Turistina Torinossa

Huhhuh, viimeinkin saavutamme Italian-matkamme viimeisen etapin, Torinon. Kaupungissa vaikutti olevan paljon nähtävää, varsinkin, kun tämä oli ensimmäinen visiittimme sinne, mutta ensin oli tietenkin pysähdyttävä jäätelölle. Jälleen kerran se todellakin oli kaiken hintansa väärti.



Jäätelön jälkeen suuntasimme Egyptiläiseen museoon, jota sähköinen matkaopaskirjani oli kehunut varsin laadukkaaksi. Ja oikeassahan opas oli. Museossa oli näyttävä kokoelma kaikenlaista tavaraa muinaisesta Egyptistä. Muumioitakin löytyi, mutta ehkä tässä on mukavampi esitellä vain tyhjä sarkofagi. Alberton kanssa me tosin ihmettelimme, miksi arkkuja piti olla monta päällekkäin.



Muinaisessa Egyptissä asui nähtävästi varsin sympaattista porukkaa. Nämä hauskat ukkelit tervehtivät meitä museossa.



Ilmeisesti entisajan egyptiläiset olivat myös varsin taipuisia. (Alberto kielsi kokeilemasta tätä kotona.)



Yksi museon mielenkiintoisimmista vitriineistä sisälsi Isis-patsaita, jotka olivat saaneet runsaasti vaikutteita roomalaisesta taiteesta. Ihan äkkiä ei edes arvaisi näiden olevan egyptiläistä taidetta.



Patsaita museossa oli melkoiset määrät muutoinkin. Kokonainen sali täynnä sfinksejä ja muita muinaisuuksia oli melkoisen vaikuttava. Jostain syystä erityisesti kissapäinen jumalatar Sekhmet oli suosittu aihe.



Jumalpatsaiden keskellä tapasimme myös Ramses II:n. Hän istuskeli tosin ylväänä paikallaan eikä ollut erityisen halukas keskustelemaan meidän kanssamme. Niin, ja taisivathan muinaiset egyptiläiset pitää häntäkin jumalana, joten on ehkä ymmärrettävääkin, ettei hänellä ollut meille maallikkokarhuille kovin paljoa sanottavaa.



Pääsimme myös ensimmäistä kertaa näkemään ihan oikean egyptiläisperuukin, siis sellaisen, joka on jokaisella hahmolla jokaisessa egyptiläismaalauksessa päässään.
- Melkoisen hyvin on säilynyt kaikki nämä vuosituhannet, Alberto totesi.



Häikäisevän Museo Egizion jälkeen meitä molempia tuntui kutkuttavan ajatus käydä vielä uudelleenkin katsomassa kotimaista elokuvaa oikein teatterissa. Liekö Led Zeppelinin konserttielokuva paria päivää aiemmin ja ihana vierailu Marcon Cinema Cappucciniin herättänyt nostalgisen kaipuun nähdä elokuvia ihan niin kuin silloin pikkukarhuna, pimeässä salissa isolta kankaalta italiaksi. Olimme jo Roomassa huomanneet, että juuri matkamme aikana ensi-iltansa sai uusi humoristinen piirroselokuva I Gladitori di Roma, joten sopivaa elokuvaa ei tarvinnut edes kauaa miettiä.



Elokuva osoittautui hauskaksi tarinaksi siitä, kuinka Pompejin tuhosta pelastunut poika kouluttautuu gladiaattoriksi ja saa tietysti vielä haluamansa tytön. Mainiolla mielellä elokuvista lähtiessämme huomasimme kuitenkin, että olimme jo hieman nälkäisiä. Niinpä aloimme etsiä ruokapaikkaa Piazza San Carlon laitamilta.



Pian istuimmekin jo ravintola Neuv Caval´d Brôns -ravintolan pöydässä edessämme leipätikut ja muut asiaan kuuluvat alkunaposteltavat.



Alkupalamme näyttivät varsin tyylikkäiltä.





Itse otin seuraavaksi ruokalajiksi jälleen kerran merenherkkuja. Tällä kertaa ne olivat piiloutuneet risottoon. Pari isompaa kuorimatonta rapua kruunasi annoksen.



Alberto oli jälleen lihaisammalla tuulella, ja vaikutti siltä, että ainakin hän itse oli rustiikkiseen annokseensa kovin tyytyväinen.



Ateriamme päätteeksi saimme suureksi yllätykseksemme vielä lautasen täynnä pikku herkkupaloja ravintolan omasta konvehtipuodista. Neuv Caval'd Brôns oli näköjään sen verran hieno paikka, että sen coperto eli kattausmaksu sisälsi yhtä sun toista, mitä useimmissa paikoissa ei saa. Meidän mielestämme ravintolan linjassa ei kuitenkaan ollut mitään valittamista – herkut hävisivät nopeasti parempiin suihin.



Seuraavana päivänä suuntasimme Cattedrale di San Giovanni Battista -tuomiokirkkoon. Kirkko oli yllättävän pieni Torinon kokoisen kaupungin tuomiokirkoksi. Niin, ja ollakseen erään varsin kuuluisan kangaskappaleen, Torinon käärinliinan, säilytyspaikka.



- Katso, Olivia, tuolla sitä riepua säilytetään! Alberto melkein hihkaisi, kun näimme kappelin, jossa Torinon käärinliina oli.
- Alberto, ei sitä voi sanoa rievuksi, se on arvokas pyhäinjäännös! minä toppuuttelin.
Onneksi kukaan ulkopuolinen ei kuullut Alberton höpsötyksiä. Kävimme asiallisesti katsomassa arkkua, jossa käärinliinaa säilytettiin. Itse liinaahan näytetään aika nirsosti – nimittäin noin 20 – 25 vuoden välein.



Tuomiokirkon ja sen pyhäinjäännöksen ihmettelyn jälkeen olikin jo lounasaika. Istahdimme sattumalta varsin oivalliseen pizzapaikkaan nimeltä Regina Margherita. Arvatkaa, kumpi pizza on kumman.





Vatsa täynnä pizzaa lähdimme kävelemään kaupungille ja osuimme Juventuksen kaupalle.
- Pistäydytään sisällä, vaikkei nyt Juventusta kannatetakaan, minä yllytin.
Ja kuinkas ollakaan, Alberto käveli ulos pienen Juventus-kassin kanssa. Mutta ei hän itselleen mitään ostanut, vaan eräälle pienelle sukulaispojalle joululahjaksi.



Sitten suuntasimme kulkumme kohti Mole Antonellianaa, jossa meidän oli tarkoitus tutustua elokuvamuseoon, Museo Nazionale del Cinemaan. Mutta kuinkas ollakaan, Italian televisio- ja radioyhtiön RAI:n talon edessä oli mielenosoitus, joka tukki koko kadun.



Hämmästelimme hetken tilannetta. Alberto innostui oitis huomatessaan, että paikalla oli myös kommunisteja. Hän nosti välittömästi tassunsa pystyyn ja hihkaisi:
- No pasaran! Pane, libertà e rivoluzione!



Alberton metelöinti kiinnitti vieressämme lentolehtisiä jakaneen herrasmiehen huomion, ja hän pysähtyi ystävällisesti selittämään, että tapahtuman tarkoitus oli protestoida saastumista vastaan. Ihmettelimme mielenilmausta vielä kotvasen ennen kuin jatkoimme kiertoreittiä päämääräämme. Mole Antonelliana oli onneksi kovin lähellä, joten kiertotietäkin olimme perillä hetkessä.



Elokuvamuseo oli vaikuttava! Ensin saimme nähdä kaikenlaisia laitteita, joilla liikkuvaa kuvaa tehtiin ennen kuin elokuva oikeasti keksittiin. Museossa oli mm. useampia magic lanterneita. Sitten löysimme hämärästi tutulta näyttävän viitan. Tätä on kuulemma oikeasti käytetty Teräsmies-elokuvassa.



Alberto oli innoissaan löytäessään vanhan kunnon hyvän ajan teknistä laitteistoa.
- Minulla on samanlaiset AKG:n kuulokkeet itsellänikin, mutta tuollainen legendaarinen Nagra-nauhuri olisi kyllä hieno olla kotonakin – aidosta leikkauspöydästä nyt puhumattakaan...





Museossa oli myös toimintaa. Pääsimme lentämään avaruudessa sekä kokeilemaan taitolentoa – ainakin melkein oikeasti. Kyseessä oli vihertausta-tekniikkaa esittelevä laitteisto, jossa mentiin seisomaan vihreän kankaan eteen kameran kuvattavaksi. Viereisestä televisioruudusta sitten näki, miten vihreä väri oli korvattu uudella taustakuvalla niin, että näytti siltä kuin olisi istunut lentokoneen tai avaruusaluksen ohjaamossa!
- Onpas varsin erinomainen kroma-avainnus ihan reaaliaikaisena, hämmästeli Alberto katsellessaan itseään keskellä avaruustaistelua. Minä puolestani keskityin hillitymmin taitolentosuoritukseeni...





Hienointa museossa oli kuitenkin auditorio, joka oli täynnä makuusohvia, joille saattoi asettua katsomaan elokuvia. Keskellä salia kulki hissi, jolla pääsi kulkemaan näköalapaikalle ilman halki. Salin reunoilla kiersi näyttelyitä, joita sai katsella kiivetessään jalan yhä ylemmäs ja ylemmäs.



Vaihtuvan näyttelyn aiheena oli Metropolis-elokuva ja sen restaurointi. Alberto oli erityisen kiinnostunut restauroinnin teknisestä puolesta, minä puolestani ihastelin elokuvan pukujen luonnoskuvia.



Kun lähdimme elokuvamuseosta, oli jo aivan pimeää. Ihastelimme hieman joen vartta, jossa näkymät olivat luvalla sanoen jopa romanttiset.



Matkan viimeinen ilta oli siis koittanut. Niinpä oli aiheellista etsiä kunnollinen ruokapaikka, sillä pian olisimme taas tilanteessa, jossa italialaista ruokaa ei olisi koko ajan tarjolla. Löysimmekin oivan ravintolan nimeltä Vittoria. Minä otin heti alkuun primo piatton, ja herkkutattipasta olikin varsin mainio valinta.



Alberto halusi ehdottomasti saada perinteisen annoksen parmankinkkua ja mozzarellaa, mutta koska sitä ei listalta suoraan löytynyt, päätyi hän tekemään pelinallen ratkaisun ja tilasi lautasellisen kinkkua ja sen kaveriksi erikseen grillattua mozzarellaa pääruokalistan puolelta.



Pääruuaksi valitsin grillattua tonnikalaa ja toscanalaisia papuja. Vesi herahtaa vieläkin kielelle, kun ajattelen tuota annnosta.



Alberton pääruoka sen sijaan oli ravintolan erikoisuus. Siinä oli mm. vähemmän kypsää lihaa ja parmesaania.



Lopuksi nautiskelimme vielä juustoista.



Niin Italia jäi jälleen taakse. Matka oli erittäin onnistunut, ja sen anteja saamme varmasti nauttia vielä, kunhan Alberto ehtii tehdä kokeiluja keittiössä. Alppien yli lensimme kotiin.



- - -

Tourists in Turin

Finally we are reaching Turin, the last stage of our Italian trip. There was a lot to see, especially as this was out first visit to the capitol of Piedmont. And what would have been the better way to start exploring the city than sitting down for some ice cream and to think about what to do first?

After the delicious moment of thinking we decided to head to the famous Egyptian museum that was recommended by our travel guide. Visiting the museum was like going back a few thousands of years in time. We explored the mummies, sarcophaguses, statues of all sorts, paintings and all kinds of artifacts discovered from the ancient tombs - like a nearly 3400 years old wig made from real hair.

Leaving the museum we decided to go to the movies. After seeing the Led Zeppelin concert movie two days earlier and the wonderful visit to Marco's Cinema Cappuccini had left us both longing to see movies just like as young bear cubs - from the big screen in the darkness of the theatre and in Italian. Back in Rome we had already noticed that a new cartoon called "I Gladiatori di Roma" was about to premiere during our trip so it was not all that difficult to decide what to see. The movie was a hilarious tale of a young boy who survives the destruction of Pompeii, is adopted and trained as a gladiator and at the end of the movie even gets his girl. We both liked the film and had great time.

After the movie we strolled onto Piazza San Carlo, looking for a place to have a dinner before heading back to the hotel. We ended up dining in Neuv Caval´d Brôns, enjoying the darkening evening and some fine cuisine. After the meal we still received a complimentary plate of small goodies from restaurant's own confetteria.

On the next day we started by visiting the Cathedral of Saint John the Baptist which was surprisingly small and inconspicuous for a major church in a city size of Turin - and for a place where they keep the famous Shroud of Turin.

- Look, Olivia, that rag is over there! Alberto whooped as we approached the chapel where the shroud laid hidden in its chest.
- Alberto, it is an important religious relic, you can't call it a "rag"! I upbraided him. Luckily there was no one else to hear Alberto's nonsense.

After the cathedral and some pizza in a nearby pizzeria Regina Margherita we walked along Via Giuseppe Garibaldi, the main shopping street of the town. We soon found ourselves standing in front of the FC Juventus fan shop. Even if we don't support the aforementioned team, we decided to enter to see what was to be found inside. Alberto ended up purchasing something as a Christmas present for a young relative of his.

We were just about to reach the famous tower of Mole Antonelliana when our path was suddenly cut by a demonstration in front of the house of the RAI, the national Italian television and radio service. Alberto got immediately excited when he noticed that members of the communist party were present. He raised his paw and shouted:
- No pasaran! Pane, libertà e rivoluzione!

Alberto's noise making caught the attention of a gentleman who was distributing flyers next to us, prompting him to kindly explain that people were protesting against the pollution and waste. We observed the demonstration for a little while until we decided to take another route to our destination.

Mole Antonelliana was originally built as a synagogue but nowadays it hosts Museo Nazionale del Cinema, the National Museum of Cinema. The museum was quite an experience. First we got to see all kinds of cinematic devices from days before the actual movies, like several magic lanterns. Alberto got very excited when we found some traditional film making tools of trade:
- Gosh, I've got the same kind of AKG headphones like in this display! And it would be great to have that kind of legendary Nagra tape recorder at home - and the Moviola machine, too! he kept on rambling.

We also got to fly a spaceship and an airplane - well, sort of. There was a device that demonstrated the use of green screen for special effects. One had to pose for a camera in front of a green wall and then there was a screen showing the image with the green background replaced by a movie projection.
- Quite an amazing real-time chroma key effect, Alberto marveled when he found himself in the middle of a space battle. On my turn I did concentrate carefully for my stunt flying show...

Probably the coolest thing in the museum was their magnificent center auditorium with its comfy chairs and movie screens. In the middle of the hall ran an elevator that was taking the tourists up and down between the ground and the tower. There was a staircase spiraling upwards on the side of the hall. By climbing the stairs you could follow the exhibition about the restoration of early German scifi-classic Metropolis. Alberto was interested in reading about the restoration process itself where as I was more enthusiastic about the costume design.

The night had already fallen when we left the museum. Apparently it was time for a dinner again. After some searching we settled in Ristorante Vittoria for our last supper in Italy this time. My choice for primo piatto was traditional but always delicious pasta con funghi porcini, pasta with mushrooms. Alberto wanted to have another traditional goodie, Parma ham with some Mozzarella cheese but that was not available on the menu. That didn't prevent Alberto from getting what he wanted, even if some ingenious arrangements were required: Alberto ordered a plate of ham with some grilled Mozzarella from the side dish menu thrown in. As for the main course I chose grilled tuna fish with some beans while Alberto had some raw meat with parmigiano cheese and potatoes. We concluded the dinner with a plate of various cheeses.

After that it was time to bid farewell to wonderful Italy again for a while - hopefully we will be back sooner than later!

Peston kotikaupungissa

Vietettyämme aivan mainion illan Reggio Emiliassa nukuimme yön yli ja suuntasimme Genovaan. Koska se oli meille aivan vieras kaupunki, päädyimme ensiksi erehdyksessä väärälle juna-asemalle. Niinpä jouduimme turvautumaan metroon, jotta pääsisimme hotellillemme. Metrokartan tulkitseminen oli kohtuullisen helppoa jopa minulle, sillä... miten sen nyt sanoisi... Genovan metro ei hämmentänyt linjojensa määrällä eikä pituudellaan.



Selvisimme ainoalla metrolinjalla oikeaan suuntaan ja pääsimme hotellille. Hetken kuluttua sinne saapui myös Alberton ystävä Marco, joka oli lupautunut näyttämään meille kaupunkia ennen kuin suuntaisimme yhdessä elokuviin katsomaan Led Zeppelinin ”Celebration Day” -konserttielokuvaa, joka sai ensi-iltansa samana päivänä.

Genovaan tutustuminen alkoi aivan kaupungin keskustasta suureelliselta Piazza de Ferrarilta käsin. Marco näytti meille mm. Genovan goottilaisen Duomon, Cattedrale di San Lorenzon, jonka julkisivu oli varsin komea.



Kirkkoa vartioi erehdyttävästi Aslania muistuttava leijona.



Ei ollut yllätys, että katedraali oli sisältäkin komea. Näimme mm. maalauksen, jonka aihe tosin jäi meille hieman epäselväksi.
- Ei se taida olla pyhä ehtoollinen, sillä jos se on, opetuslapsia on livahtanut paikalle hieman enemmän kuin yleensä, minä tuumailin.



Italialaiseen tyyliin kirkossa oli myös kauniita pikkukappeleita, joista löytyi mm. veistoksia.



Meidän oli kuitenkin jätettävä Duomo kohtuullisen pian, sillä elokuvaan oli ehdittävä ajoissa. Alberto ja Marco olivat jo aivan tohkeissaan, sillä molemmat ovat suuria Led Zeppelin -faneja. Riemulla ei ollut rajoja, kun kävi ilmi, että Marco oli itse asiassa ollut paikalla joulukuussa 2007 Lontoon O2-areenalla konsertissa, jossa elokuva oli kuvattu. Alberto halusi myös ehdottomasti poseerata teatterin aulassa elokuvan julisteen kanssa.



Elokuvan jälkeen hehkutus vain jatkui ja Alberto ja Marco analysoivat keikan yksityiskohtaisesti. Onneksi analyysin oheen oli tarjolla herkullista ruokaa – Marco vei meidät nimittäin veljensä suosittelemaan ravintolaan nimeltä Il Tiflis.

Ravintolaan saavuttuamme minua alkoi kuitenkin hieman huolestuttaa:
- Alberto, ovessa oli tarroja joiden mukaan tämä ravintola on mainittu Michelin-oppaassa jo useiden vuosien ajan. Mitä jos täällä on ihan hirveän kallista?
- Ei hätää, syödään sitten huomenna vaikka pelkkää vettä ja leipää, jos budjetti menee tänään tiukille, Alberto rauhoitteli.

Pelkomme ruuan kalleudesta osoittautui kuitenkin oitis vääräksi. Annokset olivat kohtuuhintaisia ja ravintolasali oli vallan viihtyisä.



Listalta oli helppo poimia herkkuja. Minä valitsin alkuruuaksi ankkaterriinin.



Alberto söi puolestaan antipaston, jossa oli mm. anjovista juustopedillä.



Il primoksi valitsimme kumpikin villisikaraguun. Kuka nyt sellaista voisi olla ottamatta, jos sellainen listalla on?



Ensimmäinen päivämme Genovassa oli siis vallan onnistunut. Seuraavana aamuna leikimme ihan oikeaa turistia, sillä Marco oli töissä. Ensiksi minä kävin poseeraamassa Kolumbuksen talolla. Siitä kävi tosin ilmi, ettei kukaan taida oikein uskoa sen oikeasti olevan talo, jossa Kolumbus olisi lapsena asunut. Koska meitä Alberton kanssa kiinnostavat enemmän vähintäänkin aitoina pidetyt asiat, emme perehtyneet Kolumbuksen taloon tarkemmin.



Sen sijaan vanha kaupunginportti Porta Soprana kiinnosti Albertoa kovin.



Porta Sopranalla näimme myös ajatuksia herättävän maalauksen, jota oli pysähdyttävä katsomaan hetkeksi.



Genova on viehättävä kaupunki, jonka vanhassa keskustassa risteilee caruggeiksi nimitettyjä pikkukatuja. Niiden varsilta saattoi löytää mitä vain...



... kuten esimerkiksi kuivamassa olevia pyykkejä.



- Tuolla lailla äiti aina kuivasi pyykit, kun minä olin pieni, Alberto selitti. - Ja minä kävin vetämässä narusta, vaikka pyykit olivat vielä märkiä. Siitä äiti ei kyllä oikein tykännyt.

Pikkukatujen verkostosta löysimme myös paikan, jossa syödä jotain pientä. Tilasimme focacciat, ja tajusimme liian myöhään, että jos focaccia ei ollutkaan pelkkä focaccia vaan focaccia col formaggio, se ei ole mitään pientä syötävää.

Saimme kaksi ohuenohutta pizzan kokoista lättyä, joiden välissä oli stracchino-juustoa. Alberton lätyn päällä oli pestoa – ja voitte kuvitella, että annos maistui hyvältä!



Focacciat syötyämme jatkoimme matkaa ja törmäsimme myymälään, jossa olisi ollut tarjolla ties millaisia merenherkkuja. Emme kuitenkaan olleet enää nälkäisiä, eikä meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksiakaan kokkailla hotellissamme, joten tyydyimme ihastelemaan kalatiskiä.



Vatsojemme täyttymisen jälkeen meidän oli helppo jaksaa iltaan asti nähtävyyksien parissa. Niinpä suuntasimme satamaan. Siellä ihmettelimme Palazzo San Giorgiota, jonka seinät oli maalattu poikkeukselliseen tyyliin.



Varsinainen kohteemme satamassa oli kuitenkin Genovan akvaario, jota kehuttiin matkaoppaassa vähintäänkin Euroopan suurimmaksi. Menimme siis merten maailmaan suurin odotuksin. Pian kohtasimmekin varsin viehättäviä meren asukkeja, delfiinejä, jotka leikkivät altaassaan.



Delfiinien jälkeen tapasimme hieman pienempiä meren asukkeja, nimittäin merihevosia. Heillä oli jonkinlainen tarve kietoa häntänsä vesikasvien ympärille. Siitä he sitten kurkottelivat joka suuntaan.



Meduusat olivat puolestaan hyvin eteerisiä. Niitä oli akvaariossa monenlaisia, ja ne kelluivat vedessä lähes aavemaisesti.



Hetken aikaa erilaisia kaloja ihmeteltyämme aloin aavistella, että saattaisimme törmätä jälleen kerran erääseen vanhaan tuttuumme.
- Alberto, mitä luulet... olin juuri kysymässä, kun Alberto ehättikin jo vastaamaan:
- Itse asiassa olen aivan varma, että löydämme Nemon täältäkin ennemmin tai myöhemmin.

Ja niin kävikin.
- Tämä Genovan akvaario on varsin mainio paikka asua, Nemo totesi ja uskoimme häntä, sillä hän näytti viihtyvän merivuokkokodissaan.



Kampela puolestaan näytti hieman hämmästyneeltä.
- Ehkä tuo on sen perusilme, Alberto arveli.



Akvaariossa tapasimme myös siivekkäitä meren asukkeja, pingviinejä, jotka olivat yhtä sympaattisia kuin aina. He olivat tosin sitä mieltä, että blogissamme pitäisi olla huomattavasti enemmän asiaa Viivin seikkailuista. Joku jopa ehdotti, että Viivin pitäisi perustaa oma blogi, mutta toppuuttelimme innokkaimpia selittämällä, että Viivi on vielä niin pieni, ettei hän osaa kirjoittaa.



Ihmeellisintä oli kuitenkin huomata, että myös perhoset ja kolibrit elävät akvaariossa. Alberto yritti selittää, ettei asia nyt aivan noin ollut, mutta miten hän voi väittää vastaan, kun Genovan akvaariossa selvästi oli ainakin kahden kolibrin ja ties kuinka monen ihastuttavan perhosen koti.





Akvaariovierailumme jälkeen tapasimme jälleen Marcon, joka oli livahtanut töistään viedäkseen meidät katsastamaan Genovan ympäristöä. Niinpä hän ajoi meidät Nerviin, jossa menimme kävelemään ihastuttavalle rantapromenadille.



Maisemat olivat kerrassaan upeat. No, mitä muuta voisikaan odottaa Italian Rivieralta?



Meri oli kuluttanut kalliota mielenkiintoisesti.





Näimme myös selvästikin salaisen luolan sisäänkäynnin.



Ja opimme kasvitiedettä. Kuvassa oleva aloevera kasvattaa elämänsä lopussa kukkavarren, josta siemenet leviävät ympäristöön. Sen jälkeen emokasvi kuoleekin. Emmepä tienneet tätäkään aiemmin.



Rantapromenadi oli pitkä, ja sen varrella oli baareja ja penkkejä, jotta ihmisten oli helppo pysähtyä ihailemaan maisemaa.



Ja jos merelle olisi tehnyt mieli, olisimme ehkä voineet lainata yhtä näistä veneistä.



Melko pitkän kuumassa ilmassa kävelyn jälkeen olimme kaikki kolme jäätelön tarpeessa. Marco oli aikoinaan työskennellyt Nervissä ja osasi tietenkin neuvoa meidät oikeaan paikkaan. Gelateria Chiccossa kukaan ei voinut valittaa annosten koosta.







Illan huipentumat olivat kuitenkin vielä edessä. Kävi ilmi, että Marco pyöritti harrastuksenaan ihan oikeaa elokuvateatteria, jonka hän esitteli meille. Koska teatteri sijaitsi kapusiinimunkkien kirkon yhteydessä, sen nimi oli Cinema Cappuccini. Ja mikä elokuvateatteri tuo paikka olikaan! Jo ovelta avautui ihana näkymä teatterin aulaan, jota koristivat klassikkoelokuvien julisteet.



Pistäydyttyäni puuteroimassa kevyesti kuonoani huomasin Marcon ja Alberton kadonneen jonnekin. Hetken huhuiltuani löysin heidät projektorihuoneesta tutkimasta filmiä valopöydän äärellä.
- Katso Olivia, tältä näyttää aito 35-millimetrisen filmin esityskopio. Tässä on näköjään matterajaus jo valmiina ja katso, tuossa on optinen stereoääniraita, vaahtosi Alberto Marcon naureskellessa vieressä.



Ketään tuskin yllättää se, että Alberton oli myös pakko päästä samaan kuvaan teatterin filmiprojektorin kanssa. Ja täytyy myöntää, että piskuisen teatterin nostalginen tunnelta filmikeloineen ja projektoreineen viehätti minuakin kovin – tällaistä ei nykyään kaikkien digitaalihärpäkkeiden aikana kovin usein pääse fiilistelemään.



Harmillista kyllä juuri vierailupäivinämme Marcolla ei ollut yhtään näytöstä elokuvateatterissaan. Niinpä meidän oli jätettävä elokuvaelämys Cinema Cappuccinissa seuraavaan Genovan-vierailuumme.

Kiitimme Marcoa suuresti opastuksesta – ja kiitämme ja kumarramme Genovan suuntaan edelleenkin! Toisen Genovan-päivän illaksi saimme Marcolta vielä vallan mainion ruokapaikkavinkin: I Tre Merli -ravintolan.



Tällä kertaa sekä Alberto että minä otimme alkupaloiksi mereneläviä.





Il primo piatto raguu oli tällä kertaa valmistettu jäniksestä.



Kolmea kottaraista voi suositella lämpimästi. Paikan viinikin oli sen verran hyvää, että ostimme sitä kaksi pulloa mukaamme säästettäväksi erityisiä tilanteita varten.

Kahden ihastuttavan Genovassa vietetyn päivän jälkeen meidän oli suunnattava kohti Torinoa. Viimeisinä maistiaisina söimme aamupalaksi lähtöpäivänämme kuitenkin palat sipulifocacciaa, jota Marco oli suositellut. Ja arvatkaa mitä – kyllä sekin oli herkkua!



- - -

In the Capital of Pesto

After the delightful evening in Reggio Emilia we headed for Genoa on the next day. As neither of us had been there before, we ended up on a wrong train station and had to go underground to get to our hotel. However, that was an easy exercise even for me, as the metro network of Genoa is - to put it diplomatically - not too complex.

At our hotel we met Alberto's friend Marco who had promised to show us around the town before taking us to see the premiere of the Led Zeppelin's concert movie "Celebration Day". We started from Piazza de Ferrari and made our way to the Cathedral of San Lorenzo. After admiring its magnificent facade outside we dared to enter to see what was it like inside. As usual, we were treated with some interesting works of art.

From the cathedral we had to hurry to the cinema as Alberto and Marco wanted to get there early enough. They were already very excited as both of them are avid Led Zeppelin fans. To our joy we discovered that Marco had actually been at that concert at London's O2 arena where they shot the movie back in December 2007. The high spirits prevailed after the movie and the gentlemen spent the rest of the evening by dissecting what they had just seen. Luckily they did that in a restaurant, so I had something to occupy myself while they were raving.

However, there was a moment of anxiety when we entered the restaurant Il Tiflis:
- Alberto, did you notice the stickers at the door that state that this place has been mentioned in Michelin guide in quite a many years. What if this a very expensive place?
- Don't worry, we can always have plain bread and water tomorrow if we blow our budget today, Alberto comforted me.

My worries were, however, premature - everything was modestly priced and the restaurant had very cozy atmosphere. I ended up having duck terrine as starters, while Alberto had some salsa and anchovies on a cheese bed. For the main course we both had pasta with wild boar ragout. What a delicious way to end our first successful day in Genoa.

On the next day we started out as real tourists, checking out places on our own while Marco was at work. We went to see the old town and saw the House of the Christopher Columbus (nobody really believes he ever lived there) and Porta Soprana. We also explored the narrow streets that are called caruggi and found - among other things - some laundry that was spread to dry in traditional Italian fashion. After a while we felt a bit hungry and decided to enjoy a small lunch in a nice cafeteria on Piazza delle Erbe. Except that he lunch didn't end up being small: we thought we would have some usual foccaccia but it turned out that we had actually ordered foccaccia col formaggio, a tasty Ligurian specialty of pizza-like pie with Stracchino cheese baked inside. Alberto's pie was topped with Pesto sauce while I had mine with the Parma ham.

After the lunch we headed for the old harbor as we had heard that there was a huge aquarium there. We got to meet all kinds of new friends there, like dolphins, sea horses, jellyfish, flatfish, butterflies and even a hummingbird. It is hardly surprising that we also met an old friend of ours - Nemo had found a new home again. Penguins were having a good time but still had one complain: our blog should concentrate more on Vivian's life. Someone even suggested that Vivian should start a blog of her own but we managed to soothe them by explaining that Vivian is still too young to know how to write.

After the visit to the aquarium it was again time to meet Marco, who wanted to take us out of the town to a nearby community of Nervi to see some places around the Ligurian coastline. We walked the promenade along the coast and enjoyed the breathtaking scenery that opened before our eyes. The sunny Mediterranean Sea, rugged rocks of the shoreline, the buildings winding up the side of the mountain, colorful boats... It has to be seen to believe. And to fell in love with.

It was quite hot so after a while we decided to retreat for some ice cream. Marco had worked in Nervi a few years ago so he took us to Gelateria Chicco, the best ice cream bar in town where the ice cream is delicious and the portions are huge.

However, the best part of our Genoese adventure was yet to come. We had learned that Marco is managing a movie theater as a hobby and at the end of the day he took us to see it. And what a cozy little theater his Cinema Cappuccini was! Located next to an old church, the doors opened into a small and homely lobby decorated with classic movie posters. I had to briefly visit the restroom to powder my snout and while I came back I found out that Marco and Alberto had disappeared somewhere. After a while I managed to find them from the projector room where they were inspecting a piece of film on a light board.
- Look, Olivia, this is a real 35mm projection print. As you can see, it has been pre-matted for projection. And look, there is the optical stereo soundtrack, Alberto was raving while Marco was smiling at his enthusiasm at the background.

Hardly surprising, Alberto wanted to pose with the projector of course. I have to admit that the nostalgic atmosphere of Marco's tiny cinema with film cans and a real 35mm projector affected me, too - you very seldom get to see something like this in these days of digital gadgets. Too bad there was no screening that evening, so we have to come back some other time to catch a movie in Cinema Cappuccini.

By now it was time to bid farewell to Marco. As his last token of hospitality he recommended a restaurant for us to have a dinner in. And his excellent taste didn't fail us this time either as his recommendation, restaurant I Tre Merli, turned out to be yet another cozy and homely place. After some sea food as starters we settled with pasta and rabbit ragout for the main course. We also ended up buying two bottles of their wine to be enjoyed back at home.

After these two great days in Genoa it was time for us to start the last leg of our journey and move up north to Turin. However, before we left, we managed to still have tasty Genoese foccaccia con cipolle as breakfast - another excellent recommendation from our great friend Marco!

Marco - thank you so much for all your trouble and good will to make our stay in Genoa one of the greatest time ever! Grazie mille, amico - alla prossima volta!