Sergio rakastaa spaghettiwesternejä, mutta nyt hänen oli tyytyminen siihen, että esitteli nähtävyyksiä siskolleen ja lankokarhulleen. Ensiksi menimme sisälle Duomoon.
Kirkko oli aivan mahtava! Ehkä mielenkiintoisin yksityiskohta oli punainen valo korkealla alttarin yläpuolella. Sen kohdalta löytyy eräs niistä nauloista, joilla Jeesus ristiinnaulittiin. Sergio kertoi, että naulaa esitellään vain kerran vuodessa. Mutta melkoinen härveli täytyy olla, jotta noin ylös pääsee sitä naulaa hakemaan.
Duomo oli täynnänsä ihastuttavia lasimaalauksia. Niiden ansiosta se saattaa nousta korkeallekin kauneimmat kirkot -listallani.
Tässä vielä kuva Duomosta iltavalaistuksessa. Siinä näette, kuinka kauniina loistaa kultainen Madonnina, joka seisoo kunniapaikallaan katselemassa Milanoa.
Olin päässyt jo Firenzessä hyvinkin taide-elämysten pariin, mutta paras oli vielä edessä. Milanossa menimme katsomaan Leonardo da Vincin Viimeistä ehtoollista. Onneksi eräs ystävämme oli kertonut meille, että liput on varattava etukäteen. Tällaiset me saimme, kun marssimme varauslipukkeen kanssa tiskille:
Kävi hyvä tuuri, kun saimme juuri Jeesuksen (ja Johanneksen, josta kovasti jokunen vuosi sitten spekuloitiin…) Alberto olisi raksutellut menemään luultavasti kuvia koko 15-minuuttisen, jonka saimme maalausta katsella, mutta sitä ei saanut kuvata. Mutta se oli upea! Itse asiassa se oli sillä tavalla mystinen, että sitä on vaikea kuvailla. Yksikään kuva siitä ei jotenkin vastaa sitä lainkaan. Pitääkö tässä nyt lähteä Pariisiin ihmettelemään, onko se La Giocondakin niin ihmeellinen kuin väitetään?
Kävimme paitsi katsomassa Il Cenacoloa, myös Santa Maria delle Grazien kirkkoa, jonka yhteydessä maalaus sijaitsee. Ulkopuolelta se näyttää tällaiselta:
Viehättävä, eikö totta?
Itse asiassa tässä rakennuksessa on jotain samankaltaista…
Se on Museo nazionale della scienza e della tecnologia. En ole kovinkaan tekninen nallekarhu, mutta tuo paikka oli hyvin kiintoisa. Ehkä hauskimpia olivat valon voimalla liikkuvat robottitorakat (tai mitä eläimiä ne sitten olivatkaan).
Ötököiden päällä oli lamppuja, jotka syttyivät ja sammuivat järjestyksessä. Kun valo osui ötököihin ne liikahtivat hieman, jos hyvin sattui. Olisin voinut seurailla niitä vaikka kuinka kauan. Alberto oli ehkä enemmän kiinnostunut museossa olleista tallennus- ynnä muista äänen- ja kuvantoistoon liittyvistä laitteista. Erityisen hauska oli pienen auton kokoinen videonauhuri, jossa käytettiin kahden tuuman kelanauhaa. Ei oikeastaan kovin hyvin kotikäyttöön soveltuva laite…
Museon pihalla oli Il sottomarino Enrico Toti. Tässä hämmästelen sitä veljeni kanssa.
Sukellusvene ei ollut yhtä suloinen kuin torakat, mutta se taisi kiinnostaa Sergiota ja Albertoa melkoisesti.
Sergio esitteli meille myös pari mielenkiintoista ruokapaikkaa. Jatkan tarinaa niistä seuraavalla kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti