Katsoimme asiaksemme tutustua keisarillisiin asumuksiin eli menimme Hofburgiin, joka on aivan Wienin keskustassa. Tällaisessa rakennuksessa asuivat aikanaan talvensa mm. keisari Frans Joosef ja hänen vaimonsa Elisabet, joka tunnetaan myös nimillä Sisi tai Sissi.
Tutustuimme keisarilliseen asuntoon (Kaiserappartaments), jonka yhteydessä oli myös Sisi Museum, joka valaisi minullekin, kuka Sissi oikeastaan oli. Joskus pikkukarhuna olen tainnut nähdä hänestä tehtyjä elokuvia, mutta Romy Schneiderin esittämä Sissi ei museon tietojen mukaan vastaa todellisuutta lainkaan.
Hofburgin palatsin yhteydessä on myös aarrekammio, jossa kävimme, sekä Neue Burgin museot, joissa näimme haarniskoja. Niitä oli runsaasti ja niin ihmisille kuin hevosillekin, kuten kuvasta näkyy.
Neue Burgin museoissa näimme myös mitä erikoisimpia soittimia, mm. kitaran ja viulun omituisen yhdistelmän. Vanhojen soitinten kokoelmassa oli myös fonografi, josta Alberto oli erityisen innoissaan.
Myös Wienissä vierailimme eläintarhassa, koska sielläkin oli sukulaisten lapsia. Vielä jääkarhuakin kaukaisempi sukulaisemme panda oli saanut näin suloisen poikasen, jonka nimi on Fu Long.
Wieniläinen jääkarhusukulaisemme oli saanut puolestaan kaksoset. Heidän nimensä ovat Arktos ja Nanuq. Tässä he ovat:
Jääkarhulapset olivat kovin leikkisiä, joskin toinen heistä ei uskaltautunut veteen. Olisiko ollut niin, ettei äiti ollut vielä opettanut häntä uimaan? Aivan pikkujääkarhujen vieressä asui isompia jääkarhuja, joista suurin – ehkä pienokaisten isä – oli niin suuri, että meitä pienempiä karhuja oikein pelotti, kun hän ajoi samoissa tiloissa asuvaa pienempää jääkarhua takaa.
Eläintarha oli itse asiassa keisarillinen sekin, ja sieltä oli leppoisa kävelymatka keisarin kesäasunnolle eli Schloβ Schönbrunniin. Tällaiseen paikkaan kehtasi varmasti vieraitakin pyytää - Schloβ Schönbrunn oli nimittäin harvinaisen kaunis paikka.
Halusimme tavata myös erään hyvin vanhan ihmisen – vai pitäisikö sanoa jumalattaren? Hän asustaa Naturhistorisches Museumissa Wienissä. Itse asiassa hänellä oli kokonaan oma talo museon sisällä, ja sinne hän oli hankkinut tunnelmallisen valaistuksen – hän oli valaissut lähinnä itsensä. Hänen nimensä on Venus von Willendorf, ja tältä hän näyttää:
Järkytyimme Alberton kanssa – tai ainakin minä järkytyin – nähdessämme, kuinka pieni tämä kuuluisa Venus oli. Mutta vielä suurempi oli järkytys, kun Alberto saksantaitoisena luki museossa olleesta taulusta, ettei paikalla ollut jumalatar ollut lainkaan aito. Alkuperäinen Venus oli karannut St. Pölteniin. Tämä vastoinkäyminen ei kuitenkaan lannistanut minua ja Albertoa. Wien oli viehättävä, ja uskomme palaavamme sinne vielä joskus.
2 kommenttia:
Ihmettelen tässä maailman menoa, eipä ennen nallet kiertäneet Eurooppaa, mutta maailma muuttu ja matkailu avartaa. Sehän on vain hienoa kun pääsee matkoille ja kaikesta käy ilmi, että te Alberton kanssa todella olette nauttineet matkoistanne ja tosiaan olette nähneet monia hienoja paikkoja ja kuuluisia veistoksia ja nähtävyyksiä museoissa. Eikä näytä nälkäkään päässeen yllättämään, mutta eikös Wien ole jossain muualla kuin Japanissa, minä luulin schnitselin olevan siellä sushia tavano,aisempaa ruokaa, tosin kyllä noista sushi-kuvista herahti vesi kielelle... Paljon olette sukulaisiannekin tavanneet ja hienoja kuvia heistä ottaneet kuten muistakin nähtävyyksistä. Jään odottelemaan uusia metkakertomuksianne, tässähän vanhakin oppii paljon historiaa lukiessaan
Terveisin
Vanha harmaapäänalle
Hmm... syötyämme kumpikin valtavan Schnitzelin tulimme siihen tulokseen, että oli pakko pienentää annoksia. No ei... sushia pitää vain aina saada, vaikkemme ole ainakaan vielä Japaniin päässeetkään - se on herkkua! Mutta ne Schnitzelit olivat oikeasti hirveän suuret. :)
Lähetä kommentti