay waiting for them. We waited for a long time and then we saw... bagpipe players! As part of The Queen's diamond jubilee there was a parade of eight pipe bands marching down the Royal Mile.

Once the parade was over, one of the police officers mentioned that the queen will indeed come back but not too soon, so we headed to a nearby pub to rest our paws for a while. When we got back to the Royal Mile, the police was again closing the streets and after a while the royal entourage drove down the road again. This time I had the proper miniature Union Jack to wave and I managed to take a few photos, too.
- Oh my, that was exciting, I confessed to Alberto once it was over. - Do you think we should have something to eat now?
- Oh yes, indeed. Luckily there is a Curry club day in Wetherspoons today, said Alberto with a big smile on his face.

It didn't take too long for us to find the nearest Wetherspoon pub and sit down for hefty tikka masalas with some nan bread. Needless to say the dinner conversation revolved around our recent royal experience...

P.S. Once we got home, Victoria and Freya were so keen on watching Alberto's 8mm film of the royal family that he got fed up of showing it to them time after time and put it into YouTube for them to view whenever they want. If you want to take a look,too, check it out from this link or above.