Toivolan Vanhan Pihan avajaiset

Tänään sunnuntaina tassutimme kiivaasti Jyväskylän keskustaan Cygnaeuksenkadulle, sillä siellä vietettiin Toivolan Vanhan Pihan avajaisia. Paikka on viehättävä 1800-luvun käsityöläismiljöö, jossa nyt toimii käsityöläisliikkeitä. Pihapiirissä on myös museona toimiva kuparisepän talo, ja kahviokin avataan, kun ennätetään. Sateisellakin ilmalla romanttisessa pihapiirissä ja varsinkin sisällä rakennuksissa saattoi todella kokea elävänsä jotain muuta aikaa kuin 2010-lukua.



Ainakin tänään Toivolan Vanhan Pihan isoimmassa rakennuksessa saattoi nähdä myös nukketaidetta. Näytteillä oli useita Jyväskylän historiaan sidottuja nukkekuvaelmia. Ellen ole ihan väärässä, nämä samat taideteokset olivat kaupunginkirjastolla jokin aika sitten.



Kuparisepän talo oli täynnä vanhoja esineitä. Eräs pikkutyttö kysyi isältään, mikä tämä esine oli:



Isä vaikutti hieman epävarmalta, vaikka oikein arvasikin, joten minä sitten tokaisin, että kyllähän se rukki on ja sillä tehdään lankaa. Olisi aika hienoa, jos sattuisi osaamaan rukilla kehräämisen!

Langoista puheen ollen – minun piti tietenkin vierailla myös Titityyn lankaliikkeessä, joka on toiminut Toivolan Vanhassa Pihassa jo jonkin aikaa ennen virallisia avajaisia. Tarjolla oli aivan uutta lankaa nimeltä Muisto. Langan värisävyjen nimet tulevat Toivolan pihapiirin asukkaiden nimistä. Langassa näytti olevan ihania värisävyjä, mutta päädyin kuitenkin ostamaan tällä kertaa vyyhdin Väinämöinen-nimistä lankaa. Siinä on niin ihania värejä, että niitä oli aivan mahdotonta vastustaa. Ja tottahan toki lanka sopii mainiosti Kalevalaa fanittavalle karhulle.



Jos langat tuntuivat liian naiselliselta jutulta, Toivolan Vanhasta Pihasta löytyi myös tosi miehistä touhua – taontaa. Erikoista oli tosin se, että sepillä oli käytettävissään omituinen kone, jollaista emme olleet koskaan aiemmin nähneet. Sillä takominen vaikutti kuitenkin varsin kätevältä, jos tiesi, mitä tehdä.



Pihan tunnelmaa loivat vanhat esineet, joista eniten huomiota herätti viimeisen päälle kunnostettu Ford. Olisi hurjaa, jos kerran pääsisi tuollaisen auton kyytiin!



Paikalla ei vielä ollut pysyvää kahviota, mutta kahvin saanti ei silti tuottanut ongelmia. Paikalla oli nimittäin vanhasta bussista rakennettu Herkkulähetin kanttiiniauto, josta myytiin kaikkea, mikä nyt ruokalistalla voi ulkoilmaruokailijalle olla olennaista: nakkimakkaraa, lihapiirakkaa, kahvia, teetä, korvapuusteja sekä tietenkin lettuja.



Bussi oli täynnänsä ihastuttavia vanhanajan yksityiskohtia. Siitä löytyi mm. vanha radio.



Me päädyimme Alberton kanssa tietenkin lettuihin. Minä join kahvin ja Alberto teetä.



Letunsyönnin jälkeen lihapiirakat alkoivat haista houkuttelevasti kuonoihimme, mutta vältimme kiusauksen. Sen sijaan lähdimme kotiin hetkeksi aikaa lepäilemään.

Illalla palasimme Toivolan Vanhalle Pihalle. Avajaispäivänä piha oli auki iltaan asti ja luvassa oli pimeän jo tultuakin erityisohjelmaa, sillä paikka oli mukana Valon kaupunki -tapahtuman päättäjäisissä. Niinpä saavuimme fiilistelemään ja katsomaan pihan iltavalaistusta. Makasiinien vierellä oli myös paperilyhtyjä, jotka loistivat kauniisti.





Toivotamme Toivolan Vanhalle Pihalle Alberton kanssa kaikkea hyvää ja odotamme jo innokkaina tulevia joulumarkkinoita.

- - -

The grand opening of the House Toivola Old Yard

Last Sunday we attended the opening ceremonies of a new attraction here in Jyväskylä - The House Toivola Old Yard. The place is charming rebuild of the late 19th century craftsman milieu with old buildings, museums, workshops and boutiques. They will also open a cafeteria there towards the end of the year.

Despite the rain we had great time - the whole atmosphere was really something else than 2010s. There was some doll dioramas about the life in Jyväskylä back at the day in one of the buildings whereas another cottage was housing the museum of a coppersmith workshop.

One of my favorite yarn shops Titityy had moved their shop to one of houses on the Old Yard as well, so I couldn't resist the temptation of visiting them. And neither could I resist the temptation of buying a few yarns while I was there. They had launched a new collection of yarns commemorating the people who had lived around the yard more than a hundred years ago. The yarns were lovely but I still ended up buying something else.

Alberto was not so much interested in yarns but fortunately there was something for him, too. In one of the workshops the blacksmiths were hammering some serious iron - sometimes even with a huge machine! And of course there was a nicely restored old Ford on display as well. It would be really cool to ride such a beauty sometimes.

As I mentioned, we are still waiting for the cafeteria on the yard to open, but it was still possible to get some coffee and bakery goodies on the opening day, too. There was a lovely mobile cantina that was refurbished in an old bus, serving everything one could ask for: coffee, tea, buns, pancakes, pies and frankfurters. We ended up having some tea and coffee with pancakes. The pies smelled delicious, too, but this time we were strong and didn't indulge but left for home for good.

We returned to the Old Yard later in the evening as they had promised there to be some special program after the sunset. There was indeed - the official closing ceremonies of "Jyväskylä - The City of Light" happening. Hot drinks were served in the dusk of the evening and people had made nice paper lanterns that were illuminating the falling darkness cozily.

We wish the House Toivola Old Yard all the best for the future and can't wait for the promised Christmas market that will be arranged there!

Kaksi vaikuttavaa naisartistia

Lutakko liekeissä vaikutti kovin miehiseltä tapahtumalta, mutta olemme me naisartistejakin esiintymässä nähneet. Kun Lady Gaga elokuussa esiintyi Suomessa, minä syöksyin paikalle – ja Alberto seurasi kiltisti toivoen, että show tarjoaisi jotain sellaisellekin, joka ei popmusiikkia kovin paljoa kuuntele.

Lady Gaga aloitti konserttinsa näyttävästi. Ensin pudonneen esiripun takaa paljastui linna! Sitten Lady Gaga saapui ratsastaen ratsulla, jota luulin hetken ihan oikeaksi hevoseksi. Ratsu oli kuitenkin taustatanssijoiden muodostama, mutta mitäpä tuosta. Ehkä oikeaa hevosta olisi hieman vaikeaa kuljettaa mukana kiertueella.



En ole koskaan missään nähnyt niin paljon asunvaihtoja kuin tässä konsertissa. Ja aina oli tarjolla jotain yllättävää. Lady Gaga taustalaulajineen mm. liukui aavemaisesti pitkin lavaa pitkissä valkoisissa asuissa. Tunnelma oli jopa hieman pelottava.



Sitten oli vuorossa hieman hilpeämpi puku, jota käyttäessään Lady Gaga piti ensin kasvoillaan hassua naamaria, joka muistutti jollain tapaa kissaa.



Show oli täynnä toinen toistaan näyttävämpiä tanssiesityksiä, mutta välillä Lady Gaga sentään rauhoittui koskettimien ääreen. Ne tosin eivät olleet tavalliset koskettimet vaan osa moottoripyörää. Mutta hyvin soitin soi – ilman mitään taustaääntä moottorista.



Linna aukeni ja sulkeutui, ja se valaistiin aina tarpeen vaatimalla tavalla.



Konsertin lopuksi Lady Gaga otti lavalle kaksi yleisön jäsentä. Toinen, hieman vanhempi tyttö, itki vuolaasti idolinsa vierellä. Pienempi tyttö oli luultavasti liian hämmentynyt, ettei osannut pelätäkään. Eikä mitään pelkäämistä olisi ollutkaan, sillä Lady Gagan tarkoitus oli vain panna tanssiksi faniensa kanssa.



Albertokin myönsi, että Lady Gagan konsertti oli näkemisen arvoinen. Eniten hän ihmetteli linnaa ja sitä, että pystyi vielä hämmästymään lavarakennelmista. Minua Alberton ihmettely puolestaan hieman hymyilytti.

Lady Gagan konsertti oli mahtipontinen, joten sen vastapainoksi oli hyvä kokea jotain pienimuotoisempaa. Siksipä suuntasimme Lutakkoon nähdäksemme jälleen Iiriksen, jonka esiintymiseen ja musiikkiin ihastuimme Qstockissa.

Iiris oli jälleen hyvin energinen, hauska ja sympaattinen esiintyjä. Olisimme päässeet aivan eturiviinkin mutta päätimme katsastaa konsertin hieman kauempaa, koska tunnetusti äänenlaatu ei ole paras mahdollinen aivan lavan edessä.





Iiris lauloi jälleen myös rauhallisempia kappaleita säestäen itseään pianolla. Nyt yleisökin jaksoi kuunnella rauhallisemmin kuin Oulussa.



Loppuaan kohti keikka kiihtyi vauhdiltaan niin kovaksi, että Alberton oli vaikea saada Iiriksestä enää teräviä valokuvia. Onneksi kamera pysyi kuitenkin hetkittäin vauhdissa mukana.



Keikan jälkeen Iiris tuli taustalaulajansa kanssa myymään levyjä ja muita tuotteita. Minun oli pakko mennä kertomaan, että olimme Alberton kanssa nähneet hänet jo Oulussa ja koska pidimme keikasta niin paljon, meidän oli pakko tulla Lutakkoonkin. Ostin levyn, ja Iiris kirjoitti siihen nimikirjoituksensa. Lopuksi sain artistilta vielä halauksenkin!

Lady Gaga ja Iiris todistavat, että sekä mahtipontinen että pienimuotoinen konsertti voi olla suuri elämys. Aika paljon on kiinni vain esiintymistaidosta ja sympatiasta.

- - -

Leading ladies

Despite Alberto's recent enthusiasm about quite male-oriented punk music, we haven't been overlooking female artists either. When Lady Gaga was visiting Finland last month, I was among the first ones to procure tickets. Alberto was equally keen to see her show, too, even if he doesn't care so much about pop music.

The show started dashingly when the curtain dropped and revealed a complete fairytale castle that was built on the stage. Lady Gaga made her grand entrée by riding a horse - I first thought it was a real horse before I realized that it was just a theatrical gimmick created by the show dancers.

I have been to a few similar shows by Madonna and Kylie Minoque but I have never seen so many costume changes during the show before. There were lots of highly visual dance performances but fortunately the tempo was slowed down just in time for a more intimate solo spot for Lady Gaga and her piano which was assembled on her motor bike this time.

At the end of the concert the vibes got quite wild again and two lucky young girls got invited to join Lady Gaga on stage. The end of the show was a blast and even Alberto had to admit that he was impressed with what he saw. Especially he was excited about the magnificent castle stage setup, agreeing that he had not seen anything like it in a concert before.

The concert had been quite a gigantic experience for both of us so we thought that something more intimate was needed to balance things up again. Therefore we were happy to go to see the young Estonian pop talent Iiris when she was playing at Lutakko a few weeks later. You may remember her from the Qstock festival we attended earlier this summer.

Iiris didn't let us down this time either. She was energetic, fun and likeable. After the initial string of more lively numbers she, too, settled down and performed some more peaceful and quiet songs with her piano. They went down very well with the respectful audience. After the tranquil interlude it was time to rock harder again and the show got so carried away that Alberto was having difficult times to get sharp and focused photos anymore.

After the show Iiris and her background singer came down the stage to meet people and sell some merchandise. I had to go there and tell her that we had seen her in Qstock and had liked her so much that we had to come to see her again. I also bought her album and got her autograph. After that she gave me a big hug!!

Both of these shows proved again the old wisdom that both large scale and more intimate shows can be equally memorable experiences - thanks to the charismatic and symphatetic leading ladies.

Alberton punk-kausi

Alberto innostui punkmusiikista ostettuaan Edinburghista The Clashin London Calling ja Sex Pistolsin Never Mind the Bollocks -levyt. Kun Alberto oli kuunnellut niitä muutaman viikon, aloin odottaa, että hän hankkisi itselleen irokeesin, mutta ainakaan tähän mennessä niin ei ole tapahtunut.

Sen sijaan Lutakko liekeissä -tapahtumaa Alberto ei voinut jättää väliin, sillä siellä soitettiin todellista punkkia. Albertin keikkakuumetta ei varsinaisesti lievittänyt sekään, että osa illan esiintyjistä oli hänelle tuttuja jo entuudestaan.

Alberto palasi iltamista kuono innosta punoittaen, ja hehkutus yltyi huippuunsa seuraavana päivänä, kun eräs hänen ystävänsä lähetti hänelle sähköpostissa kuvia keikalta. Niitä minulle esitellessään Alberto kertasi myös illan kohokohdat.

Ensimmäinen bändi, jonka Alberto ehti näkemään, oli hänen suuri suosikkinsa Murheenlaakso, joka soittaa edesmenneen Mana mana -orkesterin kappaleita. Tämä on sikäli loogista, että useimmat Murheenlaakson soittajista soittivat aikoinaan myös Mana manassa. Rummuissa heillä oli tällä kertaa kuulemma vanha tuttumme Pesosen Raimo, jonka tosin olimme edellisen kerran tavanneet hieman toisenlaisissa merkeissä.



Murheenlaakson jälkeen esiintyi Alberton mukaan illan odotetuin artisti Pertti Kurikan nimipäivät. Albertokin oli hössöttönyt etukäteen eniten juuri tästä bändistä, eikä suotta. Itsekin hieman dokumenttifilmiltä bändiä nähneenä voin sanoa, että näillä miehillä on todellista punkasennetta. Pertti Kurikan nimipäivien yhteiskuntakritiikki osuu ihan oikeaan osoitteeseen. Olemme olleet erityisen innostuneita myös keikalla soitetusta kappaleesta ”Päättäjä on pettäjä”.



Nimipäivä-orkesterin jälkeen lavalle oli kivunnut hieman metallisempi joukkio nimeltä FM2000.



- Olivatkos nämä punkkarit jotain sinun tuttujasi? Muistelen nähneeni studiossasi muutaman kelanauhan, jonka päällä lukee tämän orkesterin nimi, utelin Albertolta.
- No jaa, eivät varsinaisesti, ennemminkin he ovat sellaisia tutun tuttuja. Olin kerran äänittämässä ystävieni keikkaa, ja FM2000 sattui olemaan samalla keikalla. Äänittelin sitten heidänkin osuutensa siinä samalla kun kerta vehkeet olivat siinä pystyssä, selitteli Alberto tekemisiään.

Tähän asti kuvat näyttivät aika säyseiltä keikkakuvauksilta, mutta kun näin kuvan, joka oli otettu Lama-yhtyeen esiintyessä, olin pyllähtää lattialle kauhistuksesta. Alberto oli crowdsurfaamassa muun yleisön käsien päällä!



- Apua! Sinä olisit voinut tippua sieltä ja satuttaa itsesi! minä hätäilin sydän syrjälläni.
- No taisin kieltämättä hieman innostua liikaa, mutta hyvä musiikki-ilta oli nostanut fiilikset niin korkealle, etten voinut välttää kiusausta, Alberto selitti.
En sitten voinut hermostua enempää hänelle – sillä ihan ehjänä karhunahan Alberto oli takaisin tullut.

- - -

Alberto the punk rocker

Alberto has been quite interested in punk rock music lately after he bought albums by The Clash and Sex Pistols when we were in Edinburgh. He has been listening to them so intensively over the past few weeks that I was quite sure that he would get himself the mohawk hairdo soon. Luckily, that has not happened yet. However, when our local rock club Lutakko hosted a one day punk rock festival a few weeks ago, nothing could have kept Alberto for not going - especially as he was familiar with some of the bands that were playing.

Alberto was very excited when he got back and his enthusiasm went over the top when he received some photos from his friend on the next day. He gave me quite detailed account of what had happened while we were looking at the pictures.

The first band he got to see was one of his favorites - Murheenlaakso (The Valley of Sorrow) that covers the songs of the famous but now disbanded group called Mana mana. The catch here is that most of the musicians of Murheenlaakso actually used to play in Mana mana, too. Alberto was surprised to discover that they had one his long-time friends on drums this time.

Once Murheenlaakso was done with their set, the stage was cleared for probably the most anticipated group of the evening - Pertti Kurikan nimipäivät (The Name Day Party of Pertti Kurikka). Alberto had been talking a lot about them lately and I was somewhat aware of their music and career after seeing a documentary film about them and I have to agree that these guys definitely are what punk rock should be all about with their lyrics full of social commentary and critique.

The next band was a bit more metal-oriented FM2000. I thought that I had seen some reel tape boxes labeled with their name lying around in Alberto's studio so I had to ask him if they were some kind of friends of his.
- Well, not exactly, they are more like friends of a friend, but I have once recorded them live when they shared the bill with another band I was recording that night, was Alberto's answer.

When we were looking at the photos of the headlining act Lama (The Recession), I was in for a shocking surprise - there was one picture where I spotted Alberto doing some very dangerous looking crowdsurfing!

- Good grief! You could have fallen down and hurt yourself! I cried.
- Well, I agree that I probably got a bit carried away with it but it was great fun nonetheless, Alberto explained.

Well, I couldn't be angry with him for much longer as everything had ended without any harm...

Elämysmatka Ouluun

Sergiota poltteli ajatus myös pohjoisemman Suomen näkemisestä, joten otimme hänet mukaamme Oulun-matkallemme. Jo matkan varrella näimme mielenkiintoisia asioita. Maantien varressa olevilla taukopaikoilla näkee harvoin mitään mieleenjäävää, mutta Pyhäsalmella sijaitsevan Vaskikellon pihassa voi katsastella isompia ja hieman pienempiäkin kirkonkelloja, jotka on tuotu paikalle mm. Saksasta.





Matkamme meni myös Suomen keskipisteen ohi, joten auto oli jälleen pysäytettävä. Sergio halusi ehdottomasti poseerata täsmälleen keskellä Suomea.



Ouluun päästyämme kiikutimme tavaramme kiireesti hotellille ja suuntasimme heti sen jälkeen Kuusisaareen, sillä Ouluun oli tultu nimenomaan Qstockin takia. Tiesimme festivaalin hyvin järjestetyksi ja viihtyisäksi, sillä olimme olleet tapahtumassa aiemmin vuonna 2008. Silloin tapasimme muuten hotellimme hississä mukavia hollantilaisia.

Tällä kertaa aloitimme rokkaamisen sellomusiikin tahdissa. Onneksi olimme hieman perehtyneet asiaan, enkä minäkään säikähtänyt, vaikka selloja tunnuttiin välillä käsiteltävän hieman kovakouraisesti.



Ajoittain niitä myös soitettiin hieman oudoissa asennoissa.



Yhtä kaikki konsertti oli mahtava, varsinkin Apocalyptican tulkinta Metallican Nothing Else Matters -biisistä. Siitä eivät biisi ja tulkinta paljon hienommiksi muutu.

Apocalyptica tuntui vetävän paikalle myös vieraita ulkoavaruudesta. Vai mitä sanotte siitä, että tällainen alus ilmestyi yhtäkkiä taivaalle ja laskeutui aivan festarialueen viereen?



Me emme ehtineet mennä tervehtimään ulkoavaruuden asukkaita, koska heti Apocalyptican jälkeen esiintyi virolainen Iiris. Emme tienneet hänestä etukäteen oikeastaan mitään, mutta emme vierasta uusiin artisteihin tutustumista, joten tassuttelimme telttaan, jossa Iiris esiintyi.

Nuori virolaisnainen veti hienon keikan. Iiris oli niin hauska ja energinen, että ensi keskiviikkona, kun hän esiintyy Lutakossa, menemme ilman muuta paikalle. Keikkaa voi suositella kaikille muillekin, jotka asustavat täällä meillä päin.



Ensimmäisen Qstock-päivämme päätti PMMP, joka ei petä koskaan. Mira ja Paula esittivät runsaasti uuden levynsä kappaleita ja olivat niin vauhdissa, ettei aina pysynyt kärryillä, missä he menivät. Onneksi he ovat niin pieniä naisia, etteivät pystyneet horjuttamaan lavarakenteita, vaikka niissä kiipeilivätkin.



Keikan jo loputtuakin Mira jatkoi pelleilyään ja kaksi bändin pojista joutui kannattelemaan häntä.



Ensimmäinen Qstock-päivämme oli vähintäänkin erittäin onnistunut, ja seuraavana päivänä hyvä meno vain jatkui. Ensimmäiseksi menimme katsomaan Haloo Helsinki! -yhtyettä, jonka olimme todenneet erittäin mainioksi live-esiintyjäksi jo aiemmin tänä kesänä. Meno oli energistä Qstockissakin.



Laulaja Elli eläytyi biiseihin viimeisen päälle. Ehkä juuri siksi tai sitten jostain muusta syystä Sergiokin oli aivan innoissaan, vaikkei laulujen sanoituksista mitään ymmärtänytkään.



Seuraavana oli vuorossa Kauko Röyhkä. Alberto oli kovasti sitä mieltä, että Röyhkä ja hänen yhtyeensä Narttu piti nähdä juuri Oulussa. Itse olin hieman hämmentynyt, sillä Oulua ei kuvattu esitetyissä biiseissä kovinkaan positiivisesti. Keikka oli kuitenkin sopiva leppoisaan kesäpäivään.



Qstockissa oli mukavasti kiinnostavia bändejä koko ajaksi, joten lepo- tai ruokatauon paikkaa oli hieman vaikea löytää. Röyhkän jälkeen maltoimme kuitenkin istahtaa hetkeksi kuuntelemaan Emma Salokoskea hieman etäämmältä. Alberto ei kuitenkaan jaksanut olla kauaa paikoillaan.
- Tuolla toisella lavalla esiintyy Väinö Tuonela ja kerettiläiset, hän vouhotti. - Pakkohan se on nähdä, millaisella bändillä on noin outo nimi.

Sergio lähti Alberton mukaan, ja kun he palasivat, kävi mielessäni, että ehkä minunkin olisi pitänyt lähteä tarkistamaan, millaisia nykyajan kerettiläiset ovat. Tai ainakin katsomaan, miltä mies nimeltä Tuonela näyttää. Onneksi Alberto oli ottanut valokuvan.



Aika kerettiläiseltä näyttää, pakko myöntää.

Pienen lepohetkeni jälkeen esiintyi Chisu.
- Oletko varma, ettei tuo ole Madonna? Alberto kysyi minulta hämmennyksissään.
Minä naurahdin hieman.
- Ei, kyllä Madonna on kuitenkin hieman erinäköinen, vastasin.
Sergio ja Alberto jäivät epätietoisiksi, mutta tulivat lopulta siihen lopputulokseen, ettei Madonna taitaisi osata laulaa suomeksi.



Illan viimeisenä esiintyjänä oli Roxette. Minä fiilistelin teini-ikäni hittibiisien parissa helposti reilun puolentoista tunnin keikan, vaikka tassut olivatkin jo parin päivän rokkaamisesta kipeät. Alberto puolestaan nimitti Periä ja Marieta hassutellen ikinuoriksi keski-ikäisiksi.



Qstockin jälkeen päätimme jäädä vielä hetkeksi Ouluun. Ajatuksemme oli tietenkin myös testata oululaisia ruokapaikkoja, joten lounasajan koitettua kiipesimme Stockmannin neljänteen kerrokseen maistamaan Tomo-sushipaikan susheja. Listalla oli hauska kahden hengen annos, jonka jaoimme Alberton kanssa. Se oli herkullinen ja juuri sopiva kevyeksi lounaaksi.



Sitten ihastelimme hieman oululaisia maisemia ja kävimme myös kurkkaamassa, miltä Kuusisaaren ympäristö näytti festariroskaamisen jälkeen. Onneksi maisemaa oli jo ehditty siivota. Oulujoenkin näimme. Sitä ei tosin voi kuvata ainakaan kaikissa kohdin hurjaksi virraksi.



Aivan Kuusisaaren lähellä oli tämä viehättävä patsas ja viheralue.



- Onpas viehättävä rakennus! minä huudahdin sitten. - Mikä tuo on?
- Vaikuttaa kahviolta, Alberto sanoi, tuolla nimittäin mainostetaan kahvia ja jäätelöä.
Ja tosiaan, kyseessä oli Tähtitornin kahvila, ehkä viehättävimmässä rakennuksessa toimiva kahvio, minkä olen koskaan nähnyt. Kahvi, jäätelö ja limsa maistuivatkin mainiosti kahvilan terassilla.



Osoittautui myös, että kahvila oli koiraystävällinen.



No, ehkäpä koirat aiheuttavat keskimäärin vielä vähemmän hämminkiä kahvilassa kuin karhut. Meillä ei kuitenkaan ollut taloutemme koiria mukana, sillä Neiti Pupu hoiti heitä Viivin kanssa kotona.

Torilla oli myös piipahdettava – ja kauppahallissa, jonka edessä tapasimme Oulun tunnetuimman poliisin.



Paikallinen tuttumme antoi hyvän vihjeen seuraavasta ruokapaikastamme. Aivan torin lähellä sijaitsi Bar & Grill Kauppuri 5, pieni baari, josta saa aivan mainioita hampurilaisia. Paikka osoittautui varsin suosituksi – eikä ihme, todellakaan – joten oli onni, että ilma oli riittävän lämmin ulkopöydissä syömiseen. Oma hieman tulisempi hampurilaiseni oli oikein herkullinen.



Illalla päätimme viedä Sergion humppaamaan. Ensin oli kuitenkin pelattava bingoa, joka järjestettiin humppakeikan kunniaksi. Valitettavasti emme voittaneet mitään, vaikka meillä oli monta ihan oikeaa numeroa.



Humppaa esitti tietenkin Eläkeläiset. Hetken kuunneltuaan Sergio ihmetteli:
- Nämä kappaleethan kuulostavat kovin tutuilta...
- No se ei ole mikään ihme, sillä Eläkeläiset soittaa pääosin humppaversioita kevyen musiikin klassikoista, naureskeli Alberto. - Äsken tulivat Rolling Stonesien ”I Can't Get No Satisfaction” nimellä ”En saa millään humpatuksi” ja Black Sabbathin ”Heaven and Hell” nimellä ”Jenkkaa ja humppaa”. Ja nyt näköjään tulee Metallican ”Enter Sandman”!

Illan mittaan meno tansseissa äityi niin kovaksi, että Sergiota meinasi ensin jopa huimata, mutta pian näimme hänenkin liittyvän letkajenkkaan.



Hurjan humppaamisen jälkeen oli aika lähteä kotia kohti. Sergio halusi kuitenkin nähdä vielä pohjoisempaa Suomea, joten hän suuntasi oikeaan Lappiin, kun me taas lähdimme ajamaan nelostietä etelään.

- - -

The Oulu Experience

After the trip to Mikkeli Sergio was keen to see some of the northern part of the country, too. This was easily arranged as we had already booked a weekend for attending the Qstock festival in Oulu. While driving north, we stopped to show a few places for Sergio. The first stop was in Pyhäsalmi for the collection of old church bells on the yard of the Vaskikello restaurant. The second stop was in Piippola when Sergio wanted to pose for a photo on the geographic center point of Finland.

Those who have followed our life long enough may remember that we had been in Qstock before back in summer 2008 when we met some nice dutch musicians in our hotel's elevator. This time we arrived Oulu and the festival grounds just about time to catch some nice cello music performed by Apocalyptica. Luckily I knew this group well beforehand because otherwise I might have been worrying so much about the way they were handling their precious instruments. However, one thing I was definitely not prepared for was an unknown flying object that landed nearby during their show...

The next artist, the Estonian pop start girl Iiris, was somewhat a mystery for us as this was our first encounter with her and her music. The show was very energetic and fun and we decided that we will definitely go to see her when she's playing in our local rock club Lutakko next week.

The last artist for the first festival day was PMMP - a girl duo that never lets you down. They played a lot of songs from their latest album and seemed to be all around the stage, as usual. They didn't bother to stop fooling around even when it was time to take the curtain bows...

The first day at the festival was a ball and the second day didn't do any worse either. We started around noon by checking out a pop/rock group of young and pudding musicians called Haloo Helsinki! We had seen them once before and found them to be a great live again. The charisma of their singer/bass-player Elli was enough to convince even Sergio even if he didn't understand any of their lyrics.

Our day continued then with a real classic of Finnish pop and rock: Kauko Röyhkä & Narttu. Alberto emphasized the importance of seeing this artist on his home soil in Oulu, but I was not so sure about that as Kauko's songs doesn't necessarily paint too happy a picture of his home town. But the gig was very nice, nonetheless.

After Mr. Röyhkä and his friends we decided to sit down and have some lunch while listening some lighter music provided by Emma Salokoski Ensemble. However, as usual, Alberto wouldn't rest on his laurels too long but wanted to go to check a group called Väinö Tuonela & Kerettiläiset on the beach stage. Sergio went on with him as he wanted to see what kind of a band would play under such a morbid name.

The next artist stirred some confusion among our ranks.
- Are you sure that is not really Madonna there on the stage, Alberto asked.
- Oh no, this is Chisu, one of the leading female artists here in Finland these days. But I do agree she does look a bit like the queen of pop herself...

And then it was time to the top-billing of the festival - the Swedish pop icon Roxette. It was so nice to hear those hit songs I liked to listen to when I was a teenager. Alberto couldn't resist the temptation of making a joke about how Per and Marie must be the youngest middle-aged pop stars in the world.

Even if the festival was over, we decided to stay in Oulu for one more day, see places, try some local restaurants and do some shopping. After some sushi lunch in Tomo sushi restaurant we followed the Oulu river through a nice park area and ended up in a cafe that was opened in a refurbished old observatory tower. After some afternoon coffee and ice cream we walked back to the market place and visited the famous old market hall to shop some local goodies like reindeer meat and cheese.

As a local friend of ours has tipped us about a good burger place next to the market square, there was no arguing where to have the dinner. The burgers and service in Bar & Grill Kauppuri 5 were excellent, so it is no wonder that the place is very popular.

As it was soon time to bid farewell to Sergio, we decided that we should still take him to experience something extremely Finnish before we would part. A famous humppa-group Eläkeläiset were playing in Bar 45, so we took Sergio to listen (and dance) to their fierce humppa music. As a bonus, there was also a bingo game before the show. Unfortunately we didn't win anything.

As the show started, Sergio noticed something:
- These songs sounds strangely familiar...
- Well, no wonder, mate, Alberto replied. - Eläkeläiset is playing mostly humppa-covers of famous pop and rock songs. We just heard Rolling Stone's "I Can't Get No Satisfaction" and Black Sabbath's "Heaven and Hell". And now they started "Enter Sandman" by Metallica!

After the infernal humppa show it was time for us to head back home. Sergio didn't join us this time as he wanted to spend the last few days of his holiday by traveling still further north to see the real Lappland and probably visiting Nordcap in Norway before going back to Italy.