Jyväskylän Paviljongissa näimme heti, että uudelle kiertueelle oli suunniteltu näyttävä aloitus, joka tosin pelotti minua hieman. Valtava varjokuva repaleisten verhojen takana toi liikaakin mieleeni Nosferatun.
Alberto oli myös innoissaan, sillä hän saattoi ensimmäistä kertaa kokeilla uutta kameraansa keikkaolosuhteissa.
- Kerrankin on mahdollisuus saada hyviä keikkakuvia, hän totesi ja oli oikeassa, sillä hän sai jokaisesta bändin jäsenestä varsin kelvollisen otoksen.
- Mutta Alberto, minä kysyin, eikös Nightwishissa ole vain viisi jäsentä?
- No niin on, mutta tällä kiertueella on mukana myös Troy Donockley, joka osaa laulaa kielellä, jota muut eivät osaa, ja soittaa irlantilaista säkkipilliä eli uilleann pipesia ja kaikenlaisia pillejä.
- No minä ihmettelinkin, mitä ne oudot soittimet olivat, totesin siihen.
Lisääkin ihmettelemistä keikassa oli.
- Katso, Elphaba! huudahdin Wicked-musikaalia muistellen.
- Ei se mikään Elphaba ole, Alberto totesi hyväntahtoisesti naurahtaen. - Se on vain Anette hauskassa hatussa ja vihertävässä valossa.
Ja niinhän se ihan Anettelta kuulostikin.
Vanhaan hyvään tyyliin Nightwish käytti aika paljon pyrotekniikkaa, mutta yllätys oli se, että keikan lopussa oli ihan oikeita ilotulitteita!
Olipa hauskaa nähdä bändi pitkästä aikaa! Olin hyvissä fiiliksissä ja aloin heti kumarrusten jälkeen odottaa Tampereen keikkaa, joka olisi jo kahden yön nukkumisen jälkeen.
Ennen sitä oli kuitenkin seuraavana päivänä vuorossa pikavisiitti Seinäjoelle Dance of the Vampires -musikaalin päivänäytökseen. Alberto oli niin innoissaan, että hän päätti pukea näytökseen ylleen Dracula-viittansa ja vaati, että hänestä otetaan kuva teatterin edessä.
- Eikös tuo nyt ole kaiken kansanperinteen ja mytologian vastaista? kommentoin hänelle. - Eiväthän vampyyrit kestä päivänvaloa.
- Ei suinkaan! Bram Stokerin alkuperäisteoksessa kreivi Dracula liikkuu sujuvasti myös päiväsaikaan, viisasteli Alberto tapansa mukaan.
Poseeraus jatkui myös teatterin sisällä.
Täytyy myöntää, että Alberto oli paneutunut asiaansa paremmin kuin musikaalin yleisö keskimäärin. Olin ensiksi hieman huolissani, miten muut katsojat suhtautuisivat Alberton viittaan, mutta onneksi kukaan ei näyttänyt panevan asiaa merkille. Pieni ristiriita Alberton asustukseen tosin liittyi, sillä vampyyriviittansa alla Albertolla oli mukana krusifiksi.
- No, kun ne haudoista nousseet tulevat, pelotan ne pois luotasi, hän sanoi minulle ritarillisesti.
Mikäs siinä sitten - annoin Alberton pitää krusifiksinsa.
Musikaali oli kovin näyttävä, ja sen musiikkikin oli nautittavaa minun melodramaattiseen makuuni. Tosin musikaalin mainoksia katsoessa ei uskoisi, että kyseessä on humoristinen esitys.
Seinäjoelta olikin sitten heti taputusten jälkeen kiidettävä kiireen vilkkaa takaisin Jyväskylään, sillä Albertolla oli illaksi liput Lutakkoon Rytmihäiriön ja Stam1nan keikalle. Alberto ehti paikalle juuri kun Rytmihäiriö oli aloittelemassa soittoaan.
- Minusta Rytmihäiriön keikoilla on mukavaa, kun yleisökin saa laulaa oikein luvan kanssa, kommentoi Alberto keikkaa jälkeenpäin.
En viitsinyt oikaista hänen käsitystään, sillä tokihan mukana laulaminen kuuluu asiaan keikalla kuin keikalla.
- No mitenkäs se Stam1na sitten, eivätkös he ole sinun vanhoja tuttujasi, kun olet joskus heidän keikkojaankin kuvannut? kysyin sen sijaan.
- Siitä on jo vuosia, ja täytyy kyllä tunnustaa, että pidin enemmän Rytmihäiriöstä. Stam1na on nykyään hieman liian progressiivista minun makuuni, tuumi Alberto. - Ja siinä vaiheessa paikalla oli jo sellainen tungos, ettei tällainen pieni karhu nähnyt sieltä karpaasien seasta juuri mitään.
Sitten oli viimein vuorossa Nightwishin Tampereen-keikka. Olimme hieman ihmeissämme, kun pääsimme katsomossa paikoillemme – olimme nimittäin melkein ylimmällä rivillä, ja lavan rakenteet peittivät osan näkyvyydestämme. Mutta kuinkas ollakaan, näimme lavan ja verhojen taakse ja selvitimme varjokuvan salaisuuden: Marco Hietalahan siellä verhon takana istui keinutuolissa laulamassa.
Koska meillä nyt oli istumapaikat, näimme paremmin lavalle. Tuomas oli pystyttänyt koskettimensa jonkinlaisten urkupillien keskelle. Tai ehkä hän olikin ruvennut kanttoriksi. Tai sitten ei - urkupillit nimittäin syöksivät tulta, eivät säveliä.
Ja tulta riitti muutoinkin.
Settilista oli lähes samanlainen kuin Jyväskylässä, joten saimme jälleen nähdä Anetten jazz-hatussaan laulamassa Slow, Love, Slow -biisin. Marcokin jaksoi rauhoittua tunnelmoimaan.
Näkyvyytemme ei ollut mahdoton muttei myöskään paras mahdollinen. Näin Troyn paremmin kuin Jyväskylässä, mutta Tampereellakin hän oli lavahökötysten takana piilossa. Myös Jukkaa oli hieman vaikea nähdä. Tuomas, Marco, Anette ja Emppu sen sijaan olivat esteettömästi havainnoitavissa.
Mutta mikä parasta, näimme Väinämöisen!
- Menen heti hakemaan nimmarin! vauhkosin Albertolle. - Olen aina halunnut Väinämöisen nimikirjoituksen!
- Rakas, ei se ole Väinämöinen vaan Marco Hietala Väinämöis-hatussa, Alberto toppuutteli minua.
Myös Tampereen-keikka päättyi ilotulitukseen ja sellaiseen savuun, ettei kukaan enää tiennyt, mitä sen takana lavalla oli. Mutta eipä tehnyt tiukkaa nähdä Nightwishia kahta kertaa kolmen päivän sisään.
Suunnilleen viikossa toivuin noista kahdesta keikasta viettämään syntymäpäivääni. Keskitin juhlinnan tänä vuonna lähinnä herkutteluun. Alberto alkoikin hemmotella minua jo edellisenä päivänä eli lauantaina. Alkupalaksi juhla-aterialle hän tarjosi etanoita.
- Meneeköhän tämä nyt melkein ranskalaiseksi? minä vitsailin.
Alberto myhäili ja toi seuraavaksi pöytään pippurisen pihvin punaviinikastikkeen sekä pariloitujen kasvisten kera. Herkullista!
Jälkiruoka oli yllätyksetön mutta sitäkin herkullisempi: juustotarjotin toimii aina! Tällä kertaa maistoimme monta uutta juustoa, jotka olivat kaikki varsin osuvia valintoja. Tosin pidimme huolen siitä, että mukana oli myös vanhaa tuttuamme stiltonia.
Juustojen jälkeen Alberto sai ex tempore -idean.
- Ei mutta tänäänhän on Pyhän Patrickin päivä! hän huudahti. - Mitä jos lähtisimme paikalliseen irlantilaispubiin katsomaan, onko siellä juhlijoita!
Päätimme lähteä maistamaan yhden Guinnessin ja yhden Irish Coffeen irlantilaisen juhlan kunniaksi. Paikan päälle päästyämme Alberto vaihtoi kuitenkin Guinnessinsa Kilkennyyn.
Meille selvisi pian, että pubissa todella oli Pyhän Patrickin päivän tunnelma. Yhdellä jos toisella asiakkaalla oli päässään hassu hattu. Alberto päätti ottaa selvää, miten mekin saisimme hatun. Strategia ei oikein selvinnyt meille, mutta ehkä kyse oli Guinnessin ostamisesta, sillä kun Alberto viimeinkin tilasi alunperin suunnittelemansa oluen, hassu hattu annettiin hänelle ilmaiseksi.
Sunnuntaina, varsinaisena syntymäpäivänäni, jatkoimme herkuttelua. Suuntasimme intialaiseen ravintolaan Shalimariin. Minä otin alkupalaksi kikhernetahnalla kuorrutettua, friteerattua juustoa.
Alberto valitsi puolestaan alkupalaksi sipulipaistosta.
Pääruuaksi minä otin tandoorikanaa, joka oli herkullista! Hämmästelin, mikä mauste oli saanut kanan niin punajuurenpunaiseksi.
Alberto otti Shalimarin erikoisen, jossa oli tandooriuunissa kypsytettyä lammasta, kanaa sekä jättikatkarapua. Sekä Alberton että minun annokseni oikein pihisivät pannuillaan, kun ne tuotiin pöytään. Lisukkeina meillä oli riisiä, raitaa sekä nanleipää.
Vaikka olimme herkullisen aterian jälkeen hyvin täysimahaisia, käväisimme vielä syntymäpäiväkahveilla vanhan harmaapäänallen ja hänen muorinsa luona. Niinpä syntymäpäiväni oli mukava leppoisa ja erittäin herkullinen.
- - -
Busy bears of culture
As many of you know, I am a long-time fan of Nightwish, a Finnish operatic metal group. Needless to say that when the band was touring here in Finland after a two-and-a-half year hiatus earlier this month, I was going to be there, too. Actually I was there twice, witnessing the concerts here in Jyväskylä and in Tampere.
The show in Jyväskylä started mysteriously with a singing silhouette on a wall of rags - it was just like form that old horror movie Nosferatu. Alberto was anxious nonetheless as he got an excellent excuse to try out his new camera in a real-life situation. The amazing close-up shots he got proved the new camera to be a suitable tool for photographing rock concerts.
However, there was something weird going on:
- Alberto... What is this, I thought Nightwish is a four-man-and-one-lady band?
- Yes, that's true, but for this tour they are employing the talent of Mr. Troy Donockley, who's playing Uillean and other pipes and providing some Cumbrian chant.
That was not, however, the only thing to wonder:
- Look Alberto, isn't that Elphaba, The Wicked Witch of the West, singing there on stage right now!
- Well, actually she's not - she's Anette with a funny hat in a green spotlight...
After some extraordinary pyrotechnics and an indoors fireworks show the show was over, leaving me feeling happy and waiting for the concert in Tampere in two days time. However, before that we had one musical to see on the very next day. Alberto had got tickets for the matinee performance of "Dance of the Vampires" in the City Theater of Seinäjoki. He was so excited that he decided to put his Dracula cloak on and wanted to be photographed in front of the billboard at the theater.
- My dear, isn't that contradicting with the folklore and mythology a fair bit? I criticized him. - The vampires can't stand the day light, you know?
- That remains debatable as Count Dracula actually can walk the earth day time in Bram Stoker's original novel, Alberto replied.
I was a bit worried about what other people might say about his costume but luckily no one did seem to notice. There was one inconsistency in Alberto's costume, though - he had a crucifix with him.
- I will use it to protect you when the undead are rising from their graves, he explained.
The musical itself was marvelous and I liked the melodramatic music a lot. And there were lots of humoristic elements in otherwise rather sinister story.
After the show we had to quickly hurry back to Jyväskylä as Alberto had a ticket to see bands called Rytmihäiriö ja Stam1na in our favorite rock club Lutakko that night. He barely managed to get there just when Rytmihäiriö was starting their set.
- Rytmihäiriö is such a nice group, they even encourage their fans to sing along at their gigs, reported Alberto afterwards.
It would have been cruel to set straight about singing along in rock concerts, so I decided to leave it be and asked:
- And what about Stam1na? You know them pretty well, don't you, as you have captured a few of their gigs on video?
- Oh, that was years ago and I do find their recent albums a bit too progressive for my taste, was Alberto's candid answer. - And there were such a wild crowd during their gig that a small bloke like me couldn't see much of it...
And then it was time for the Nightwish concert in Tampere. Our seats were not that great - we were quite high almost in the flank of the stage - and our view was partially obstructed by the PA tower and lightning rails. However, we got the view at the back of the stage and were thus able to solve the mystery of the silhouette image - it was Marco Hietala singing in a rocking chair!
Setlist-wise the show was pretty similar to what we had seen in Jyväskylä, but there was still one surprise towards the end of the show. The legendary Finnish poet-hero Väinämöinen emerged from the midst of the dry ice fog. I was about to run to get his autograph but fortunately Alberto got hold of me, explaining that it was not the real Väinämöinen but just Marco again wearing Väinämöinen's cap.
The next weekend was a special, too, but for another reason - I had a birthday! The celebration started already on Saturday with a fine dinner prepared by Alberto. We had snails as starters, some steak and grilled vegetables as the main course and then some cheese as dessert.
After we had completed the cheese platter, Alberto had an impromptu idea:
- Wait a minute... It's St. Patrick's Day today, isn't it? We must immediately pay a visit to our local Irish pub to see if there is a celebration going on there, too.
So we headed to the pub and there was a real St. Patrick's Day feast going on. We sat down to the table with our drinks and enjoyed the relaxed atmosphere. Quite soon we noticed that nearly everyone else had a weird hat and Alberto wanted to have one also. He couldn't figure it out first, how to get one, but when he bought a pint of Guinness, he suddenly got one as a present. What a nice surprise!
On Sunday, that was my real birthday, we decided to dine out in Shalimar, the best (and only) Indian restaurant in town. I started with some fried cheese while Alberto chose to have fried onions. After the appetizers I continued with some tandoori chicken and Alberto had a plate of mixed grilled meats and prawn. We didn't forget the nan bread and raita sauce either.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti