maanantai 8. syyskuuta 2008

Vatsa voi jo paremmin, Ilmarinen sen sijaan ei

Ilmarinen sai kuin saikin Pohjan neidon puolisokseen, muttei aivan ainoastaan kyisen pellon kyntämisen ansioilla: Tuonelan pedotkin (jopa se karhu) hänen piti pyydystää sekä Tuonelan joessa polskuttava suuren suuri hauki. Mutta helppoahan se kai oli kuin mikä, koska Pohjan neito oli ilmeisen rakastunut Ilmariseen ja auttoi tätä.

Kalevalan jännittävin kohtahan on nyt sitten ohi. Kaikki Kalevalan miehet halusivat puolisokseen Pohjan neidon ja Ilmarinen hänet sitten sai. No, minusta Ilmarinen on Kalevalassa esiintyvistä miehistä paras, joten ehkä hänen jollain lailla – ainakin muinaisten runonlaulajien tai herra Lönnrotin mielestä – kuului saada tarinoiden tavoitelluin nainen. Perusteluna voisi esittää senkin, että Ilmarinenhan takoi alun perin sammon, jonka tekemisestä hänen piti jo ajat sitten aiemmin saada Pohjan neito puolisokseen.

Eri asia on kylläkin se, että Pohjan neito ei lukemani mukaan ollut lainkaan paras nainen, joka olisi ollut tarjolla. Ilmarinen olisi varmasti saanut mukavamman vaimon, jos olisi nainut jonkun, jonka kanssa naimisiin pääseminen ei olisi vaatinut kaikenmaailman käärmepeltojen kyntämistä.

Sitä paitsi Louhi ei oikein vaikuta sellaiselta anopilta, jonka luokse voisi mennä sunnuntailounaalle ja joka silloin kantaisi pöytään suppilovahverokeittoa, graavattua merilohta ja hirvipullia. Voi Ilmaris-raukkaa! Mutta pääsihän hän sentään mukaan ryöstämään sampoa. Vaikka onneton retki sekin oli.

Onneksi meillä Alberton kanssa on hilpeämpää. Olemme suunnitelleet syysretkeä, koska luonto alkaa pian esitellä kaikkein kauneimpia punaisen ja keltaisen sävyjään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aloinpa minäkin "harrastamaan" taas tätä blogilukemista. Ihan vesi herahti kielelle, kun lueskeli ja vallankin katseli kaikkia, osin syksynkin antimista, valmistettuja herkkuja. Onneksi joku on keksinyt ruokatunnin...

terveisin mummo-orso.

Olivia Orso kirjoitti...

Niinpä. Alberton herkut saavat kyllä kaikilla herahtamaan veden kielelle. Tässä vain odotellaan, milloin Alberto ehtii hirvenpaistin kimppuun.:)