Jäätelön jälkeen suuntasimme Egyptiläiseen museoon, jota sähköinen matkaopaskirjani oli kehunut varsin laadukkaaksi. Ja oikeassahan opas oli. Museossa oli näyttävä kokoelma kaikenlaista tavaraa muinaisesta Egyptistä. Muumioitakin löytyi, mutta ehkä tässä on mukavampi esitellä vain tyhjä sarkofagi. Alberton kanssa me tosin ihmettelimme, miksi arkkuja piti olla monta päällekkäin.
Muinaisessa Egyptissä asui nähtävästi varsin sympaattista porukkaa. Nämä hauskat ukkelit tervehtivät meitä museossa.
Ilmeisesti entisajan egyptiläiset olivat myös varsin taipuisia. (Alberto kielsi kokeilemasta tätä kotona.)
Yksi museon mielenkiintoisimmista vitriineistä sisälsi Isis-patsaita, jotka olivat saaneet runsaasti vaikutteita roomalaisesta taiteesta. Ihan äkkiä ei edes arvaisi näiden olevan egyptiläistä taidetta.
Patsaita museossa oli melkoiset määrät muutoinkin. Kokonainen sali täynnä sfinksejä ja muita muinaisuuksia oli melkoisen vaikuttava. Jostain syystä erityisesti kissapäinen jumalatar Sekhmet oli suosittu aihe.
Jumalpatsaiden keskellä tapasimme myös Ramses II:n. Hän istuskeli tosin ylväänä paikallaan eikä ollut erityisen halukas keskustelemaan meidän kanssamme. Niin, ja taisivathan muinaiset egyptiläiset pitää häntäkin jumalana, joten on ehkä ymmärrettävääkin, ettei hänellä ollut meille maallikkokarhuille kovin paljoa sanottavaa.
Pääsimme myös ensimmäistä kertaa näkemään ihan oikean egyptiläisperuukin, siis sellaisen, joka on jokaisella hahmolla jokaisessa egyptiläismaalauksessa päässään.
- Melkoisen hyvin on säilynyt kaikki nämä vuosituhannet, Alberto totesi.
Häikäisevän Museo Egizion jälkeen meitä molempia tuntui kutkuttavan ajatus käydä vielä uudelleenkin katsomassa kotimaista elokuvaa oikein teatterissa. Liekö Led Zeppelinin konserttielokuva paria päivää aiemmin ja ihana vierailu Marcon Cinema Cappucciniin herättänyt nostalgisen kaipuun nähdä elokuvia ihan niin kuin silloin pikkukarhuna, pimeässä salissa isolta kankaalta italiaksi. Olimme jo Roomassa huomanneet, että juuri matkamme aikana ensi-iltansa sai uusi humoristinen piirroselokuva I Gladitori di Roma, joten sopivaa elokuvaa ei tarvinnut edes kauaa miettiä.
Elokuva osoittautui hauskaksi tarinaksi siitä, kuinka Pompejin tuhosta pelastunut poika kouluttautuu gladiaattoriksi ja saa tietysti vielä haluamansa tytön. Mainiolla mielellä elokuvista lähtiessämme huomasimme kuitenkin, että olimme jo hieman nälkäisiä. Niinpä aloimme etsiä ruokapaikkaa Piazza San Carlon laitamilta.
Pian istuimmekin jo ravintola Neuv Caval´d Brôns -ravintolan pöydässä edessämme leipätikut ja muut asiaan kuuluvat alkunaposteltavat.
Alkupalamme näyttivät varsin tyylikkäiltä.
Itse otin seuraavaksi ruokalajiksi jälleen kerran merenherkkuja. Tällä kertaa ne olivat piiloutuneet risottoon. Pari isompaa kuorimatonta rapua kruunasi annoksen.
Alberto oli jälleen lihaisammalla tuulella, ja vaikutti siltä, että ainakin hän itse oli rustiikkiseen annokseensa kovin tyytyväinen.
Ateriamme päätteeksi saimme suureksi yllätykseksemme vielä lautasen täynnä pikku herkkupaloja ravintolan omasta konvehtipuodista. Neuv Caval'd Brôns oli näköjään sen verran hieno paikka, että sen coperto eli kattausmaksu sisälsi yhtä sun toista, mitä useimmissa paikoissa ei saa. Meidän mielestämme ravintolan linjassa ei kuitenkaan ollut mitään valittamista – herkut hävisivät nopeasti parempiin suihin.
Seuraavana päivänä suuntasimme Cattedrale di San Giovanni Battista -tuomiokirkkoon. Kirkko oli yllättävän pieni Torinon kokoisen kaupungin tuomiokirkoksi. Niin, ja ollakseen erään varsin kuuluisan kangaskappaleen, Torinon käärinliinan, säilytyspaikka.
- Katso, Olivia, tuolla sitä riepua säilytetään! Alberto melkein hihkaisi, kun näimme kappelin, jossa Torinon käärinliina oli.
- Alberto, ei sitä voi sanoa rievuksi, se on arvokas pyhäinjäännös! minä toppuuttelin.
Onneksi kukaan ulkopuolinen ei kuullut Alberton höpsötyksiä. Kävimme asiallisesti katsomassa arkkua, jossa käärinliinaa säilytettiin. Itse liinaahan näytetään aika nirsosti – nimittäin noin 20 – 25 vuoden välein.
Tuomiokirkon ja sen pyhäinjäännöksen ihmettelyn jälkeen olikin jo lounasaika. Istahdimme sattumalta varsin oivalliseen pizzapaikkaan nimeltä Regina Margherita. Arvatkaa, kumpi pizza on kumman.
Vatsa täynnä pizzaa lähdimme kävelemään kaupungille ja osuimme Juventuksen kaupalle.
- Pistäydytään sisällä, vaikkei nyt Juventusta kannatetakaan, minä yllytin.
Ja kuinkas ollakaan, Alberto käveli ulos pienen Juventus-kassin kanssa. Mutta ei hän itselleen mitään ostanut, vaan eräälle pienelle sukulaispojalle joululahjaksi.
Sitten suuntasimme kulkumme kohti Mole Antonellianaa, jossa meidän oli tarkoitus tutustua elokuvamuseoon, Museo Nazionale del Cinemaan. Mutta kuinkas ollakaan, Italian televisio- ja radioyhtiön RAI:n talon edessä oli mielenosoitus, joka tukki koko kadun.
Hämmästelimme hetken tilannetta. Alberto innostui oitis huomatessaan, että paikalla oli myös kommunisteja. Hän nosti välittömästi tassunsa pystyyn ja hihkaisi:
- No pasaran! Pane, libertà e rivoluzione!
Alberton metelöinti kiinnitti vieressämme lentolehtisiä jakaneen herrasmiehen huomion, ja hän pysähtyi ystävällisesti selittämään, että tapahtuman tarkoitus oli protestoida saastumista vastaan. Ihmettelimme mielenilmausta vielä kotvasen ennen kuin jatkoimme kiertoreittiä päämääräämme. Mole Antonelliana oli onneksi kovin lähellä, joten kiertotietäkin olimme perillä hetkessä.
Elokuvamuseo oli vaikuttava! Ensin saimme nähdä kaikenlaisia laitteita, joilla liikkuvaa kuvaa tehtiin ennen kuin elokuva oikeasti keksittiin. Museossa oli mm. useampia magic lanterneita. Sitten löysimme hämärästi tutulta näyttävän viitan. Tätä on kuulemma oikeasti käytetty Teräsmies-elokuvassa.
Alberto oli innoissaan löytäessään vanhan kunnon hyvän ajan teknistä laitteistoa.
- Minulla on samanlaiset AKG:n kuulokkeet itsellänikin, mutta tuollainen legendaarinen Nagra-nauhuri olisi kyllä hieno olla kotonakin – aidosta leikkauspöydästä nyt puhumattakaan...
Museossa oli myös toimintaa. Pääsimme lentämään avaruudessa sekä kokeilemaan taitolentoa – ainakin melkein oikeasti. Kyseessä oli vihertausta-tekniikkaa esittelevä laitteisto, jossa mentiin seisomaan vihreän kankaan eteen kameran kuvattavaksi. Viereisestä televisioruudusta sitten näki, miten vihreä väri oli korvattu uudella taustakuvalla niin, että näytti siltä kuin olisi istunut lentokoneen tai avaruusaluksen ohjaamossa!
- Onpas varsin erinomainen kroma-avainnus ihan reaaliaikaisena, hämmästeli Alberto katsellessaan itseään keskellä avaruustaistelua. Minä puolestani keskityin hillitymmin taitolentosuoritukseeni...
Hienointa museossa oli kuitenkin auditorio, joka oli täynnä makuusohvia, joille saattoi asettua katsomaan elokuvia. Keskellä salia kulki hissi, jolla pääsi kulkemaan näköalapaikalle ilman halki. Salin reunoilla kiersi näyttelyitä, joita sai katsella kiivetessään jalan yhä ylemmäs ja ylemmäs.
Vaihtuvan näyttelyn aiheena oli Metropolis-elokuva ja sen restaurointi. Alberto oli erityisen kiinnostunut restauroinnin teknisestä puolesta, minä puolestani ihastelin elokuvan pukujen luonnoskuvia.
Kun lähdimme elokuvamuseosta, oli jo aivan pimeää. Ihastelimme hieman joen vartta, jossa näkymät olivat luvalla sanoen jopa romanttiset.
Matkan viimeinen ilta oli siis koittanut. Niinpä oli aiheellista etsiä kunnollinen ruokapaikka, sillä pian olisimme taas tilanteessa, jossa italialaista ruokaa ei olisi koko ajan tarjolla. Löysimmekin oivan ravintolan nimeltä Vittoria. Minä otin heti alkuun primo piatton, ja herkkutattipasta olikin varsin mainio valinta.
Alberto halusi ehdottomasti saada perinteisen annoksen parmankinkkua ja mozzarellaa, mutta koska sitä ei listalta suoraan löytynyt, päätyi hän tekemään pelinallen ratkaisun ja tilasi lautasellisen kinkkua ja sen kaveriksi erikseen grillattua mozzarellaa pääruokalistan puolelta.
Pääruuaksi valitsin grillattua tonnikalaa ja toscanalaisia papuja. Vesi herahtaa vieläkin kielelle, kun ajattelen tuota annnosta.
Alberton pääruoka sen sijaan oli ravintolan erikoisuus. Siinä oli mm. vähemmän kypsää lihaa ja parmesaania.
Lopuksi nautiskelimme vielä juustoista.
Niin Italia jäi jälleen taakse. Matka oli erittäin onnistunut, ja sen anteja saamme varmasti nauttia vielä, kunhan Alberto ehtii tehdä kokeiluja keittiössä. Alppien yli lensimme kotiin.
- - -
Tourists in Turin
Finally we are reaching Turin, the last stage of our Italian trip. There was a lot to see, especially as this was out first visit to the capitol of Piedmont. And what would have been the better way to start exploring the city than sitting down for some ice cream and to think about what to do first?
After the delicious moment of thinking we decided to head to the famous Egyptian museum that was recommended by our travel guide. Visiting the museum was like going back a few thousands of years in time. We explored the mummies, sarcophaguses, statues of all sorts, paintings and all kinds of artifacts discovered from the ancient tombs - like a nearly 3400 years old wig made from real hair.
Leaving the museum we decided to go to the movies. After seeing the Led Zeppelin concert movie two days earlier and the wonderful visit to Marco's Cinema Cappuccini had left us both longing to see movies just like as young bear cubs - from the big screen in the darkness of the theatre and in Italian. Back in Rome we had already noticed that a new cartoon called "I Gladiatori di Roma" was about to premiere during our trip so it was not all that difficult to decide what to see. The movie was a hilarious tale of a young boy who survives the destruction of Pompeii, is adopted and trained as a gladiator and at the end of the movie even gets his girl. We both liked the film and had great time.
After the movie we strolled onto Piazza San Carlo, looking for a place to have a dinner before heading back to the hotel. We ended up dining in Neuv Caval´d Brôns, enjoying the darkening evening and some fine cuisine. After the meal we still received a complimentary plate of small goodies from restaurant's own confetteria.
On the next day we started by visiting the Cathedral of Saint John the Baptist which was surprisingly small and inconspicuous for a major church in a city size of Turin - and for a place where they keep the famous Shroud of Turin.
- Look, Olivia, that rag is over there! Alberto whooped as we approached the chapel where the shroud laid hidden in its chest.
- Alberto, it is an important religious relic, you can't call it a "rag"! I upbraided him. Luckily there was no one else to hear Alberto's nonsense.
After the cathedral and some pizza in a nearby pizzeria Regina Margherita we walked along Via Giuseppe Garibaldi, the main shopping street of the town. We soon found ourselves standing in front of the FC Juventus fan shop. Even if we don't support the aforementioned team, we decided to enter to see what was to be found inside. Alberto ended up purchasing something as a Christmas present for a young relative of his.
We were just about to reach the famous tower of Mole Antonelliana when our path was suddenly cut by a demonstration in front of the house of the RAI, the national Italian television and radio service. Alberto got immediately excited when he noticed that members of the communist party were present. He raised his paw and shouted:
- No pasaran! Pane, libertà e rivoluzione!
Alberto's noise making caught the attention of a gentleman who was distributing flyers next to us, prompting him to kindly explain that people were protesting against the pollution and waste. We observed the demonstration for a little while until we decided to take another route to our destination.
Mole Antonelliana was originally built as a synagogue but nowadays it hosts Museo Nazionale del Cinema, the National Museum of Cinema. The museum was quite an experience. First we got to see all kinds of cinematic devices from days before the actual movies, like several magic lanterns. Alberto got very excited when we found some traditional film making tools of trade:
- Gosh, I've got the same kind of AKG headphones like in this display! And it would be great to have that kind of legendary Nagra tape recorder at home - and the Moviola machine, too! he kept on rambling.
We also got to fly a spaceship and an airplane - well, sort of. There was a device that demonstrated the use of green screen for special effects. One had to pose for a camera in front of a green wall and then there was a screen showing the image with the green background replaced by a movie projection.
- Quite an amazing real-time chroma key effect, Alberto marveled when he found himself in the middle of a space battle. On my turn I did concentrate carefully for my stunt flying show...
Probably the coolest thing in the museum was their magnificent center auditorium with its comfy chairs and movie screens. In the middle of the hall ran an elevator that was taking the tourists up and down between the ground and the tower. There was a staircase spiraling upwards on the side of the hall. By climbing the stairs you could follow the exhibition about the restoration of early German scifi-classic Metropolis. Alberto was interested in reading about the restoration process itself where as I was more enthusiastic about the costume design.
The night had already fallen when we left the museum. Apparently it was time for a dinner again. After some searching we settled in Ristorante Vittoria for our last supper in Italy this time. My choice for primo piatto was traditional but always delicious pasta con funghi porcini, pasta with mushrooms. Alberto wanted to have another traditional goodie, Parma ham with some Mozzarella cheese but that was not available on the menu. That didn't prevent Alberto from getting what he wanted, even if some ingenious arrangements were required: Alberto ordered a plate of ham with some grilled Mozzarella from the side dish menu thrown in. As for the main course I chose grilled tuna fish with some beans while Alberto had some raw meat with parmigiano cheese and potatoes. We concluded the dinner with a plate of various cheeses.
After that it was time to bid farewell to wonderful Italy again for a while - hopefully we will be back sooner than later!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti