Onnellisuuden lähde on voileipien järjesteleminen

Alberto siteerasi minulle tänään Tove Janssonia. Hän luki ääneen seuraavan kohdan kirjasta Muumipappa ja meri (Pappan och havet, vuodelta 1965):

Muumipeikko oli järjestänyt voileipänsä tavanomaiseen riviin; ensimmäisessä oli päällä juustoa, sitten tuli kaksi makkaravoileipää, sen jälkeen kylmää perunaa ja sardiineja ja lopuksi marmeladia. Hän oli täydellisen onnellinen.

”Pienistä asioista pitää olla onnellinen”, sanoi Alberto sitten, ”kuten koiranpennuista.” Naurahdin hänelle. ”Niin, ja hämähäkeistä!” huudahdin. Sitten aloin miettiä. Koiranpennut olivat oikeastaan aika suloisia, eikä Alberton hämähäkkikään ollut oikeasti myrkyllistä lajia – ja nyt sillä oli terraariokin. Lisäksi Alberton lukema Tove Jansson –sitaatti oli sympaattisin siteeraus, jonka olin pitkään aikaan kuullut.

Kunpa itsekin osaisin olla onnellinen noin pienistä asioista kuin Muumipeikko. Sellaisia löytyisi ympäriltä koko ajan.

Tartuin Muumipappa ja meri –kirjaan. Siitä tuli ensimmäinen pieni, onnellisuutta tuova asia: istua lukemassa kirjaa, jonka kieli on niin sympaattista ja kaunista. Teekuppi pöydällä vieressä olisi jo toinen asia, joka tekisi onnelliseksi. Täydellisen onnellista olisi pyöritellä samalla nenänpäätään ja varpaitaan ja odotella, että Alberto saapuu antamaan suukon poskelle.

Tällaisia onnen hetkiä on yhtenäkin päivänä vaikka kuinka paljon, mutta miksi en pysähdy niihin? Miksi ajatukseni harhailee jonnekin muualle, vaikken yhtä aikaa voi viedä kaikkia asioita eteenpäin? Miksen voisi antaa pienten asioiden rauhoittaa, olla vain tyytyväinen, että se hetki on pienten, onnellisten asioiden hetki? Hah, taatusti voisin. Minun on vain hieman parannettava havaintokykyäni.