Sukulaisia käymässä

Jouluiset sukulointimme hoituvat kätevästi meillä kotona, kun sukulaiset tulevat meille. Tänäkin jouluna veljeni Sergio ja sisareni Maria sekä Alberton serkku Roberto Orso perheineen saapuivat Italiasta Suomeen. Roberto laumoineen ehätti tällä kertaa paikalle ensin, ja Viivi oli innoissaan varsinkin Vittorion ja Giulian saapumisesta – hän varmaankin toivoi, että Vittorio opettaisi hänelle jotain hauskoja jekkuja. Minä puolestani vaihdoin heti kuulumiset Giovannan kanssa.



Jotta pääsimme varmasti joulutunnelmaan, menimme ensiksi käväisemään Toivolan Vanhalla Pihalla.
- Onko siellä ihan varmasti oikeaa joulutunnelmaa? Giulia kysyi hieman epäillen, sillä pahaksi onneksi joulun alla satanut lumi oli ehtinyt sulaa pois ja maa oli aivan mustana.
- Ihan varmasti, Alberto vakuutti, ja Giuliakin uskoi, kun näki heti portinpielessä olkipukin.



Pihalla seisoi myyntikojuja ja iso joulukuusi.
- Tuossa kojussa on varmasti herkkuja! Vittorio huudahti.
- Piip! säesti Viivi ja syöksyi kojulle Vittorion vanavedessä.



Oikeassahan lapset olivat. Kojussa myytiin paahdettuja manteleita, jotka maistuivat mainiosti kaikille.



Mantelit ostettuamme huomasimme Alberton kadonneen. Kuikuilimme hetken ympärillemme ja sitten Giovanna hihkaisi:
- Hän on tuolla posetiivia soittavan miehen luona!

Menimme Alberton luo.
- Tässä on pihan isäntä Margo Saxberg, Alberto esitteli. - Tutustuimme toisiimme, kun olin järjestämässä ohjelmaa Hansapihalle viime syksynä.
- Piip! sanoi Viivi ja niinpä Margo joutui soittamaan vielä hieman posetiiviaan.



Margon vihjeestä menimme seuraavaksi juuri kunnostettuun talliin. Ja mitä siellä olikaan!
- Lampaita! Giulia huudahti innoissaan.
Onneksi ainoastaan lampaiden ruokkiminen oli kielletty ja silittäminen oli puolestaan sallittu, mikäli tallin asukit halusivat tulla silitetyiksi. Nähtävästi leppoisat eläimet huomasivat, kuinka innoissaan lapset olivat ja tulivat mielellään silitettäviksi.



Kun palasimme tallista ulkoilmaan, oli juuri sopivasti alkamassa perinteinen tiernapoikaesitys. Pysähdyimme kuuntelemaan sen, ja pojat lauloivatkin oikein pontevasti ja keräsivät hattuunsa oivallisen määrän rahaa. Vieraamme olivat kovasti innoissaan päästessään todistamaan tämänkin suomalaisen jouluperinteen.



Sitten olikin kiirehdittävä käymään vielä pikaisesti kotona ennen lähtöä kirkkoon.
- Toivottavasti saarna ei ole kovin pitkä, sanoi Vittorio.
- Emme me mene ollenkaan kuuntelemaan saarnaa, minä sanoin.
- Taulumäen kirkossa on Tarja Turusen joulukonsertti, Alberto täydensi.
Niinpä sitten lähdimme Taulumäelle. Kirkko oli jo kovin täynnä, kun saavuimme, joten kiipesimme parvelle. Sieltä kuulimmekin hyvin tutut joululaulut: Varpusen jouluaamuna, Walking in the Airin ja En etsi valtaa loistoa.



Ja niin joulu joutui aattoon tänäkin vuonna. Alberto sai ensimmäisen lahjansa jo heti aamutuimaan – tosin hieman erikoisella tavalla.
- Koska täällä Suomessa ei saa kunnon pizzaa, päätimme tehdä asialle jotakin, Roberto sanoi ja nosti keittiön pöydälle pussin jauhoja ja säilykepurkin.
- Mitä ihmettä? Alberto hämmästeli. - Kyllähän minä aina teen pizzani viimeisen päälle aidon pizza napoletanan ohjeen mukaan.
- En minä sinua syytäkään, paisano, Roberto lohdutteli. - Sinulla ei vain ole aitoja raaka-aineita, kun ei niitä täältä barbaarisesta pohjolasta saa. Niinpä toimme sinulle aitoja napolilaisia Antico Molina Caputo -jauhoja ja San Marzano -tomaatteja joululahjaksi. Jauhoja on kaikkiaan seitsemän kiloa, joten oletan, että pärjäät niillä ainakin pyhien yli. Buon natale!
- No jo on... mutisi Alberto, joka meni kerrankin sanattomaksi.



