maanantai 4. elokuuta 2008

Kantoapu saapuu

Nyt on talon sisustamisen aika. Tilasimme talon maalauksen ja tapetoinnin eräältä osaavalta suomalaiselta, ja tältä asuntomme näyttää ulkoapäin.



Alakerran vihreä ovi on irlantilaisvaikutteita, kuten olen jo aiemmin kertonutkin. Kuistille kaipaisin hieman enemmän kasvillisuutta. Alberto kiikuttaa kuvassa Kööpenhaminasta tuotua amppelia, mutta minusta se ei vielä riitä. Köynnökset ja kukkivat kukkaset olisivat viehättäviä. Pitää ottaa mallia siitä Notting Hill -kuistista, jonka esittelin aiemmassa blogimerkinnässäni.

Aloimme Alberton kanssa innokkaasti roudata hankkimiamme huonekaluja taloon. Tässä kuljetamme teepöytää saliin.



Pöytä on sama, jolle hyppäsin, kun Atahualpa seikkaili vapaana talossamme. Olen maalannut sen, ja nyt siltä kelpaisi juoda teetäkin. Kuvassa näkyvä matto on puolestaan tuotu Wienistä, tarkemmin sanottuna Hofburgin palatsista. Meillä on siis melkoisen keisarillinen sisustus.

Tavaroiden kantaminen on sen verran suuri urakka, että tarvitsemme apuvoimia. Alberton maalaisserkku Roberto Orso saapui avuksi tänään. Hän oli ottanut myös lapsensa Vittorion ja Giulian mukaan.



Roberto perheineen asuu Napolissa. Giulia on hyväkäytöksinen tyttökarhu, mutta olen kuullut Vittorion olevan melkoinen velmuilija. Roberto on kuitenkin riski mies, joka selviää tiukoistakin tilanteista. Sellaista muuttoapua tarvitaankin, jotta tavarat saadaan laatikkosäilytyksestä ihan oikeaan kotiin. Ja kaipa sitä yksi Vittorio aisoissa pidetään.

Ei kommentteja: