Katuva pikkupoika ja valtava lahjapaketti

Roberto, Vittorio, Giulia, Sergio ja Maria saapuivat meille jouluksi. Olin hieman epäileväinen Vittorion suhteen, mutta hän oli saanut housut ja tuli pyytämään anteeksi sitä, että oli avannut joulukalenterimme kaikki luukut. Roberto oli uhannut, että ellei Vittorio pyydä anteeksi, hän saa loppiaisena pelkkiä hiiliä. Niinpä Vittorio antoi minulle ihanan ruusun ja lupasi, ettei tee jouluna yhtään omituista temppua. Minun oli pakko heltyä – ei Vittoriota voisikaan jättää ilman lahjaa.



Ennen aattoiltaa ehdimme käydä vieraidemme kanssa kaupungilla. Lapsille oli tietenkin esiteltävä Sokoksen jouluikkuna, koska tänä vuonna se oli kaikkine metsäneläimineen oikein talvinen ja suloinen (vaikkei karhuja ollutkaan kelpuutettu mukaan – luulevat varmaan, että me kaikki tosissamme nukumme talvisin).



Palattuamme kotiin ihastelimme Marian kanssa joulukukkiani. Olin hankkinut hyasintteja ja istuttanut valkean joulutähden Wooperilta ostamaani ruukkuun. Maria ihasteli myös kynttilänjalkaa, jonka olin tehnyt Eija Sirjosen uuden kirjan ohjeen mukaan. Mikäli joulutähti viehättää teitäkin, käväiskääpä siskoni kaiman sivuilla katsomassa, miten sellaista kasvatetaan.



Vittoriosta ja Giuliasta jouluseimemme oli hauskempi kuin kukat. Joulumme on ollut aika suomalaisen oloinen, mutta sen verran italialaisia perinteitä piti ottaa mukaan, että hankimme seimen.



Kuusessamme oli myös hieman italialaista vivahdetta: lippunauhassa oli ainoastaan Italian lippuja. Kuusi on oman metsän tuotantoa, mutta kasvatusohjeet ovat Carita Oksalta. Kuusesta tuli mielestäni oikein kaunis. Alberto valitsi tähden ja yhdessä katsoimme, millaiset pallot sopisivat kuuseemme.



Joulupukin saapumisaika alkoi lähestyä uhkaavasti. Lapset muuttuivat levottomammiksi. Silloin Alberto päätti lähteä katsomaan, missä joulupukki viipyi.



Hetken kuluttua joulupukki ilmestyi ovesta. Hänellä oli iso säkki lahjoja! Vittorio ja Giulia olivat innoissaan.



Kun lahjat oli jaettu, lapset ryntäsivät salista yläkertaan leikkimään ja Roberto, Sergio ja Mariakin menivät jonnekin. Minä jäin kahden joulupukin kanssa. Kiskaisin häntä hieman parrasta ja annoin hänelle kiitospusun, sillä hänen takkinsa alta pilkotti varsin tuttujen housujen lahje. Ennen lähtöään joulupukki vielä huomautti, että minulle on lahja kuistilla.



Menin kuistille. Sinne oli ilmestynyt valtava paketti!



Albertokin ilmestyi paikalle. Avasin paketin hämmästyneenä ja sieltä paljastui oikea Vespa!



Oi voi, mitäs tulin sanoneeksi, että uskaltaisin ehkä ajella sellaisella. Mutta on tuo Vespa ihana!

Vespa-paketin avaamisen jälkeen kokoonnuimme kaikki saliin. Maria, Vittorio ja Giulia lauloivat italialaisia joululauluja Alberton säestäessä kitaralla. Alberto ei itse pitänyt soittoaan kovin häävinä, mutta minusta hän onnistui mainiosti.



Leppoisaa loppujoulua kaikille blogini lukijoille!

Vaativa palapeli

Ostin Firenzestä itselleni palapelin, jonka kuva on Sandro Botticellin Kevät-maalaus. Nyt joulusiivouksen keskellä innostuin levittämään palapelin keittiömme pöydälle. Palapelin kokoaminen sujui aluksi hyvin, mutta sitten se tyssäsi. Seisoin hämmentyneenä keittiössä palapelin pala tassussani, kun Alberto tuli paikalle.



Mietimme kuumeisesti, kuinka saisimme palapelin valmiiksi. Pitkään pohdittuaan Alberto ehdotti, että laittaisin palan kohtaan, jossa oli tyhjä aukko. Mikä riemu syntyikään, kun palapeli tuli valmiiksi! Sitten pääsimmekin taas siivouksen pariin…

Yllätyssushia

Olemme Alberton kanssa aloittaneet joulusiivouksemme. Seisoessamme keskellä kaaosta oveen kolkutettiin. Kolkuttaja oli vanhan harmaapäänallen muori, joka toi meille pientä välipalaa.



Alberto oli aivan ihmeissään, mutta kyllä sushi maistui hänelle kovin hyvin. Myönnettäköön, että minulla oli yllätyksessä tassuni pelissä. Välipala tuli kuitenkin tarpeeseen. Siivouksen lomassa tarvitaan aina silloin tällöin herkkuja.

Goottivieraita

Lukupiirimme kokoontui vihdoin. Goot ja Ti saapuivat taloomme Tohtori Jekyll ja herra Hyde käsilaukussaan. Huomasin oitis, että Ti oli myös käynyt Nukke- ja nallemarkkinoilla. Hänen käsilaukkunsa oli nimittäin selvästi ostettu samalta Susannalta kuin ovikranssimme, jonka esittelin teille jokin aika sitten.



Olemme Alberton kanssa kovia käymään Lutakossa, jossa järjestetään rokkikeikkoja. Siellä olemme jutelleet usein tämän karhuneitoparin kanssa, joka nyt tuli ensimmäistä kertaa luoksemme kyläilemään. Goot ja Ti kuuntelevat enimmäkseen melko raskasta musiikkia, mutta minulle käy hieman kevyempikin rokki. Mm. eilen olin katsomassa Maija Vilkkumaata, joka edelleen soittaa öisin tangoa.

Menin keittiöön keittämään itselleni ja vierailleni teetä. Kun avasin oven, huomasin, että keittiössä oli – KÄÄRME! Kirkaisin hillittömästi, ja Goot tuli paikalle.



- Se on vain Wadjet, meidän lemmikkikäärmeemme. Se on näköjään luikerrellut salaa Tin käsilaukkuun, Goot sanoi.
- Apua! minä huusin siitä huolimatta.
- Se pitää kaalista kovin paljon, Goot jatkoi. - Siksi se haistelee noita kaalinkeriä.

Ajattelin, että selviän tilanteesta helpoiten tarjoamalla Wadjetille kaalia. Niinpä se ruokaili huomiota herättämättömästi lemmikkieläintemme kanssa keittiössä heti kun olin saanut teen keitettyä.



Käärme-episodin jälkeen tee maistui hyvältä. Goot ja Ti saivat juoda kupeista, jotka ostin keväällä Kööpenhaminasta.



Aloimme keskustella Tohtori Jekyllistä ja herra Hydesta. Me kaikki olimme pitäneet kirjasta. Minä hieman hämmästelin sen rakennetta, sillä olin odottanut, että koko kirja keskittyy siihen, kun tohtori Jekyll keittelee omituisia liemiä, juo niitä ja sekoaa. Yllätyksekseni tarina olikin kirjoitettu jännityskertomuksen muotoon. Minä olin tietenkin välillä kauhuissani, kun luin kirjaa, mutta Goot ja Ti sanoivat olleensa ”aivan cooleja”. Itse olen kyllä sitä mieltä, että kauhutarinan pitääkin hieman pelottaa.

Joka tapauksessa Tohtori Jekyll ja herra Hyde on suositeltava klassikkoteos. Sitä paitsi sen lukaisee nopeasti – ehkä jopa liian nopeasti. Sen verran täytyy myös mainostaa, että kirja on ilmestynyt Keskiyön kirjasto -sarjassa, johon on valittu erittäin oivallinen valikoima kauhun klassikoita. Sarjan kannet ovat sitä paitsi niin tyylikkäät ja kirjojen koko niin käteen sopiva, ettei sarjaa voi senkään vuoksi vastustaa. Olen hankkinut itselleni jo kaikki sarjassa tähän mennessä ilmestyneet kirjat, joten saatte ehkä jatkossa kuulla mm. Sudenmorsiamesta, Frankensteinista ja Baskervillen koirasta.

”Mä taivalsin läpi tuulen ja tuiskun…”

Palatkaamme vielä hetkeksi pari viikkoa sitten Helsingissä olleille Nukke- ja nallemarkkinoille. Älkää luulkokaan, että selvisin sieltä niin, että olisin ostanut vain yhden ovikranssin.



Olin oikein odottanut, että pääsen ostamaan Wooperin tekemiä astioita, sillä olen ihastellut niitä netissä. Kuten näette, ostin kukkaruukkuja, uunivuokia, Maria-skoolin, pienen maljakon, ison ihanan kannun ja teekupin, jonka annan Albertolle. Kukkaruukkuihin on tarkoitus istuttaa kukkia piakkoin. Ajattelin valkoista joulutähteä ainakin yhteen ruukuista. Maria-skooli täyttyy ennen joulua toivottavasti englanninlakritsalla.

Luettuani Stravaganzan loppuun jouduin oitis tarttumaan R.L. Stevensonin kirjaan Tohtori Jekyll ja herra Hyde.



Niinpä. Meillä on taas uusi koira. Se on aivan ihana ja erittäin hyväkäytöksinen. Myös Hannan kennel oli paikalla Nukke- ja nallemarkkinoilla ja tämä koira seurasi minua kotiin. Sillä oli kova halu tulla mukaani, sillä se ei välittänyt yhtään lumipyrystä, jossa tuskin näki eteensä ja joka pyöri Helsingissä koko tuon päivän. Koira oli myös erittäin rauhallinen, vaikka juna myöhästyikin kotiin lähtiessä tunnin. Annoin koiralle nimeksi Dana erään Scullyn mukaan. Ostin markkinoilta myös kaksi Autio-lasilintua. Ne ovat niin kovin suloisia, että kirjan lukeminenkin vaikeutuu, kun tekee koko ajan mieli ihastella niitä.

Niin, mutta miksi siis minun oli heti tartuttava uuteen kirjaan. No, paitsi että lukeminen on niin mukavaa niin myös siitä syystä, että olen perustanut lukupiirin kahden rokkikeikoilla tutuksi tulleen karhuneidon kanssa. Heidän nimensä ovat Goot ja Ti ja he ovat tulossa varsin pian vierailemaan luonani.

Mitä ihmeen nimeä tämä Talia muistuttaa?

Olen lueskellut viime aikoina Mary Hoffmanin kirjaa Stravaganza – Naamioiden kaupunki.



Kirja on hauska ajatusleikki rinnakkaismaailmasta, jossa on maa nimeltä Talia. Täytyy myöntää, että olen hieman hassu karhu, sillä minulta meni melko kauan ennen kuin tajusin, että sana muistuttaa melkoisesti kotimaani Italian nimeä.

Itse asiassa kirjan Talia on helppo yhdistää meidän maailmamme Italiaan. Tarinan päätapahtumapaikka on kaupunki nimeltä Bellezza. Siellä on kanaaleja, mandolieereja ja karnevaalinaamioita (joita tosin pidetään muustakin syystä kuin karnevaalien vuoksi). Olen pikkukarhuna käynyt Vanhan harmaapäänallen kanssa Venetsiassa ja jollain lailla Bellezza minusta muistuttaa sitä.

Jonkun täytyy tietenkin matkata meidän maailmastamme Bellezzaan. Tässä tarinassa se on Lucien, englantilainen syöpää sairastava poika, joka ei kärsi sairaudestaan lainkaan ollessaan Taliassa. Bellezzassa hän tapaa Arianna-nimisen tytön, joka on hieman kapinallinen mutta oikein mukava tyttö.

Bellezzaa hallitsee herttuatar, joka esittää pysyvänsä ikuisesti nuorena, sillä hän käyttää julkisissa esiintymisissä sijaista, joka on oikeasti nuori. Hänen päänsä ja henkensä menoksi toimivat di Chimicit (lukekaa renessanssihistoriaa, niin tiedätte, mistä tässä on kyse), jotka haluavat liittää itsenäisen Bellezzan omaan valtioonsa.

Kirjassa on melko ennalta-arvattavia ratkaisuja ja jopa epäloogisuuksia, mutta jollain lailla se on viehättävä. Se on hassu seikkailu ihanassa kaupungissa, jonka kanaalit haisevat, mutta kukaan ei välitä siitä. Sitä paitsi mikä olisi Italiaa ihanampi paikka? Italian kaltainen paikka, jossa on yksisarvisia. No, ei Bellezzassa sellaisia ollut, mutta ehkäpä kirjatrilogian seuraavissa osissa on. Niiden tarinat tapahtuvat Talian Sienassa ja Firenzessä eli Remorassa ja Gigliassa.

Lopuksi onnittelut Sofi Oksaselle Finlandia-palkinnon johdosta! Minulla on jo Puhdistus omistuskirjoituksella varustettuna. Pian otan sen tassuihini.