Alberton alkaessa nostella jouluruokia pöytään myös Giovanna saapui keittiöön.
- Mamma mia! Giovanna aloitti. - Olen alkanut pitää tuosta graavikalasta, mutta harmaasuolattua kinkkua minun on vieläkin hieman vaikea ymmärtää.
Alberto ei oikein tiennyt, mitä sanoa siihen, mutta koska Giovannan ilme oli ystävällinen, Alberto päätteli, että tämä ottaisi ottaisi kuitenkin siivun kinkkua ja kunnon italialaisen perheenäidin tavoin käskisi lastenkin ottaa, sillä kaikkea pitää maistaa.



Alberton kattaessa pöytää sukulaistensa kanssa keittiössä me muut katsoimme parhaimmaksi pysyä poissa tassuista. Veljeni Sergio viimeisteli kuusen koristelun, ja me Marian ja lasten kanssa avasimme ensimmäisen suklaarasian. Myös jouluseimi nostettiin pöydälle.



Jouluateria oli tuskin syöty, kun Alberto yhtäkkiä ilmoitti:
- Naapurissa Björnhufvudeilla on Victorian täti Gunilla tyttärensä Madeleinen kanssa kylässä ja nämä ovat kuulemma tuoneet Ruotsista vallan erinomaista julmustia. Taidanpa käydä hieman maistamassa sitä.
Tämän sanottuaan Alberto viuhahti ulos ovesta.
- Piip! hihkaisi Viivi kovasti ihmeissään.
Minä otin Viiviä siivestä kiinni, sillä aavistin, että Joulupukki saapuisi pian.

Olin oikeassa. Alberto ei ollut vielä ehtinyt palata naapurista, kun ovelle koputettiin. Ja siellä Joulupukki oli! Viivi säikähti niin, että juoksi Giovannan helmoihin piiloon. Onneksi hänen jännityksensä helpotti sen verran, että hän lopulta uskalsi hakea yhden lahjankin Joulupukilta.



Hetken päästä siitä kun Joulupukki oli lähtenyt, Alberto palasi kehuen kovasti Björnhufvudien julmustia.
- Kerrassaan maukasta, hän hymähteli tyytyväisenä.

Vähän myöhemmin illalla kuistilta kuului epäilyttävää rapinaa. Kun menin katsomaan, huomasin, että kuistille oli jätetty vielä yksi joulupaketti.



- Alberto, olemme saaneet vielä yhden lahjan! minä touhotin.
Avattuamme paketin totesimme puumarouvan ja hänen nuorikkonsa käyneen tuomassa ystävämme Rosebudin joulutervehdyksen. Paketin sisältä löytyi hieno kortti ja muki, joissa molemmissa oli kuva Rosebudista taistelemassa tohtori Whona dalekeja vastaan. Tarkempi tarkastelu paljasti, että kyseessä oli erittäin taidokas trikkikuva. Alberto varsinkin oli vaikuttunut:
- Oppisinpa minäkin joskus tekemään näin vakuuttavia visuaalisia illuusioita!



Sitten rauhoituimme joulunviettoon aina tapaninpäivän iltaan asti, jolloin oli aika lähteä tapanintansseihin. Tästä kuullessaan Maria hieman huolestui:
- En taida voida lähteä tansseihin mukaan, sillä balettitossuni jäivät kotiin Firenzeen eikä mekkokaan oli oikein parketeille sopiva...
- Eipä hätää, naureskeli Alberto. - Olemme toki menossa tanssisaliin, mutta tuo meidän tanssisali Lutakkomme on itse asiassa rock-klubi, joten pukeutumisen ei tarvitse olla niin viimeisen päälle. Eikä siellä taideta tänään hirveästi valssata, sillä illan orkesteri on Amorphis.

Koska Giovanna ei suuremmin metallimusiikista perusta – hän itse laulaa kotiseurakuntansa naiskuorossa – päätti hän jäädä kotiin lasten kanssa meidän muiden lähtiessä rokkaamaan. Amorphis olikin jälleen hyvässä keikkakunnossa.



Koska joulu oli tänä vuonna vähemmän luminen, emme voineet mennä pulkkamäkeen ja lapset alkoivat käydä hieman kärsimättömiksi sisällä ennen pitkää. Siksi kutsuimmekin Victorian ja Ingridin sekä Björnhufvudien luona vierailevat Gunillan ja Madeleinen kylään. Lapset saivat leikkiä koko päivän yhdessä, kun minä, Gunilla, Maria ja Ingrid selvitimme eri maiden uudenvuodenherkkujen saloja.



Uutta vuotta juhlimme yhdessä vieraidemme ja Björhufvudien kanssa. Magnus ampui iloksemme muutaman raketinkin ja niiden myötä haluamme toivottaa oikein hyvää uutta vuotta 2014 kaikille blogimme lukijoille!