torstai 15. maaliskuuta 2012

Tofu, vakooja ja Saksassa valmistettua

Maria oli vieraanamme koko sen ajan, kun jouduin pitämään tassussani kipsiä. Niinpä ehdimme perehtyä käsitöihin. Kaivoimme esiin lankakorin ja mietimme, mitä voisimme neuloa.



Pitkän harkinnan jälkeen päädyimme tekemään minulle kipsikaveriksi Tofu-nimisen koiran ja Albertolle ystävänpäivälahjaksi agentti-vakoojapesukarhun. Molemmat neule-eläimet on suunnitellut Rebecca Danger.



Koska Mariasta oli ollut niin paljon apua, päätimme kiittää häntä viemällä hänet Rammsteinin konserttiin. Onneksi tassuni oli silloin jo vapautunut kipsistä, sillä yleisö oli keikasta niin innoissaan, ettei koko keikan aikana päässyt kuin hetkeksi istumaan, vaikka meillä istumapaikat olikin.

Rammstein aloitti yllättävästi: bändi tuli lavalle aivan eri suunnasta kuin osasimme odottaa – nimittäin aivan toiselta puolelta Hartwall Areenaa kuin missä lava oli. Soihtukulkueessa oli myös Suomen lippu.



Pian liekkejä oli enemmänkin kuin yksi. Maria ei ollut aiemmin nähnyt Rammsteinia livenä, ja hän haukkoikin henkeään vähintään puolen minuutin välein. Me Alberton kanssa huiskutimme sen sijaan villisti pieniä Saksan-lippujamme.





Kaikista eniten Mariaa kauhistutti, kun yhtyeen kosketinsoittaja Christian Lorenz laitettiin pataan ja laulaja Till Lindemann alkoi kypsentää häntä liekinheittimellä. Otin Mariaa tassusta kiinni ja selitin, että temppu ei ollut ainakaan aiemmilla keikoilla vahingoittanut ketään.



Pian näimmekin, että Christian Lorenz oli selvinnyt padasta elävänä. Hän nimittäin lähti jälleen seilaamaan kuuluisalla kumiveneellä yleisön käsien päällä.



Mielenkiintoinen yksityiskohta keikassa oli se, että ison edessä olevan lavan lisäksi kentällä olevien katsojien keskeltä nousi pikkulava, jolle bändi juuri ja juuri mahtui soittamaan. Lavoja yhdisti silta, jota nostettiin ja laskettiin tarpeen mukaan. Pikkulavaa ajatellen meillä oli erityisen hyvin valitut paikat.



Mutta yllätykset eivät loppuneet pikkulavaan. Yksi keikan hienoimmista hetkistä oli Mein Herz brennt -biisi, jossa Rammsteinin kanssa soitti Apocalyptica.



Sitten kun sydänkin oli palanut – sen verran minäkin olen Albertolta saksaa oppinut – paloivat myös siivet. Till Lindemannin käyttämä siipihökötys on joka kerta yhtä komea näky.



Lopuksi yleisö sai päälleen vaahtoa. Me olimme ainakin Marian kanssa tyytyväisiä, että mekkomme pysyivät siisteinä, vaikka vaahto näyttävää olikin.



Rammsteinin keikan jälkeen Marian piti lähteä takaisin kotiin. Olisimme toki pitäneet hänet vielä mielellämme pidempäänkin vieraanamme, mutta konservaattoriopinnot kotona Firenzessä kutsuivat jo kiivaasti.

- - -

Tofu, a secret agent and Made in Germany

As I explained before, my sister Maria stayed by us the whole time my paw was plastered. With her help I was able to carry out a few knitting projects – a nice little dog called Tofu and a secret agent as a Valentine's Day present for Alberto. Patterns for both of them were designed by Rebecca Danger.

Maria helped us so much that we decided to thank her by taking her with us to the concert of our favorite German rock group Rammstein when they played in Helsinki back in February. Maria had not seen them before so she didn't know what to expect. The show kicked off with a surprise: the band arrived to the stage through the whole arena and the audience!

And there was more to come – soon the band was literally in flames. Maria was awed by all the pyrotechnics on the stage but when the keyboard player Christian Lorenz was put into a huge pot and the vocalist Till Lindemann started to boil him with a flame thrower, she became worried. Wasn't that a fair bit dangerous? I took her paw and assured that I had seen this act a few times before and that so far no one had got hurt. This was soon confirmed as Christian appeared alive and well to take the traditional boat ride over the crowd.

There was one special thing in this concert we had not seen before. There was an additional smaller stage in the middle of the floor. This mini stage was connected to the main stage by a bridge that could be lowered from the ceiling between them. Towards the end of the main set the band took the smaller stage to perform a few more intimate numbers.

With the encores came yet another surprise – the Finnish national pride Apocalyptica joined Rammstein for a song titled ”Mein Herz brennt” (that's ”My Heart Burns” in English). This was followed by a ballad called ”Engel” (”The Angel”) in which we got to see Till Lindeman as a burning angel.

Once the gig was over it was time for Maria to return home. We would have liked to keep her as our guest even longer but her studies were waiting for her back in Florence.

Ei kommentteja: