tiistai 19. elokuuta 2008

Palvokaa kaikki karhua

Hämeen linna on komea rakennus. Tassuttelin sitä kohti innoissani ja kyselin: ”Onko täällä ritareita? Onko täällä ritareita?” Sitten käännyin ja näin Alberton – siinähän se oma ritarini olikin!

Rakastan keskiaikaisia linnoja. En koskaan kyllästy niihin. Ne ovat niin romanttisiakin…



Varsinainen vierailukohteemme oli kuitenkin linnan vierellä ollut markkina-alue. Olimme Alberton kanssa Hämeen Linnan Keskiaikamarkkinoilla toista kertaa. Markkina-alueelle pääsi mm. tällaisesta portista:



Keskiaika on oikein sopiva aika karhuille. Vielä muinaisempi aika sopisi vielä paremmin, sillä silloinhan karhuja palvottiin. Mutta onneksi keskiaikamarkkinoillekin oli saapunut soittamaan Ancient Bear Cult, jonka esittämistä musiikkikappaleista melkoisen moni liittyi jotenkin karhuun. Mutta niinhän sen kuuluu ollakin, jos soittajakokoonpanolla on tuollainen nimi.



Yhtyeen hauskin soitin on kuvassa keskellä olevan Tapio Mattlarin sylissä lepäilevä kampiliira (hän ei kuvaushetkellä soittanut sitä, vaan viikinkilyyraa, kuten voitte nähdä). Kampiliirassa on soittimen nimen mukaisesti kampi, jota veivataan. Yhtyeen MySpace-sivuilta voitte käydä kuuntelemassa, miltä kuulostaa, kun karhuja palvotaan.

Karhuasioista jouduimme siirtymään susien luo. Faravidin sudet esitti vauhdikkaan – ja näin herkän karhurouvan näkökulmasta hieman jännittävänkin – taistelunäytöksen.



Ah Alberto, voisit olla paitsi ritarini myös viikinkini! Sinulla olisi tällainen vene…



… ja kuljettaisit minut sillä turvaan vihollisilta. (No niin, rakas Olivia… olisikohan romantiikka-annos nyt täynnä…)

Markkinoilla oli sekä myytävänä että esillä monenlaisia käsitöitä. Joukossa oli ihastuttava talo, joka oli tehty vanhasta villamekosta. Jutustelin hetken talonrakentajan kanssa, ja hän antoi luvan laittaa kuvan tekemästään talosta blogiini. Kiitoksia vain kovasti! Minusta Villa Mekko (sillä se oli erikseen kirjoitettuna myös talon nimi) oli hurmaavan värikäs ja täynnä ihania yksityiskohtia. Se oli oikea satutalo!



Tapasimme myös talon asukkaan, hiippalakkisen hiiren. Hiiri oli ollut vailla kotia ja käyttänyt tilaisuuden oitis hyväkseen, kun Villa Mekko oli tullut valmiiksi. Se oli tuonut taloon myös riippumattonsa.



Oli varsin selvää, että hiiri viihtyi mainiosti kodissaan.

Kävimme katsomassa myös markkinoiden iltaohjelmaa. Sen huippuhetket liittyivät tuleen. Trio Taika esitti loistavan tulishow’n. Seuraava kuva on sen huipentumasta.



Onneksi minun ei tarvitse mm. tehdä kärrynpyörää ja tarttua samalla tassujen maahan osuessa palaviin esineisiin. Eikä ottaa kiinni ilmaan heitettyjä palavia tankoja. Mutta esityksen katselua voin suositella aivan kaikille. Tulishow oli maagisen hieno!

Toinen tuleen liittyvä upea kokemus oli ilotulitus heti kun Trio Taika oli lopettanut oman esityksensä.



Alberto oli lukenut, että ilotulitus olisi keskiaikainen. Minusta se ainakin vaikutti hieman erilaiselta kuin muut viime aikoina näkemäni ilotulitukset.

Lopuksi haluan esitellä ikkunan. Tällainen löytyi Hämeen linnan alueelta läheltä Vankilamuseota. Se saa kruunata jutun – ja antaa sen loppuun vielä pienen romanttisen säväyksen.

4 kommenttia:

Pedro Claus Kube kirjoitti...

Olivia,
greetings from Brasil-
Excellent Blog, fantastic.

Pedro Claus

Anonyymi kirjoitti...

Varmasti oli hienot keskiaikaiset juhlamarkkinat. Hieno on linna Hämeenlinnassa kuten jo aiemmin vierailemassanne Turussakin, suosittelisin Teille vielä kolmattakin hienoa linnaa täällä Suomenmaassa ja kyseessähän on tietenkin Savonlinnassa sijaitseva Olavinlinna. Sinne kannattaa mennä kauniina kesäpäivänä ja paikallisina herkkuina kannattaa torin varrella nauttia paistetut muikut ja jälkiruoaksi torilla kahvit tai teet lörtsyjen kera mmmmmmmmm .....

Terveisin

Vanha harmaapäänalle

Anonyymi kirjoitti...

Stadin karhut suosittelevat myös Suomenlinnaa, vaikka se lieneekin hieman keskiaikaa myöhäisempää tuotantoa... Hieno paikka varsinkin kauniina kesäpäivänä kuitenkin. Jos tämän kesän helteet on jo ohi, niin kannattaa harkita ensi kesänä!!!

Stadi-ihminen Vantaalta

Olivia Orso kirjoitti...

Loistavia suosituksia nuo Olavinlinna ja Suomenlinna. Pistämme korvan taakse ensi kesää varten. :)

Nice to hear that you like my blog, Pedro Claus.