Kärpästen herra –kirja teki vaikutuksen. Englantilaispojat eivät selvinneet keskenään saarella kovinkaan hyvin. Itse asiassa minulla oli ennen lukemista jo suunnilleen tiedossa, kuinka kammottaviksi villeiksi he muuttuisivat. Odottelin, milloin väkivallan ihannointi ja saarella muka vaanivan pedon pelko saisivat aikaan kauheuksia.
Aluksi pojilla – tai ainakin osalla heistä – oli mainio ajatus demokratiasta: he halusivat kokoustaa, päättää asioista ja jakaa puheenvuorotkin reilusti simpukkaa apuna käyttäen. Käytännössä idea ei toiminut. Johtajaksi valittu Ralph ei pystynyt johtamaan koko poikalaumaa. Luin kauhuissani, kuinka Jack-niminen poika hullaantui tappamiseen metsästäessään.
Tapahtumien kauhuksi kehittymiseen vaikutti mielestäni se, etteivät koulupojat olleet vielä valmiita vastuuseen, joka heidän olisi pitänyt saarella kantaa. Toisaalta oudossa ympäristössä oli outoja pelkoja. Pojat pelkäsivät petoa, jota ei oikeastaan ollutkaan. Pelosta tuli hysteriaa, joka ajoi tappoon. Olemattomalle pedolle uhrattiin myös kirjan nimen mukaisesti Kärpästen herra, metsäsikaemakon pää, joka pelottavasti kuikuili seipään nokasta.
Kirjan jännite kantoi loppuun asti. Vaikka tuntuu, että kirjassa tapahtui paljonkin, ei siinä itse asiassa kovin paljon tapahtumia ollut. Mukaansa tempasivat ihmissuhteet ja niiden kehittyminen sairaiksi. Tassut vapisten luin kirjaa. Seuraavaksi pitänee ottaa jotain kevyempää, mutta sainpahan lisätä Kärpästen herran omaan suosikkilistaani.
sunnuntai 25. toukokuuta 2008
sunnuntai 18. toukokuuta 2008
Kalevalaa uudella sohvalla
Tänään asetuin heti aamusta lukemaan Kalevalaani uudelle sohvallemme. Oi, kuinka leppoisaa sillä olikaan istua! Jalkojeni lämmikkeeksi levitin uuden torkkupeittoni, jonka olen virkannut soveltaen päiväpeitto-ohjetta, jonka löysin Internetistä.
Alberto ei onneksi vastustanut lainkaan, kun kerroin verhoilevani uuden sohvan punaisella kankaalla. Tarvitsin – täytyy tunnustaa – hieman apua verhoiluun. Sohvasta tuli joka tapauksessa varsin mainio. Se on pehmeä, mutta siinä on silti ryhdikästä istua, koska se ei upota liikaa. Nyt tarvitsisin sohvalle vain pari koristetyynyä.
Alberto puuhaili omiaan, joten sain paneutua rauhassa Kalevalaan. Sen maailmansyntytarina on aivan outo. Miten ihmeessä sotka sai Ilmattaren polven hautomisellaan tuliseksi? Miksi Väinämöinen ei suostunut syntymään kuin vasta 30-vuotiaana? Kuinka Ilmatar kesti niin pitkän raskauden? Kalevala on mielestäni hämmentävä teos.
P.S. Äänestystilanne merenneitoäänestyksessä on tätä kirjoittaessani hyvin tasainen: uusi pieni merenneito johtaa äänin 4 – 3. Annetaanpa äänestyksen jatkua vielä hetken. Tiedä vaikka vanhempi merenneito kiilaisi vielä uudemman ohi. Se mahdollisuus hänelle suotakoon.
Alberto ei onneksi vastustanut lainkaan, kun kerroin verhoilevani uuden sohvan punaisella kankaalla. Tarvitsin – täytyy tunnustaa – hieman apua verhoiluun. Sohvasta tuli joka tapauksessa varsin mainio. Se on pehmeä, mutta siinä on silti ryhdikästä istua, koska se ei upota liikaa. Nyt tarvitsisin sohvalle vain pari koristetyynyä.
Alberto puuhaili omiaan, joten sain paneutua rauhassa Kalevalaan. Sen maailmansyntytarina on aivan outo. Miten ihmeessä sotka sai Ilmattaren polven hautomisellaan tuliseksi? Miksi Väinämöinen ei suostunut syntymään kuin vasta 30-vuotiaana? Kuinka Ilmatar kesti niin pitkän raskauden? Kalevala on mielestäni hämmentävä teos.
P.S. Äänestystilanne merenneitoäänestyksessä on tätä kirjoittaessani hyvin tasainen: uusi pieni merenneito johtaa äänin 4 – 3. Annetaanpa äänestyksen jatkua vielä hetken. Tiedä vaikka vanhempi merenneito kiilaisi vielä uudemman ohi. Se mahdollisuus hänelle suotakoon.
maanantai 12. toukokuuta 2008
Äänestä merenneitoa!
Mainitsinkin jo, että näimme Alberton kanssa Kööpenhaminassa kaksi pientä merenneitoa. Kaikkien tuntema patsas on tietenkin Edvard Eriksenin tekemä pronssimerenneito, joka on ollut Kööpenhaminan satamassa jo vuodesta 1913.
Tätä merenneitoa ei ollut vaikea löytää. Tassuttelimme Alberton kanssa rantaa pitkin, ja siinähän merenneito istui kivellään. Järkyttävää oli se, että hänen päällään roikkui ihmisiä. Joku mies kävi antamassa hänelle suukon kysymättä lainkaan, halusiko merenneito sellaista. Me karhut osasimme käyttäytyä paljon sivistyneemmin - ja onneksi Alberto on niin taitava valokuvaaja, että onnistui ottamaan merenneidosta kuvan, jossa ei ole ainuttakaan ihmistä.
Toisen, uudemman pienen merenneidon löytäminen oli paljon vaikeampaa. Kysyimme jo hotellilla, missä se sijaitsee. Hotellin vastaanotossa ei tiedetty. Lisäksi kyselimme aiheesta satamassa eräältä tarjoilijalta, mutta hän ei nähtävästi tiennyt asiasta sen vertaa, koska väitti mainospatsasta uudeksi pieneksi merenneidoksi. Mutta meitä onnisti! Menimme kulman taa kurkistamaan ja löysimme, mitä etsimme. Uuden pienen merenneidon sijainnin voitte katsoa Google Mapsista, jottei teidän tarvitse kysellä tietämättömiltä paikallisilta. Bjørn Nørgaardin tekemä, vuodelta 2006 peräisin oleva patsas näyttää tältä:
Tuntui kurjalta, ettei kukaan ollut tästä merenneidosta kiinnostunut. Hänen kasvonsa olivat niin surumieliset ja jalkansa niin vääntyneet, että oli helppo uskoa noidan juoman tehneen hänen elämänsä tuskalliseksi. Hän oli todellakin saanut jo jalat, eikä siinä mielessä näyttänyt enää merenneidolta. Oli kuitenkin vaikea uskoa, että hän olisi juuri juonut myrkkymaljan, sillä hänen ilmeensä oli niin tuskainen, ettei siinä ollut enää mitään toivoa. Ehkä hän vain odottikin rannalla suruissaan prinssin hääyötä. Toivottavasti ilahdutimme häntä edes hieman vierailullamme – olimme nähtävästi ainoat matkailijat, jotka olivat hänestä kiinnostuneet.
Nyt haluaisin tietää, kumpi merenneito teistä lukijoista on oikeampi pieni merenneito. Ilmoittakaa äänenne kommenttilaatikkoon ja perustelkaa valintanne. Älkääkä unohtako täyttää sanavahvistusta, sillä silloin kommentit joutuvat – no, itse asiassa en todellakaan tiedä minne, mutta jonnekin, missä niistä ei ole kenellekään iloa. Käyn heti laittamassa kommentteihin omankin mielipiteeni.
Tätä merenneitoa ei ollut vaikea löytää. Tassuttelimme Alberton kanssa rantaa pitkin, ja siinähän merenneito istui kivellään. Järkyttävää oli se, että hänen päällään roikkui ihmisiä. Joku mies kävi antamassa hänelle suukon kysymättä lainkaan, halusiko merenneito sellaista. Me karhut osasimme käyttäytyä paljon sivistyneemmin - ja onneksi Alberto on niin taitava valokuvaaja, että onnistui ottamaan merenneidosta kuvan, jossa ei ole ainuttakaan ihmistä.
Toisen, uudemman pienen merenneidon löytäminen oli paljon vaikeampaa. Kysyimme jo hotellilla, missä se sijaitsee. Hotellin vastaanotossa ei tiedetty. Lisäksi kyselimme aiheesta satamassa eräältä tarjoilijalta, mutta hän ei nähtävästi tiennyt asiasta sen vertaa, koska väitti mainospatsasta uudeksi pieneksi merenneidoksi. Mutta meitä onnisti! Menimme kulman taa kurkistamaan ja löysimme, mitä etsimme. Uuden pienen merenneidon sijainnin voitte katsoa Google Mapsista, jottei teidän tarvitse kysellä tietämättömiltä paikallisilta. Bjørn Nørgaardin tekemä, vuodelta 2006 peräisin oleva patsas näyttää tältä:
Tuntui kurjalta, ettei kukaan ollut tästä merenneidosta kiinnostunut. Hänen kasvonsa olivat niin surumieliset ja jalkansa niin vääntyneet, että oli helppo uskoa noidan juoman tehneen hänen elämänsä tuskalliseksi. Hän oli todellakin saanut jo jalat, eikä siinä mielessä näyttänyt enää merenneidolta. Oli kuitenkin vaikea uskoa, että hän olisi juuri juonut myrkkymaljan, sillä hänen ilmeensä oli niin tuskainen, ettei siinä ollut enää mitään toivoa. Ehkä hän vain odottikin rannalla suruissaan prinssin hääyötä. Toivottavasti ilahdutimme häntä edes hieman vierailullamme – olimme nähtävästi ainoat matkailijat, jotka olivat hänestä kiinnostuneet.
Nyt haluaisin tietää, kumpi merenneito teistä lukijoista on oikeampi pieni merenneito. Ilmoittakaa äänenne kommenttilaatikkoon ja perustelkaa valintanne. Älkääkä unohtako täyttää sanavahvistusta, sillä silloin kommentit joutuvat – no, itse asiassa en todellakaan tiedä minne, mutta jonnekin, missä niistä ei ole kenellekään iloa. Käyn heti laittamassa kommentteihin omankin mielipiteeni.
lauantai 10. toukokuuta 2008
Smørrebrødin äärellä
Olemme Alberton kanssa innokkaita maistelemaan eri maiden ruokaherkkuja. Kööpenhaminassa päätimme syödä smørrebrødejä. Matkaopaskirjamme olivat eri mieltä siitä, mistä löytyvät Kööpenhaminan parhaat voileivät. Menimme ensin toiseen parhaaksi väitetyistä paikoista, mutta se oli tupaten täynnä, eikä sinne otettu enää varauksiakaan sille päivällä. Kaikeksi harmiksi ravintola oli lomamme loppupäivät – viikonlopun – kiinni.
Toisen opaskirjan parhaaksi mainitsemassa paikassa nimeltä Slotskælderen hos Gitte Kik asiakkaita oli yhtä lailla runsaasti, mutta eräässä pöydässä oli tilaa ennen seuraavaa varausaikaa, joten saimme smørrebrødimme. Söimme kumpikin kolme leipää – ja kerrankin molemmat täsmälleen samanlaisen valikoiman. Tässä kaksi ensimmäistä:
Ravintolassa piti mennä leipiä täynnä olevan pöydän ääreen näyttämään, millaisen leivän haluaa. Kuten näkyy, valitsimme pikkurapuja kulhossa vaalean leivän kera sekä kalaisan leivän. Viimeinen leipä oli hieman isompi ja minusta ainakin jossain mielessä kiinnostavin.
Leivän päällä oli ainakin siivu lihaa, jonkinlaista luultavasti paistettua ja marinoitua kylmää sipulia, kurkkua ja jotain mielenkiintoisen makuista, jonka arvelimme olevan piparjuurta.
Kaikki kolme leipää olivat maukkaita! Näille smørrebrødeille havittelevia kehotamme kuitenkin tekemään pöytävarauksen sekä ottamaan asenteen, ettei laskun summalla ole väliä – leipiä kun joutuu syömään useamman, jotta niistä on ateriaksi, eivätkä ne ole kovin edullisia.
Toisen opaskirjan parhaaksi mainitsemassa paikassa nimeltä Slotskælderen hos Gitte Kik asiakkaita oli yhtä lailla runsaasti, mutta eräässä pöydässä oli tilaa ennen seuraavaa varausaikaa, joten saimme smørrebrødimme. Söimme kumpikin kolme leipää – ja kerrankin molemmat täsmälleen samanlaisen valikoiman. Tässä kaksi ensimmäistä:
Ravintolassa piti mennä leipiä täynnä olevan pöydän ääreen näyttämään, millaisen leivän haluaa. Kuten näkyy, valitsimme pikkurapuja kulhossa vaalean leivän kera sekä kalaisan leivän. Viimeinen leipä oli hieman isompi ja minusta ainakin jossain mielessä kiinnostavin.
Leivän päällä oli ainakin siivu lihaa, jonkinlaista luultavasti paistettua ja marinoitua kylmää sipulia, kurkkua ja jotain mielenkiintoisen makuista, jonka arvelimme olevan piparjuurta.
Kaikki kolme leipää olivat maukkaita! Näille smørrebrødeille havittelevia kehotamme kuitenkin tekemään pöytävarauksen sekä ottamaan asenteen, ettei laskun summalla ole väliä – leipiä kun joutuu syömään useamman, jotta niistä on ateriaksi, eivätkä ne ole kovin edullisia.
tiistai 6. toukokuuta 2008
Tassukkain Kööpenhaminassa
Ah, Tivoli oli nimensä veroinen. Alberto ja minä vietimme varsin romanttisen illan Kööpenhaminan Tivolissa viime perjantai-iltana, vaikkemme käyneet yhdessäkään huvilaitteessa. Olisin halunnut mennä perinteiseen karuselliin, joka oli kuin suoraan sadusta, mutta en kehdannut, sillä olen jo aikuinen karhu… Muut laitteet olivatkin minulle arkalaiskarhulle hieman tai aivan liian hurjia.
Tivolin alue oli viehättävä. Rakennukset olivat kauniita, ja ihastelimme Alberton kanssa kukkia, joita tanskalaiset olivat istuttaneet huvipuistoonsa. Kukat tekivät paikasta värikkään ja viihtyisän – sekä tietenkin myös romanttisen. Ehkä ne olivat juuri nyt parhaimmillaan, en tiedä, mutta minut ne ainakin lumosivat täysin.
Mieleenpainuvimpia paikkoja Tivolissa oli akvaario, joka oli 30 metriä pitkä. Minä ja Alberto ihmettelimme, kuinka akvaarion hait malttoivat olla syömättä muita kaloja. No, pallokaloihin ne eivät olisi ehkä koskeneet muutoinkaan, mutta kuinka ne ohittivat melko tyynesti kaikki muut, vähemmän myrkylliset kalat? Joka tapauksessa tuijotimme kalojen uintia hartaasti pitkän aikaa.
Olimme Tivolissa iltamyöhään asti ja näimme, kuinka kauniit valot syttyivät. Voisitte varmasti itsekin kuvitella kävelevänne tassukkain tällaisessa ympäristössä:
Kööpenhaminassa oli monta muutakin viehättävää paikkaa. Kävimme kävelyllä mm. Kastellet-nimisen linnoituksen alueella. Katsokaapa kuvaa! Uskoisitteko, että tämä on sotilasaluetta?
Kastelletia ympäröi hassusti tähden muotoinen vallihauta. Vallihaudan vierellä kulki korkea pengermä, jolla oli kapea tie. Kuinka eksyimmekään kaikkiin näin romanttisiin kävelypaikkoihin!
Lienee pakko esitellä vielä yksi romanttinen ympäristö Kööpenhaminasta, Frederiksbergin puisto.
Sen puiden katveessa kävelimme sunnuntaina, vain pari päivää sitten. Voi, kunpa olisimmekin vielä siellä! Puistossa oli paljon ihmisiä, mutta silti siellä oli rauhallista. Lintuja pyöriskeli joka paikassa, ja oli lämmintä. Näimme myös joutsenparin, jolla oli poikanen. Ihmettelimme hieman, kuinka poikasia oli vain yksi. Joka tapauksessa oli osuvaa nähdä ruma ankanpoikanen juuri Tanskassa. Se yritti kiivetä toisen vanhempansa selkään, mutta muksahti sieltä saman tien alas. Alberto sai joutsenperheestä kuvankin.
Viimeinen tutustumiskohteemme matkallamme oli Rosenborg slot. Siellä näimme Tanskan kuningattaren kruunun, jonka löysimme – emme tosin sattumalta – linnan pohjakerroksesta maan alta. Linna itsessään oli viehättävä sekä sisältä että ulkoa:
Arvasitte varmaan, että näimme myös pienen merenneidon – tai itse asiassa kaksikin sellaista. Heidät aion kuitenkin esitellä erikseen. Nyt jo voin kuitenkin kertoa, että toinen heistä oli varsin suosittu ja toinen hyvin yksinäinen ja vaikea löytää.
Tivolin alue oli viehättävä. Rakennukset olivat kauniita, ja ihastelimme Alberton kanssa kukkia, joita tanskalaiset olivat istuttaneet huvipuistoonsa. Kukat tekivät paikasta värikkään ja viihtyisän – sekä tietenkin myös romanttisen. Ehkä ne olivat juuri nyt parhaimmillaan, en tiedä, mutta minut ne ainakin lumosivat täysin.
Mieleenpainuvimpia paikkoja Tivolissa oli akvaario, joka oli 30 metriä pitkä. Minä ja Alberto ihmettelimme, kuinka akvaarion hait malttoivat olla syömättä muita kaloja. No, pallokaloihin ne eivät olisi ehkä koskeneet muutoinkaan, mutta kuinka ne ohittivat melko tyynesti kaikki muut, vähemmän myrkylliset kalat? Joka tapauksessa tuijotimme kalojen uintia hartaasti pitkän aikaa.
Olimme Tivolissa iltamyöhään asti ja näimme, kuinka kauniit valot syttyivät. Voisitte varmasti itsekin kuvitella kävelevänne tassukkain tällaisessa ympäristössä:
Kööpenhaminassa oli monta muutakin viehättävää paikkaa. Kävimme kävelyllä mm. Kastellet-nimisen linnoituksen alueella. Katsokaapa kuvaa! Uskoisitteko, että tämä on sotilasaluetta?
Kastelletia ympäröi hassusti tähden muotoinen vallihauta. Vallihaudan vierellä kulki korkea pengermä, jolla oli kapea tie. Kuinka eksyimmekään kaikkiin näin romanttisiin kävelypaikkoihin!
Lienee pakko esitellä vielä yksi romanttinen ympäristö Kööpenhaminasta, Frederiksbergin puisto.
Sen puiden katveessa kävelimme sunnuntaina, vain pari päivää sitten. Voi, kunpa olisimmekin vielä siellä! Puistossa oli paljon ihmisiä, mutta silti siellä oli rauhallista. Lintuja pyöriskeli joka paikassa, ja oli lämmintä. Näimme myös joutsenparin, jolla oli poikanen. Ihmettelimme hieman, kuinka poikasia oli vain yksi. Joka tapauksessa oli osuvaa nähdä ruma ankanpoikanen juuri Tanskassa. Se yritti kiivetä toisen vanhempansa selkään, mutta muksahti sieltä saman tien alas. Alberto sai joutsenperheestä kuvankin.
Viimeinen tutustumiskohteemme matkallamme oli Rosenborg slot. Siellä näimme Tanskan kuningattaren kruunun, jonka löysimme – emme tosin sattumalta – linnan pohjakerroksesta maan alta. Linna itsessään oli viehättävä sekä sisältä että ulkoa:
Arvasitte varmaan, että näimme myös pienen merenneidon – tai itse asiassa kaksikin sellaista. Heidät aion kuitenkin esitellä erikseen. Nyt jo voin kuitenkin kertoa, että toinen heistä oli varsin suosittu ja toinen hyvin yksinäinen ja vaikea löytää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
