keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Suklaakello ja sininen joulukuusi

Lupasin esitellä Riian rakennusten jälkeen hieman pienempiä kohteita, joihin kaupungissa törmäsimme. Ensimmäiset kuvat ovat tällä kertaa kuitenkin sotamuseosta, joka sijaitsee Ruutitornissa.

Tarkastelin tankkien pienoismalleja, kun huomasin, että niiden sekaan oli eksynyt – herkullinen tarjotin, jolla oli viiniä, patonkia ja juustoa!



Huikkasin Alberton paikalle ja kysyin häneltä, mikä ei kuulu joukkoon. No, arvatkaa, arvasiko hän. Jokseenkin kehnon vitsini seurauksena Alberto päätti keksiä oman vitsinsä. Museossa oli taulu, jossa sotilaan pään kohdalla oli aukko, johon museokävijät voivat työntää päänsä. Alberton oli pakko kokeilla.



Sitten niihin pienempiin kohteisiin. Paikallinen suklaatehdas Laima on jo vuonna 1924 pystyttänyt kellonsa Riian keskustaan.



Kellolle voi sopia treffit niin kuin Sokoksen kulmalle Jyväskylässä tai Stockmannin kellon alle Helsingissä. Ensin ajatus vaikutti hieman hassulta, koska tämä suklaakello törötti yksinäisen näköisenä ajotien vieressä, mutta sitten tapaamispaikka alkoi tuntua aivan loogiselta – pääseehän kellolta yhtä sujuvasti vanhaankaupunkiin kuin uudempaankin Riikaan.

Vanhankaupungin kupeessa oli miellyttävä puisto, jossa kohosi Bastionikukkula.



Hauskin tuttavuus, johon törmäsimme tässä puistossa, oli pieni varsa, joka ilmeisesti nautti lumisestakin säästä.



Myöhemmin tapasimme Bremenin soittoniekat. Ne olivat esittämässä show’taan Pyhän Pietarin kirkon kupeessa.



Koko kööri antoi ilmeisesti kaikkensa – ainakin ilmeiden tuskallisuudesta päätellen. Bremenin soittoniekkojen esitys oli varsinainen yleisömenestys. Ihmisiä parveili jatkuvasti heidän ympärillään.

Eräässä puistossa tapasimme kolme lumiukkoa (jotka eivät valitettavasti olleet oikeasta lumesta lainkaan).



Myös joulukuusiin oli helppo törmätä Riiassa heti vuodenvaihteen jälkeen. Siniset jouluvalot ja välkyntä olivat suuressa suosiossa. Tässä näette pari kuusta.



Kerron Riian matkasta lisää vielä seuraavalla kerralla. Arvannette, että Latviasta löytyi myös herkullista ruokaa…

Ei kommentteja: