Alberto laittoi pizzaansa herkkusieniä, parmankinkkua, oliiveja sekä tietenkin mozzarellaa ja paseerattua tomaattia. Hän yllättyi itsekin, millaisen pizzan sai aikaan ilman tiukkapipoisia vaatimuksiaan – itse asiassa hän kehui, että juuri tämä pizza oli paras, minkä hän oli koskaan tehnyt.
Pizzan pohjassa oli hämmästyttävää paitsi se, että se paistui hienosti ilman pizzakiviäkin (valmiiksi kuuma pelti todennäköisesti vaikutti asiaan), myös se, ettei se sisältänyt lainkaan durumvehnää – tämän pizzanhan oli tarkoitus olla vain nopeasti värkätty iltapala, ei niinkään pizzanteon taidonnäyte. Ehkä sen perimmäinen salaisuus oli oliiviöljy, jota Alberto siveli tomaatin alle. Joka tapauksessa pizzan ulkoasu oli tällainen:
Toisena iltana Alberto halusi tehdä minulle hampurilaisen. Siitä tuli tällainen (esittelen sen ilman kantta, jotta näette varmasti täytteet):
Hampurilainen oli koottu seuraavista aineksista:
hampurilaissämpylä
broilerin rintafilee (mausta currylla ja meiramilla)
lollo rosso –salaatin lehti
tomaattia viipaloituna
tuoretta herkkusientä viipaloituna
viipale vuohenjuustoa
majoneesia, jonka päälle ripoteltu currya
Nyt vain odottamaan, milloin Alberto tekee taas pastaa…
P.S. Kovasti on näyttänyt siltä, että jotkut ihmiset käyvät lukemassa tätä blogia, vaikka sitä kirjoittaakin karhu. Olisi hauska tietää, millaisia ajatuksia teillä on minusta tai ajatuksistani. Kommenttimahdollisuus on olemassa juuri teitä varten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti