Kärpästen herra –kirja teki vaikutuksen. Englantilaispojat eivät selvinneet keskenään saarella kovinkaan hyvin. Itse asiassa minulla oli ennen lukemista jo suunnilleen tiedossa, kuinka kammottaviksi villeiksi he muuttuisivat. Odottelin, milloin väkivallan ihannointi ja saarella muka vaanivan pedon pelko saisivat aikaan kauheuksia.
Aluksi pojilla – tai ainakin osalla heistä – oli mainio ajatus demokratiasta: he halusivat kokoustaa, päättää asioista ja jakaa puheenvuorotkin reilusti simpukkaa apuna käyttäen. Käytännössä idea ei toiminut. Johtajaksi valittu Ralph ei pystynyt johtamaan koko poikalaumaa. Luin kauhuissani, kuinka Jack-niminen poika hullaantui tappamiseen metsästäessään.
Tapahtumien kauhuksi kehittymiseen vaikutti mielestäni se, etteivät koulupojat olleet vielä valmiita vastuuseen, joka heidän olisi pitänyt saarella kantaa. Toisaalta oudossa ympäristössä oli outoja pelkoja. Pojat pelkäsivät petoa, jota ei oikeastaan ollutkaan. Pelosta tuli hysteriaa, joka ajoi tappoon. Olemattomalle pedolle uhrattiin myös kirjan nimen mukaisesti Kärpästen herra, metsäsikaemakon pää, joka pelottavasti kuikuili seipään nokasta.
Kirjan jännite kantoi loppuun asti. Vaikka tuntuu, että kirjassa tapahtui paljonkin, ei siinä itse asiassa kovin paljon tapahtumia ollut. Mukaansa tempasivat ihmissuhteet ja niiden kehittyminen sairaiksi. Tassut vapisten luin kirjaa. Seuraavaksi pitänee ottaa jotain kevyempää, mutta sainpahan lisätä Kärpästen herran omaan suosikkilistaani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti