Istuimme Alberton kanssa kahden terassilla olevan pöydän ääressä ja ihastelimme ravintolan puutarhaa. Söimme maittavaa ruokaa ja joimme talon Chiantia. Otimme kumpikin alkupalaksi kalaa. Minun on annos, jossa on enemmän vihreää. Siinä oli kolme erilaista kalarullaa. Ne maistuivat suussa ihanan pehmeiltä eivätkä olleet liian voimakkaan makuisia vaan lempeitä. Alberto puolestaan söi miekkakalaa. Hänellä oli siitä hieman huono omatunto, mutta tämän kerran hän antoi itselleen luvan syödä uhanalaista kalaa.
Pääruuaksi otimme molemmat pastaa. Itse halusin mustaa pastaa, jossa oli merellisen lisäksi herkkutatteja. Alberto puolestaan söi levypastaa, joka oli yllättäen maustettu currylla. Melko omituinen yhdistelmä tuo pasta ja curry. Alberto väitti kuitenkin, että se toimi varsin mainiosti.
Sergio liittyi seuraamme taas päivällä ja kuljetti meitä kaupungilla. Löysimme varsin osuvan kadun, jota kävellä.
No, kyllähän me tiedämme, kuka on Sant’ Orsola. Tokihan hän varmasti meitäkin suojelee.
Alberto oli aivan innoissaan, kun Sergio näytti hänelle erään kirjakaupan.
La Libreria Militare on pieni sotakirjallisuuteen erikoistunut liike. Sotahistoriasta kiinnostunut Alberto oli elementissään. Minäkin ihmettelin, kuinka monenlaisista asioista kirjoja onkaan tehty. Henkilökunta oli hyvin auttavaista, joten sekä tarjonnan että palvelun vuoksi kirjakauppaa voi lämpimästi suositella kaikille, jotka etsivät kirjoituksia sotien ja sotimisen historiasta.
Eikä Alberto tietenkään voinut lähteä sotakirjakaupasta ostamatta kirjaa. Hän löysi uutta, vielä salaista harrastustamme koskevan kirjan. Sen verran voimme paljastaa, että se liittyy keskiaikaan eikä ole mitään kamalaa tai vaarallista.
Firenzessä iskimme silmämme punaiseen skootteriin, mutta Milanossa…
Tuollainen voisi olla vielä ihanampi. Pitäisiköhän minun toivoa Vespaa joululahjaksi?
Taidan saman tien toivoa, että Alberto ostaa meille asunnon, jossa on tämä ihana parveke.
Oi, nyt heittäydyn taas romanttiseksi. Eiköhän se Vespa kuitenkin riitä…
Illan tullen suuntasimme tapaamaan The Beatles -yhtyettä. He olivat majoittuneet Piazza del Duomolle ja pimeän aikaan heidät oli myös valaistu.
Olin hieman huolissani siitä, että heiltä puuttui suojatie, mutta Alberto rauhoitteli minua. Heillä ei kuulemma ollut mitään hätää.
Illan saapuessa alkoi myös pizzanhimo iskeä. Menimme Galleria Vittorio Emanuele II:een ja siellä olevaan pizzeriaan, joka lupasi paistaa pizzansa puu-uunissa. Pizza oli varmasti kallein, minkä olen koskaan syönyt (taisi olla 18 euroa), mutta kyllä suuni loksahti auki, kun näin sen.
Simpukat ja mustekalat melkein säikäyttivät minut – varsinkin, kun ruokalista kertoi pizzan sisältävän ainoastaan kalaa. No, kala on siis äyriäinen, asia selvä. Alberto otti puolestaan pizzan, jossa oli kinkkua, herkkusientä, oliivia ja artisokkaa.
Suussasulavien pizzojen jälkeen siirryimme jälleen Piazza del Duomolle, sillä siellä oli ilmaiskonsertti, jossa esiintyi Ornella Vanoni, jolla on melkoisen pitkä ura takanaan ja joka oli varsin karismaattinen esiintyjä.
Kuuntelimme konserttia hetken, mutta sitten meidän oli lähdettävä nukkumaan, sillä lentomme takaisin Suomeen lähti aikaisin seuraavana aamuna.
Niin, ja jos ette ole nähneet Alppeja ilmasta, tällaisilta ne näyttävät. Kivempi katsella komeaa näkyä näin kuin kiipeillä tuolla ja pelätä putoavansa johonkin rotkoon.
Tällainen oli Italian-matkamme tällä kertaa. Toivottavasti ei mene kauaa, kun pääsemme taas kotimaahamme. Marian ja Sergion tapaamme ainakin pian, sillä he ovat luvanneet tulla kyläilemään luoksemme jouluna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti