Aiheellista kakunsyöntiä

Olimme Alberton kanssa iloisesti yllättyneitä, kun blogini kävijämäärä nousi tiistaina 5000:een. Alberto totesi, että on kakkukahvien paikka. Siksi suuntasimme kaupungille ja tietenkin – Nallekahvioon!



Ihan oikeasti kahvion nimi on Wilhelmiinan konditoria, mutta koska sen ikkunassa pyllähtelee nalleja…



… kutsun sitä aina Nallekahvioksi. Sieltä saa erinomaista fetalla täytettyä rieskaa, mutta koska olimme lähteneet kakkukahveille, keskityimme tarkastelemaan kakkuvitriiniä.



Tiramisukakku alhaalla vasemmalla ja marjahyydykekakku keskellä ylhäällä vaikuttivat todella houkuttelevilta. Valitsin kuitenkin palan appelsiinihyydykekakkua. Sen seuraksi otin cappuccinoa, sillä olimme kakkukahveilla aivan aamusta.



Alberto valitsi vähemmän yllättävästi: hän otti sacherkakkua ja Herra Hakkaraisen päärynälimonadia.



Nallekahvio on siis siitäkin hauska, että se myy Laitilan virvoitusjuomatehtaan tekemiä limonadeja, joissa on hassu vanhanajan korkki.

Kakut olivat mainio aamupala. Nyt vain odottelemaan blogille lisää kävijöitä, jotta pääsee valitsemaan lisää kakkupaloja.

P.S. Joku saattaa ihmetellä, etten järjestä juhlan vuoksi arvontaa. Olen kyllä alkanut tehdä arvontaan tulevaa palkintoa, mutta ajattelin arpoa yllätyksen vasta sitten, kun blogini täyttää vuoden. Se tapahtuu maaliskuun lopulla.

Prinsessakakkua ja nalleheijastimia

Kutsuin tänään Ingrid Björnhufvudin päiväteelle. Olin leiponut prinsessakakun, ja kun Victoria kuuli siitä, hän halusi tulla mukaan leikkimään nalleprinsessaa. Mutta kun olin kattanut pöydälle teen ja kakun ja aloin esitellä Riiasta tuomaani matkamuistoa (Kissatalon kissaa, joka on pöydällä), kävi ilmi, että Victoria oli paljon innostuneempi englanninlakritsasta kuin prinsessakakusta.



Ingrid sen sijaan piti kakusta kovin. Hän ehdotti, että voisin perustaa oman kahvilan. Hmm, ajattelin. Miksipä ei… Ingrid nimittäin lupasi antaa käyttööni isoisoisoäidiltään periytyneen suklaakakkureseptin.

Kun olimme vaihtaneet kuulumisia ja Ingrid ja Victoria olivat lähdössä, annoin vierailleni mukaan nalleheijastimet.



Netissä luuraillessani törmäsin Maijun tekemiin heijastimiin ja tein samalla idealla heijastimia oikein urakalla. Heijastimia syntyi 18 ja olen jaellut niitä ympäriinsä niin että itselläni on jäljellä kaksi ja Albertolla yksi. Tässä ne kaikki ovat:



Victoriakin innostui omasta heijastimestaan niin, että pyysi äitiään auttamaan heijastinten askartelussa. Victoria halusi, että kaikki hänen ystävänsäkin saisivat oman karhuheijastimen. Niin, sen verran pimeää onkin, että heijastimet ovat varsin tarpeen.

Kaitafilmien hyötykäyttöä

Kävimme Alberton kanssa viime perjantaina Jyväskylän Inferno-baarissa ja viime maanantaina Heinolassa WPK-talolla. Molemmissa paikoissa järjestettiin tänään ilmestyneen Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus -yhtyeen postuumin dvd:n ennakkokatselu. Meidät oli kutsuttu paikalle, koska Alberto lahjoitti dvd:n tekijöiden käyttöön joitakin kuvaamiaan kaitafilmejä. Nyt hän on niin polleana siitä, että hänen materiaaliaan on ihan oikealla dvd:llä. Minäkin olen hänestä oikein ylpeä.

Dvd näytti oikein hienolta. Katsomista siinä on noin yhdeksän tunnin verran, joten täytynee varata pehmustetta takapuolen alle, jos joskus aikoo katsoa koko dvd:n yhtä soittoa.

Sammakoita sekä yletöntä susheilua

Riikaa voi todella suositella myös niille, jotka haluavat herkutella ruualla. Löysimme monta suositeltavaa paikkaa. Aloitetaan sammakoista.

Kävellessämme Elisabetes ielalla ja muilla kauniilla jugendkaduilla tarvitsimme kahvitauon. Silloin törmäsimme tällaiseen ravintolaan:



Ravintolan nimi oli Lentävä sammakko ja se oli todellakin sammakkoravintola. Tällaisessa jokseenkin vihreässä huoneessa istuimme evästämässä:



Vaikutelma oli aika hämmästyttävä, kun astuimme sisään. Toiset huoneet olivat väritykseltään hieman erilaisia, mutta nekin olivat täynnä sammakoita. Yhdessä huoneessa oli takka, jossa paloi tuli.

Alberto päätti tilata lettuja ja vaahterasiirappia. Hän hämmästyi melkein yhtä paljon kuin minä sammakoista kun annos tuli. Siinä oli kolme isoa lettua.



Alberto päätti oitis, että vasta illallinen olisi seuraava ateria, joka tarvittiin.

Minä tilasin kaakaota ja juustokakun. Erittäin herkullista!



Yhtenä iltana päädyimme keskiaikaiseen ravintolaan nimeltä Rozengrals. Jo sen ulkopuolella tuntui, että oli joutunut aikakoneella keskiajalle.



Itse ravintolassa oli sisällä niin hämärää, ettemme saaneet otettua kunnollisia valokuvia. Ruoka oli kuitenkin hyvin mielenkiintoista. Alkuruuaksi söin keittoa, jossa oli kanaa ja jotain vihanneksia, joten siitä Alberto ei kyllä pääse huomauttelemaan. Sen sijaan saan luultavasti lopun ikäni kuulla Albertolta siitä, että tilasin taimenta. Sain nimittäin kokonaisen kalan, jonka päällä oli jotain omenasoseen tapaista kastiketta. Varsinaisen ruuan kanssa syötiin lisukkeita (pekoni-papuja ja linssejä), jotka olivat itse asiassa aterian maukkain osa.

Kaikista suurimmaksi suosikkipaikaksemme Riiassa oli kuitenkin Planeta sushi. Matka kesti perjantaista maanantaihin, ja sushilla kävimme kaksi kertaa – ei vain voinut vastustaa, sillä ravintolan valikoima oli sen verran ihastuttava ja laaja.

Ensimmäisellä kerralla Alberto tilasi tällaisen annoksen:



Minun annokseni oli puolestaan tällainen:



Pienissä makirullissa piti olla pinaattia, mutta se oli ravintolasta loppunut, joten minun oli tyydyttävä noriin. Pinaatti olisi kyllä ollut varsin kiintoisa sushiaines. Taaempana olevat rullat on hauskasti reunustettu kurkulla.

Toisella susheilullamme Alberto riehaantui tilaamaan seuraavanlaisen kokoelman sushia:



Garia oli riittävästi. Ihmettelin hieman, että Alberto valitsi kampasimpukkanigirin, mutta eipä siinä mitään. Ajattelin sen olevan enemmän minun makuuni.

Oma annokseni näytti tältä:



Hassusti kiekuralla olevat lohirullat ovat jonkinlainen erikoisuus: fire sushi. Rullat on käytetty käärimisen jälkeen avotulella. Ne olivat herkullisia.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että vaihtelimme Alberton kanssa sushejamme, jotta saimme kumpikin maistella vielä useammanlaisia rullia kuin itse tilasimme.

Riikaan voisi matkustaa pelkästään ruokapaikkojen vuoksi. Olimme itse asiassa Alberton kanssa yllättyneitä kaupungin ravintolatarjonnasta. Ehkä Riikaan on joskus palattava katselemaan kauniita rakennuksia, syömään hyvin – ja ehkä tilaamaan uudestaan ja kuvaamaan tulisin pizza, jonka olen koskaan syönyt.

Suklaakello ja sininen joulukuusi

Lupasin esitellä Riian rakennusten jälkeen hieman pienempiä kohteita, joihin kaupungissa törmäsimme. Ensimmäiset kuvat ovat tällä kertaa kuitenkin sotamuseosta, joka sijaitsee Ruutitornissa.

Tarkastelin tankkien pienoismalleja, kun huomasin, että niiden sekaan oli eksynyt – herkullinen tarjotin, jolla oli viiniä, patonkia ja juustoa!



Huikkasin Alberton paikalle ja kysyin häneltä, mikä ei kuulu joukkoon. No, arvatkaa, arvasiko hän. Jokseenkin kehnon vitsini seurauksena Alberto päätti keksiä oman vitsinsä. Museossa oli taulu, jossa sotilaan pään kohdalla oli aukko, johon museokävijät voivat työntää päänsä. Alberton oli pakko kokeilla.



Sitten niihin pienempiin kohteisiin. Paikallinen suklaatehdas Laima on jo vuonna 1924 pystyttänyt kellonsa Riian keskustaan.



Kellolle voi sopia treffit niin kuin Sokoksen kulmalle Jyväskylässä tai Stockmannin kellon alle Helsingissä. Ensin ajatus vaikutti hieman hassulta, koska tämä suklaakello törötti yksinäisen näköisenä ajotien vieressä, mutta sitten tapaamispaikka alkoi tuntua aivan loogiselta – pääseehän kellolta yhtä sujuvasti vanhaankaupunkiin kuin uudempaankin Riikaan.

Vanhankaupungin kupeessa oli miellyttävä puisto, jossa kohosi Bastionikukkula.



Hauskin tuttavuus, johon törmäsimme tässä puistossa, oli pieni varsa, joka ilmeisesti nautti lumisestakin säästä.



Myöhemmin tapasimme Bremenin soittoniekat. Ne olivat esittämässä show’taan Pyhän Pietarin kirkon kupeessa.



Koko kööri antoi ilmeisesti kaikkensa – ainakin ilmeiden tuskallisuudesta päätellen. Bremenin soittoniekkojen esitys oli varsinainen yleisömenestys. Ihmisiä parveili jatkuvasti heidän ympärillään.

Eräässä puistossa tapasimme kolme lumiukkoa (jotka eivät valitettavasti olleet oikeasta lumesta lainkaan).



Myös joulukuusiin oli helppo törmätä Riiassa heti vuodenvaihteen jälkeen. Siniset jouluvalot ja välkyntä olivat suuressa suosiossa. Tässä näette pari kuusta.



Kerron Riian matkasta lisää vielä seuraavalla kerralla. Arvannette, että Latviasta löytyi myös herkullista ruokaa…

Kävisikö teille jugend?

Riika oli täynnänsä tavattoman kauniita taloja. Hotellimme sijaitsi vanhassa kaupungissa, ja heti kulmilta löytyi kenties ihastuttavin talo, joka koko kaupungista löytyi.



Kukka- ja lehtikuvioiden alta pääsi kahvilaan, jossa kävimme Alberton kanssa kaakaolla.

Ei pitkänkään kävelymatkan päässä hotellilta sijaitsi talo, jonka näkemistä olin ennakkoon eniten odottanut: Kissatalo.



Kissatalon katolla oli ymmärrettävästi kaksi kissaa, joista toinen näkyy yllä olevassa kuvassa. Onnettomat kissat olivat aikanaan joutuneet kääntämään takapuolensa osoittamaan naapuritaloa kohti, sillä Kissatalon omistaja ei aina ollut niin ihastunut naapureihinsa. Sitten nämä hyväksyivät hänet joukkoonsa ja kissat saivat taas naukua naapuritalolle päin.

Hieman kauempana oli katu nimeltä Elisabetes iela, joka oli täynnä jugendtaloja.



Jotenkin tuo jugend viehättää kovin silmääni…

Kävelyllä Elisabetes ielan suunnalla tapasimme myös kaksi lohikäärmettä.



Voisin yrittää ehdottaa Albertolle, että muuttaisimme joko siihen taloon, jonka seinässä on aurinko tai sitten tähän lohikäärmetaloon… Hmm. Millähän sen karhun saisi houkuteltua? No, nykyinen talommekin on varsin viehättävä, joten ehkä asustelemme toistaiseksi siinä.

Riiassa oli varsin komea ortodoksikirkko.



Olemme Alberton kanssa ymmärrettävästi tutustuneet enemmän roomalaiskatolisiin kirkkoihin, joten oli mukavaa vaihtelua nähdä kerrankin jotain muunlaista. Neuvostovallan aikana rakennuksessa todellakin oli jotain muunlaista, sillä sitä käytettiin silloin planetaariona. Kuvitelkaa! On se nyt sentään kirkkona paljon kauniimpi.

Ehkä komein rakennus Riiassa oli Mustapäiden talo.



Mielestäni lähettyviltä olisi pitänyt löytyä myös Finnien talo, mutta eipä sitten löytynyt. Mustapäiden talo rakennettiin jo 1300-luvulla, mutta se oli rakennettava myöhemmin (2001) uudestaan, koska sodan aikana jotkut vähemmän viisaat saivat pommeillaan sen palamaan aivan karrelle.

Hieman vähemmän mahtipontiset mutta varsin viehättävät talot olivat Kolme veljestä.



Näin vanhoja asuinrakennuksia Latviassa ei ole paljoakaan (vaikka nuo kolme taloa ovatkin kaikki eri vuosisadalta: 1400-, 1600- ja 1700-luvulta). Ainakin alun perin Kolme veljestä ovat olleet kauppiastaloja.

Riian Tuomiokirkko oli vielä vanhempi kuin kolme vanhaa veljestä. Se sai ensimmäiset kivensä jo 1200-luvulla.



Myös sisältä kirkko oli koruttoman kaunis. Siellä oli harkitusti viehättäviä lasimaalauksia, mutta turhia krumeluureja ei roikkunut joka nurkassa. Siksi kirkko viehättikin minua kovin.



Huhhuh, siinäpä arkkitehtuuria kerrakseen. Seuraavalla kerralla esittelenkin sitten pienempiä kohteita, joita löysimme kulkiessamme Riiassa.

Uusi vuosi ja uudet naapurit

Jouluherkkuja oli hankittava paljon, sillä vieraitakin oli paljon (tai jos ei niin paljon, niin ainakin Sergio ja varsinkin Roberto ovat kovia syömään). Hah, herkkujapa riittikin sitten myös välipäiviksi. Tällaista meillä oli tarjolla:



Kattaus oli hieman antipastopainotteinen. Paitsi että meillä oli kinkkua, silliä ja sienisalaattia, tarjoilimme myös marinoituja artisokkia, chiliöljyisiä valkosipulinkynsiä, oliiveja, italialaisia leikkeleitä modenalaiseen tapaan, viininlehtikääryleitä, röstiperunoita, juustoa ja kaikenlaista muuta.

Vieraat ovat nukkuneet siskonpedissä ullakolla. Sergio on kunnostautunut lukemalla joka ilta lapsille iltasadun. Tällä kertaa vuorossa on Prinsessa Ruusunen.



On mukavaa, että talo on täynnä vieraita, mutta joitain ongelmiakin se aiheuttaa. Eräänä iltana Maria oli varannut vessan ja kylpyhuoneen ovelle alkoi kertyä jonoa.



Kun saavuin paikalle, Alberto oli juuri majoittunut jonon hännille pyyhe lanteillaan ja kylpyankka tassussaan. No, onneksi hän ei ollut jonossa ensimmäisenä – eikä minulla ollut vessahätää, joten en pidentänyt jonoa entisestään.

Uudenvuodenaattona Vittorio ja Giulia alkoivat hieman kyllästyä. Onneksi muistin silloin, että naapuriimme oli äskettäin muuttanut suomenruotsalainen Björnhufvudien perhe. Kävin kutsumassa heidät kylään. Ingrid Björnhufvud saapui tyttärensä Victorian kanssa tuota pikaa.



Lapset alkoivat heti leikkiä innoissaan. Vittorio onnistui tosin pelottamaan Victoriaa pukeutumalla Alberton viittaan.



Kun Vittorio ja Giulia olivat jo menneet nukkumaan, Ingridin puoliso Magnus Björnhufvudkin saapui. Kohotimme maljan uudelle vuodelle 2009. Victoria himoitsi salin pöydällä olleita Brunbergin suukkoja, kun aikuiset joivat viinimaljansa.



Ilotulitus jatkui pitkälle yöhön.



Kun Björnhufvudien perhe oli lähtenyt kotiin ja me kaikki muutkin nukuimme, Alberto hiipi keittiöön syömään vielä hieman makkaraa ja juomaan glögiä uudesta mukistaan.



Ehkä hän pelkäsi, ettei saa muutamaan päivään makkaraa. Se nähdään pian. Kun Roberto lapsineen sekä Maria ja Sergio palaavat huomenna perjantaina Italiaan, me suuntaamme Alberton kanssa Riikaan.

Hyvää uutta vuotta 2009 kaikille!