tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta!

Vieraat viipyivät luonamme uuden vuoden vaihtumisen yli. Niinpä he ehtivät nautiskella suomalaisesta talvesta kaikessa rauhassa. Useana aamuna saimme herätä näin kauniisiin auringonnousuihin.



Lapset tietysti alkoivat pitkästyä pitkien pyhien aikana, jolloin Sergio ehdotti, että hän voisi viedä heidät taas elokuviin. Koska elokuvateattereihin oli juuri parahiksi saapunut Nemoa etsimässä -elokuvan 3D-versio, päätimme lähteä mukaan hieman isommalla porukalla. Vaikka tarina olikin ennakkoon tuttu, valtameren värit ja Nemon seikkailu kiehtoivat yhä eikä pitkästymisen hetkeä tullut.



Elokuvassa käytyämme kävimme katsastamassa myös Käsityön museon perinteisen jouluikkunan. Tällä kertaa ikkunassa oli mm. talvista kelkkailua, kuppausta sekä kynttilänvalantaa.





Uudenvuodenaattona söimme tietenkin perinteiseen suomalaiseen tapaan nakkeja ja perunasalaattia. Alberto kävi pitkälliset neuvottelut Giovannan kanssa siitä, kuinka nakit tulee keittää.
- Olen tavannut pistää hieman viherpippureita keitinveteen makua antamaan, selitti Alberto.
- Kuulostaa mielenkiintoiselta mutta hieman liian radikaalilta minun makuuni, oli Giovannan vastaus.
Lopulta he päätyivät ratkaisuun, johon kaikki olivat tyytyväisiä.





Keskiyöksi siirryimme keskustaan Harjun kupeeseen katsomaan kaupungin ilotulista. Se oli komea, vaikka peittyikin osaltaan pilvien taakse.



Hyvää uutta vuotta kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta vain sinnekin! Aiotteko käydä katsomassa Hobitin? Kannattaa, se on todella hyvä elokuva!
t. Saimi

Alberto Orso kirjoitti...

Hei Saimi,

Kävimme katsomassa ensimmäisen osan Bilbon seikkailuista heti tuoreltaan jo ennen joulua - vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti hengästymiseen asti!

Olemme ehtineet elokuviin jo tämänkin vuoden puolella, kävimme viikonloppuna katsomassa Tim Burtonin nukkeanimaation Frankenweenie. Se oli välillä vähän pelottavakin mutta muuten oikein sympaattinen tarina, jota voi suositella hieman nuoremmillekin katsojille.