torstai 21. toukokuuta 2009

Keskiaikaisia asetaitoja oppimassa

Syksyllä mainitsin pari kertaa ohimennen, että olimme aloittaneet uuden salaisen harrastuksen. Nyt lienee vihdoin aika kertoa tarkemmin, mistä oikein on ollut kyse…

Olemme keskiaikatapahtumissa vieraillessamme usein ihastelleet keskiaikaisia asetaitoja. Niinpä rohkaistuimme menemään viime lokakuussa Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran järjestämälle miekkailun alkeiskurssille. Kurssin jälkeen liityimme myös seuran jäseniksi, vaikka emme vielä kaksisia miekkailijoita olekaan.

Olemme nyt koko talven harjoitelleet keskiaikaisia tikari- ja pitkämiekkatekniikoita. Erityisen otettuja olemme siitä, että seurassamme (joka itse asiassa on Guy Windsorin SESH-miekkakoulun Jyväskylän haara) näitä taitoja harjoitellaan maanmiehemme Fiore dei Liberin oppien mukaan. Fiore oli 1300-1400-lukujen taitteessa elänyt asemestari, jonka kirjoittama oppikirja Fior di Battaglia on yksi keskeisimpiä keskiajalta säilyneitä taistelutaitojen kuvauksia.

Ohessa kuvia todisteeksi harrastuneisuudestamme. Ensimmäisessä kuvassa Alberto yrittää tuikata minua puutikarilla – sellaisilla me harjoittelemme – ja minä torjun Fioren ensimmäisen tikarimestarin oppien mukaisesti…



…mistä sitten edetään kaatoon…



…ja lopuksi napataan vielä tikari pois maassa pyristelevältä Albertolta. Voitto kotiin!



Jotta voitte arvioida, kuinka taitavasti osaamme tekniikan, tässä vielä pari kuvaa Fior di Battaglian Pisani-Dossi-versiosta. Ensimmäinen kuva näyttää torjunnan ja toinen kaadon.



Miekkailuharrastus on kyllä minun mittapuullani aivan hurjaa touhua, mutta kai sitä itseään kunnioittavan karhurouvan on hallittava ainakin pari tikari- ja pitkämiekkatekniikkaa.

---

We have been interested in medieval European swordmanship quite some time already and finally got the courage to start fencing ourselves last autumn. We have been attending the classes of the Jyväskylä branch of Guy Windsor’s School of European Swordmanship Helsinki, practicing various unarmed, dagger and longsword techniques. Our school teaches these martial arts according to the 15th century treatise Fior di battaglia, written by the Italian swordmaster Fiore dei Liberi. In the sequence of pictures above we demonstrate one technique for countering a dagger attack. You can compare our attempt with the original instructions from the Pisani-Dossi edition of Fior di battaglia.

2 kommenttia:

hannajaleijona kirjoitti...

Mahtavat kuvat! Voi Albertia, mutta harjoittelussahan sitä aina välillä vaan saa kyytiä, eihän sille mitään voi... Sinut on muuten merkattu, eli kiertokyselyä tarjoisin, mutta vain jos on sopivasti aikaa ja huvittaa vastailla, eli blogissani on tarkemmat ohjeet tähän.

Hanna

Olivia Orso kirjoitti...

Juu, kyllähän kyselyyn pitää vastailla. Hetken aikaa menee, kun tehtävä oli melkoisen vaikea... :)