sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Nyt arvotaan meilläkin

Blogini täyttää 25.3. kokonaisen vuoden, ja sen kunniaksi onkin aiheellista järjestää arvonta. Siihen voi osallistua jättämällä viestin tämän postauksen kommentteihin. Kerro samalla, miten alun perin päädyit blogiini – jos vain muistat. Arvontaan voi osallistua siihen saakka, kun 24.3. päättyy eli tuohon puoleenyöhön asti. Arvonta suoritetaan sitten seuraavana päivänä. Onnettareksi on lupautunut Victoria Björnhufvud.

Seuraavaksi esittelen arvonnan palkinnot.



Ensimmäiseen palkintoon kuuluvat seuraavat yllä olevassa kuvassa olevat esineet: sohvalla oleva kirjottu koristetyyny (malli on Sheila Hudsonin suunnittelema), sohvalla oleva nalle sekä pöydältä löytyvät virkattu liina, Brunbergin pusurasia ja Pieni karhukirja. Olen valinnut tämän ensimmäiseksi palkinnoksi, koska mielestäni arvokkain osuus arvontavoitoista on juuri tuo kirjottu tyyny.

Sitten toinen palkinto:



Siihen kuuluu myös virkattu liina, nalle (joka on kauniin punaruskea, ei niin punainen kuin miltä tuossa punaisella sohvallani näyttää), pusurasia ja Pieni karhukirja, jotta voittaja voi lukea perustiedot meistä karhuista. Lisäksi palkinto sisältää juustotarjottimen. Säilytämme juustot asianmukaisesti, joten arvontaan osallistujien ei tarvitse pelätä niiden pilaantumista sinä aikana, kun arvontapäivää odotellaan.

Viimeiseksi kolmas palkinto:



Kolmas palkinto on käytännössä sisällöltään samanlainen kuin toinen palkinto. Virkattu liina on hieman eri kokoinen ja tehty erilaisesta langasta. Nalle on myös hieman eri värinen. Tämänkin palkinnot juustot säilytetään asianmukaisesti.

Jäämme innolla Alberton kanssa odottamaan, paljonko osallistujia arvontamme kerääkään. Aika jännittävää, kun tällaista ensimmäistä kertaa järjestämme.

15 kommenttia:

hannajaleijona kirjoitti...

Arvonnassa mukana ehdottomasti. Onnea yksivuotiaalle blogille, joka on tuonut valtavasti iloa elämääni. En muista millään, mitä kautta alunperin päädyin tänne. Voisiko se olla blogilista? Tai nukkekotiwiki? Näiden listojen kautta olen uusiin blogeihin monasti törmännyt

Anonyymi kirjoitti...

Blogilistan kautta olen päätynyt tänne. Oikein mukava blogi sinulla.
Onnea ensimmäisestä vuodesta!

Anonyymi kirjoitti...

Olen löytänyt blogisi blogilistan kautta. Kyllä vuosi hurahtaa nopeasti, kun on mielekästä tehtävää!

Anonyymi kirjoitti...

Karhunsuuret onnittelut vuoden vanhalle blogillesi! Ja kiitos. Ruoka, Italia, karhut ja mineily on varsin viihdyttävä sekoitus minunkin mielestäni :).
En kykene muistamaan, miten tänne alkujaan löysin...tod.näk. jonkun toisen nukkisblogin linkistä tai blogilistan haulla.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!!!! Äiti vinkkasi.
Onnea!!!!
T:Saimi

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut! Sain vihjeen blogistasi, ja sitä on mukava seurata :)
Terveisin Jutta

Raija Maula kirjoitti...

Onnea 1-vuotiaalle hienolle blogille. Löysin tämän jokin aika sitten jonkun toisen (en millään pysty muistamaan kenen) blogin kautta. Nukkisblogini on:http://hvamaura51.vuodatus.net/

Anonyymi kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle! Tämä on virkistävän erilainen ja hauska blogi, jota on ilo seurata. En muista varmasti, mutta luultavasti löysin tänne jonkin kommenttilinkin kautta - siitä on jo aikaa... ;)

Anonyymi kirjoitti...

bogilistan kautta kauan sitten ensi kerran.arvonnassa mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea paljon yksivuotiaalle! Blogilista kautta löysin, kun olen uutta harrastustani aloittelemaas!
T:Jontey

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille, jatkossakin :)
En minä muista miten tänne aikoinani eksyin...

Anonyymi kirjoitti...

Äiti kertoi blogista. Tämä on mukava blogi.

T: Noomi

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja pitkää ikää yksivuotiaalle blogille!
Minä päädyin tänne blogilistan kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogillesi!! Blogilistan kautta olen tänne tieni löytänyt ja suosikeista siis löytyy myös :)

Saana kirjoitti...

Onnea blogillesi! Ü