keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Taasko ne tassuttelevat Tampereella?

Tampere muuttuu entistä monimutkaisemmaksi vierailupaikaksi. Olemme tienneet sieltä pari mainiota ruokapaikkaa, joissa olemme sitten vuoron perään vierailleet. Nyt viikonloppuna löysimme vielä mainion sushipaikan! Pitääkö meidän mennä jatkossa Tampereelle aina kolmeksi päiväksi kerrallaan, jotta ehdimme syödä kaikissa suosikkiravintoloissamme?

Sushipaikan nimi oli Maruseki ja se sijaitsi Hämeenkadulla. Emme olleet käyneet siellä aikaisemmin, vaikka ravintola on ollut olemassa jo vuodesta 2002. No, nyt Albertolla taisi olla sellainen sushinhimo, että asialle oli tehtävä jotain.

Sushit olivat kovin herkullisia. Söimme Alberton kanssa molemmat samanlaisen valikoiman, jossa oli monenlaisia nigirejä.



Emme kuitenkaan lopettaneet sushien tilaamista siihen, vaan otimme vielä avocado-surimimakeja sekä munakasnigirejä Albertolle ja minulle sushia, jossa oli nattoa (jotain hapatetuista soijapavuista valmistettua juttua).



Melkein teki mieli mennä sunnuntainakin Marusekiin…

Tampere on hauska kaupunki ja ehdimme katsastaa sitä aika paljon viikonlopun aikana. Törmäsimme tällaiseen ihanan keltaiseen taloon kaupungilla tassutellessamme:



Lauantai-iltana olimme katsomassa Flamman tuliteatteria Pyynikin kesäteatterissa. Esityksen nimi oli ”Tulta iski ilman Ukko”, ja se kertoi tulenkipinän tarinan. Kalevalaisessa maailmassa oli mukana hyviä ja pahoja hahmoja, joista kaikki osasivat käsitellä tulta erinomaisesti.



Lopputaistelu oli erityisen näyttävä. Mukana oli mm. puujaloilla kävelijöitä.



Sunnuntaina menimme käymään Suomen ihanimmassa museossa: Muumilaaksossa. Museossa on esillä Tove Janssonin alkuperäiskuvituksia sekä Tuulikki Pietilän tekemiä aivan ihania kuvaelmia Muumi-kirjojen tapahtumista. Näyttelyn helmi on kuitenkin Muumitalo, josta opin tällä kertaa sen, että se on rakennettu tuosta noin vain ilman arkkitehdin tekemiä piirustuksia. Huhhuh! Mutta ehkä juuri siksi se onkin niin hieno!

Muumilaaksossa ei saanut kuvata, mutta onneksi museon webbisivuilta löytyi teidän ihasteltavaksenne tämä Jari Kuusenahon ottama lehdistökuva:



Niinpä niin… Kun joskus pääsisikin vierailemaan Muumimamman luo. Kellahtaisin heti salongin nojatuoliin ja alkaisin odottaa, milloin tarjoillaan vaapukkamehua.

Alberto oli saanut selville, että Tallipihalla oli myyjäiset. Eipä siinä sitten paljon muu auttanut kuin ostella hieman… Erikoisiakin esineitä oli myynnissä. Eräässä Tallipihan kaupoista oli mm. huovutettuja makisusheja ja samalla tekniikalla valmistettu runebergintorttu.



Olin jo pitkään puhunut Albertolle, että meidän pitäisi käydä Tampereen tuomiokirkossa. Nyt ehdimme sinnekin.



Mutta hui! Kirkon katosta meitä tuijotti käärme, joka oli puraissut liian innokkaasti omenaa. Sen maalasi aikanaan Hugo Simberg, joka teki kirkkoon muitakin kuuluisia maalauksia.



Kirkon seinästä löytyi freskoversio Simbergin kuuluisasta taideteoksesta ”Kuoleman puutarha”. Nämä luurangot ovat jotenkin niin sympaattisia eivätkä pelota ollenkaan.



Parvelta löytyi myös ”Haavoittunut enkeli” -fresko, mutta emme päässeet katsomaan sitä lähempää, joten tuosta maalauksesta ei ole lähikuvaa. Kuuluisa on tietenkin myös Simbergin kirkkoon maalaama Köynnöksenkantajat-fresko, josta osa näkyy seuraavassa kuvassa.



Istuimme kirkossa hetken, koska meillä oli hyvin aikaa. Ympäristö oli hyvin viihtyisä. Erityisesti pidin vänkyräkuvioista kirkon kaarimuodoissa ja pylväiden kuvioinneista, joista osasta tulivat mieleen mayaintiaanien kuviot – sekä tietenkin Simbergin maalauksista.

Vierailimme myös Vapriikissa, koska siellä oli näyttely intiaanipäällikkö Istuvasta Härästä. Näimme näyttelyssä mm. näin komean sulkapäähineen.



Tuollaisen päähineen kantajalla täytyy todella olla hyvä ryhti ja omanarvontuntoa.

Seuraavassa kuvassa oleva lisko on napanuorapussi. Kieltämättä se oli aika erikoinen esine. Vieressä olevassa lapsen päähineessä on käytetty koristeena piikkisianpiikkejä, jotka on värjätty ja litistetty.



Viikonloppu Tampereella oli oikein onnistunut. Ensi viikonloppuna pitää piipahtaa Helsingissä, mutta sitten pääsemme Alberton kanssa viimein viettämään kotiviikonloppuja, joita olemme jo kaipailleetkin.

---

We spent last weekend in Tampere. So far we have had two favorite restaurants there but now we managed to find third one: Maruseki, a Japanese restaurant on Hämeenkatu. Their sushi was delicious, but now we are facing yet another dilemma: it is not possible to dine in all our favorite places during one stay in Tampere (unless one stays there for three days).

On Saturday evening we went to see the show of fire theatre Flamma. The show draw its inspiration from the Finnish national epic, Kalevala, and its execution – specially the final battle – was flawless.

On Sunday we hanged around the downtown. Tampere is a nice place from the tourist’s point of view and its downtown is rather compact, so you manage to see a lot in one day. Our first stop was the famous Moomin Valley Museum. This museum hosts a collection of original art by Tove Jansson and incredible dioramas of scenes from Moomin stories by Tuulikki Pietilä. The absolute gem of the exhibition is of course the Moomin House itself – it is unbelievable that it was actually build without any serious advance planning and blue-prints.

There was a fair in Tallipiha (Stable Yards) and I didn’t manage to avoid making purchases. There were so many beautiful handicrafts there, like the plate with felted sushis and cakes portrayed in one of the pictures.

We also visited the Tampere Cathedral to see the famous paintings by Hugo Simberg. There was so peaceful and quiet in the cathedral that we sat there for a while, enjoying the atmosphere.

The last stop of our visit in Tampere was the Museum Center Vapriikki. In addition to its permanent exhibitions it was hosting a temporary exhibition of the famous indian chief Sitting Bull and his tribe of Lakota indians. There were many interesting objects on display.

The weekend in Tampere was a success – but we are equally happy if we can finally relax at home for a while.

2 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Nuo huovutetut sushit ovat kyllä houkuttelevia... ;) Millaista natto oli? En ole koskaan uskaltautunut maistamaan, kun se näyttää niin kummalliselta, epäilyttävältä.

Olivia Orso kirjoitti...

Ei se natto ollut pahaa ainakaan minusta. Ei suurinta herkkuanikaan kyllä, mutta ei ollenkaan pahaa. :)