perjantai 2. maaliskuuta 2012

Jäähyväiset Kurjille

Kun kipsi oli saatu tassusta, pitikin päästä taas hieman reissaamaan. (Tosin kipsikään ei estänyt minua, mutta oli tietysti mukavampi lähteä matkaan ilman sitä.) Kohteenamme oli jälleen viime aikoina varsin tutuksi tullut Turku. Varsinais-Suomea kohti ajaessamme ikuistimme näyttävän auringonlaskun, joka ilahdutti meitä pitkään tuulilasin läpi.



Olimme tulleet Turkuun useammaksi päiväksi, ja minkäs muunkaan vuoksi kuin Les Miserablesin. Alberto halusi osallistua Åbo Svenska Teaterin musikaalin viimeisiin näytöksiin.



Albertolla oli liput kolmeen näytökseen, jotta hän saisi täyteen kaikkiaan kymmenen katsomiskertaa.
- Eikös tuo ole jo vähän höpsöä? minä utelin häneltä.
- Ja pöh, tässä iässä saa jo omilla rahoillaan tehdä mitä lystää, vinoili Alberto takaisin.

Minäkin päätin lähteä mukaan ensimmäisenä iltana, vaikka olin nähnyt musikaalin jo kaksi kertaa aiemminkin. Vaikka itse en kokenutkaan tarvitsevani enempää katselukertoja, on helppo ymmärtää, miksi Alberto innostui ÅST:n Les Miserables -tulkinnasta niin kovin paljon. Esitys on koskettava, ja jokainen näyttelijä osaa paitsi näytellä myös laulaa.



Karhujen suku on kovin laajalle levinnyt, joten Turussakaan ei voinut välttyä sukulaisten tapaamiselta. Aivan hotellimme lähettyvillä olleessa UFFin myymälän ikkunassa istui varsin kookas nallekarhu. Tervehdimme häntä aina ohi kulkiessamme, ja yhtenä päivänä hän kysyi, voisiko lähteä mukaamme, kun lähdemme Turusta kotia kohti – siinä ikkunassa kun oli kuulemma pidemmän päälle vähän yksinäistä. Lupasimme miettiä asiaa.



Kaupungilla tassutellessa tuli vastaan kaikenlaista mielenkiintoista. Jotkut turkulaiset tuntuvat pitävän kovin paljon huolta siitä, että toiset osaavat käyttäytyä. Eräästä pankkiautomaatista löytyi tällainen tarra:



Oi, minä kun koen oloni aina niin vaivautuneeksi, kun joku yrittää teititellä minua! Mitä tästä nyt pitäisi ajatella? Me Alberton kanssa ajattelimme, että olipa hassua laittaa tarra tällaisesta asiasta pankkiautomaattiin. Niin, ja että onhan maailmassa tärkeämpiäkin asioita, joita tarroihin voisi painattaa.

Hämmennyksestä huolimatta jatkoimme kohti keskustaa. Silloin huomasimme edessämme paloautoja ja savua. Ehdin jo säikähtää, mutta onneksi pelästykseni oli turha – kyseessä oli nimittäin pelastuslaitoksen toiminnan esittelypäivä, jossa kuka tahansa saattoi tutustua paloautoihin tai vaikka kokeilla tulen sammuttamista sammutuspeitteellä tai jauhesammuttimella.





Juttelimme myös paikalla olleen asiantuntevan henkilökunnan kanssa.



Nähtyämme runsaasti pelastuskalustoa ja tavattuamme useita muitakin henkilökunnan karvaisia jäseniä suuntasimme Turun kauppahalliin.



Mielemme teki maistaa paikallisia juustoja, ja niitä löytyikin, sillä kauppahallissa on pari oivallista juustoliikettä: Juustopuoti ja Eedami. Niiden tiskeillä ostoksia tehtyämme olimme varmistaneet, että saisimme nauttia hotellilla maittavaa pikkupurtavaa.







Olimme kuitenkin jo valmiiksi riittävän nälkäisiä sushiateriaa ajatellen. Kauppahallissa majaansa pitävä Kado Sushi kutsui siis. Tilasimme kumpikin ison lajitelman paikan parhaita paloja. Annoksen keskellä komeili erityisesti maistamisen arvoinen nigiri, jonka päällä oli halstrattua lohta.



Seuraavana aamuna Alberto otti auton alleen ja ajoi Kuusistoon nähdäkseen, miltä piispanlinnan rauniot näyttävät talviaikaan. Minä odottelin hotellihuoneella, sillä tassu ei halunnut vielä lähteä moneksi tunniksi seisomaan minnekään. Alberto viihtyikin pitkään lumisilla raunioilla ja palasi vasta iltapäivällä umpijäässä mutta aivan haltioissaan. En ihmetellyt hänen innostustaan yhtään, kun hän esitteli ottamiaan kuvia.







Sitten koitti ÅST:n Les Miserablesin todellakin viimeinen näytös. Alberto otti mukaansa Ranskan-lipun, sillä hän aikoi liittyä viimeinkin opiskelijoiden vallankumoukseen.

- Etkös sinä ole jo hieman liian varttunut sellaiseen? yritin hieman toppuutella.
- Ja mitä vielä! Jean Valjean oli yli 20 vuotta minua vanhempi, kun hän liittyi vapaaehtoisena opiskelijoiden rintamaan barrikadille, vaahtosi wanna be -vallankumoukselliseni.
- No, ole nyt kuitenkin varovainen, evästin Albertoa, kun hän livahti ovesta lippuineen.
- Kan du höra folkets sång... lauleskeli Alberto käytävällä mennessään.



Alberto ei sitten ilmeisesti kuitenkaan ehtinyt mukaan kapinaan, sillä hän palasi muutaman tunnin kuluttua yhtenä kappaleena – ja vielä ruusu hampaissaan. Esityksessä oli jaettu ruusut kaikille esiintyjille, joista monet olivat heittäneet ruusunsa katsomoon. Alberto sai itse asiassa kaksi ruusua, joten hän saattoi ilahduttaa toisella kukkasella vieressään istunutta rouvaa ja toisella minua.

- Oli kyllä aivan mahtavaa! Loppukumarrusten jälkeen itse ohjaaja Georg Malvius kävi pitämässä puheen, ja sen jälkeen koko seurue esitti vielä ylimääräisenä ohjelmanumerona kappaleen ”Än en dag”. Siinä vaiheessa oli kyllä jo pakko vähän tirauttaa, Alberto kertasi illan tapahtumia samalla kun asetteli ruusuani viinipulloon ikkunalaudalle.



Viimeisen Les Misin ja matkan viimeisen illan kunniaksi päätimme illastaa hieman juhlallisemmin, joten menimme Sergio's-ravintolaan. Alberton teki mieli italialaista pizzaa, mutta hänkin malttoi aloittaa alkupalalla. Minä valitsin antipasti-annokseksi Profumi di terra e maren ja Alberto Antipasto modernon.

Minun annoksessani oli enimmäkseen kalaa, mm. currygraavattua lohta, mutta yllätysherkku oli annoksen keskellä pienessä kipossa ollut linssisalaatti, joka oli todella herkullista.



Alberton antipasto oli lihaisampi. Annoksessa oli mm. bresaolaa.



Minä jatkoin ateriaani pastalla, jossa oli – tietenkin – mereneläviä. Mielenkiintoinen lisä ötököiden joukkoon olivat kikherneet. Pasta oli kieltämättä erittäin herkullinen.



Ja Alberto pääsi viimein pizzaansa. Se oli täynnänsä salamia, jonka alla muut täytteet olivat piilossa.



Sitten oli aika lähteä ajamaan Turusta kohti Jyväskylää. Matkalla kotiin pysähdyimme kuitenkin Ideaparkissa, ja siellä vasta ison sukulaisen tapasimmekin. Omni Karhua suurempaa teddykarhua ei löydy koko maailmasta, sillä karhun paino on 800 kiloa!



Karhun lisäksi tapasimme tämän hieman vähemmän lempeän tuttavan.



Onneksi paikalla olivat myös Prisessa Leia ja Luke Skywalker, joten pääsimme turvallisesti kotiin.



Niin, ja kotimatkalla takapenkillä todella istui uusi ystävämme. Tietenkin meidän oli annettava nallen UFFin ikkunasta muuttaa luoksemme.

- - -

A farewell to Les Miserables

When the plaster cast was removed from my paw about a month ago, we immediately set out for a short holiday in Turku, driving to the flaming sunset in the south-west.

The reason for our holiday in Turku were - unsurprisingly - the final performances of Les Miserables at the Åbo Svenska Teater. Alberto had tickets for final three shows, making it total ten times he had seen the show.

- Isn't that a bit silly already? I asked him.
- Meh, at this age one is allowed to do what ever he likes with his own money, he replied jokingly.

I accompanied him on the first night even if I had seen the show already twice myself. At the theater it was easy to understand Alberto's enthusiasm about this production - the show was very, very touching and every member of the cast was just amazing.

We also met some relatives in Turku. There was a second-hand shop just next to our hotel and there was a huge teddy bear on display on its window. We greeted him every time we passed by and one day he asked, if we could take him with us when we were getting back home - sitting there at the window every day made him feel a bit lonely. We promised to think about it.

One day a local fire department was having a day out on the pedestrian zone in downtown. They were presenting their trucks and people got to try putting out the flames with blankets and fire extinguishers. We didn't dare to try so we chatted with a furry fire fighter instead. We did learn a lot about the work of rescue dogs before it was time for us to move on. Our next stop was the market hall where we bought some cheese for the evening and had a lunch in Kado Sushi, our favorite sushi bar in Turku.

On the next morning Alberto started early and drove to Kuusisto to see what the castle ruins there look like in winter. I stayed in our hotel room as my healing paw still wasn't ready for such an adventure. Alberto finally returned in the afternoon. He was frozen but happy. I understood his good mood once he showed me the pictures he had taken on the ruins.

And then it was time for the final performance of Les Miserables at the ÅST. Alberto decided that this time he finally joins the student revolution and took a tricolor flag with him when he was about to leave.
- Aren't you a little bit too old to be a student revolutionary? I was wondering.
- Who cares! Jean Valjean was twenty years more senior than me when he joined the students on that lonely barricade, replied my wanna be -revolutionary.
- Well, be careful there anyway, my dear, I said when he went out of the door.

However, at the end of the day Alberto apparently didn't get along the revolution. After a few hours he returned unharmed - and with a rose in his teeth. For the final bows, each actor had got a rose and they had thrown them to the audience. Alberto had got two, so he presented one for an older lady next to him and took the other back to me.

- It was so totally awesome! After the bows the director Georg Malvius appeared for a little speech and then the company performed one encore number, Alberto reported when he was putting my rose into a wine bottle on the windowsill.

To celebrate the occasion and our last night in Turku we decided to have a dinner at Sergio's, the best Italian restaurant in town. We started with antipasti and then proceed with pasta and pizza - Linguine ai frutti di mare, erbette e ceci all'odore di agrumi for me and Pizza Calabrese for Alberto.

On the next day on the way back home we stopped at Ideapark shopping mall in Lempäälä. There we met the biggest bear in the world, Omni the Bear. We also got in trouble with an imperial stormtrooper, but fortunately Luke Skywalker and princess Leia were there also and rescued us.

And yes, that lonely relative from the window was happily sitting on our back seat all the way to our home...

4 kommenttia:

Siiri kirjoitti...

Samaistun jotenkin tuohon kohtaan Ranskan lipusta - vaati aikamoista itsekuria jättää oma lippuni kotiin ennen viimestä esitystä... :D

Mare kirjoitti...

Kiitos,
kävin viihtymässä hetken.

Olivia Orso kirjoitti...

Siiri - Pyydän syvästi anteeksi Alberton puolesta, jos hän sattui lipunheilutuksellaan häiritsemään muiden katsojien teatterielämystä.

Mare - Hauska kuulla, että viihdyit!

Siiri kirjoitti...

Luulen, että se on päinvastoin - minä ja ystäväni häiritsimme kovalla ja korkealla huudollamme kaikkia muita. Eli ei hätää! ;D