Hollantilaisia hississä

Qstock-matkamme meni mainiosti. Kaikilla esiintyjillä tuntui olevan hyvä meininki, ja minä rokkasin mukana. Alberto otti hieman rauhallisemmin ja katsoi minua välillä kummastellen, mutta eipä tuo haitannut.

Tassujen päälle tuo festareilla olo kyllä ottaa. Niinpä päätimme Alberton kanssa käydä välillä hotellissa lepuuttamassa itseämme, kun lavoilla soitti hieman vähemmän kiinnostavia esiintyjiä. Hotellin hississä tapasimme pari mukavaa hollantilaista, joilla on yhtä lailla vaikeuksia hissin kerrospainikkeiden kanssa kuin meilläkin. Heidän nimensä olivat Sharon ja Robert.

Illalla törmäsimme samoihin hollantilaisiin uudelleen. Heillä näytti olevan hieman erikoinen ammatti: he ovat rock-tähtiä ja heillä on yhtye nimeltä Within Temptation. No, jos totta puhutaan, tiesimme tämän jo tavatessamme heidät hississä, koska olemme olleet heidän keikallaan jo kolme kertaa aiemminkin ja koska he olivat yksi syy lähteä Ouluun rokkaamaan. Alberto pääsi sitten toivottamaan heille hyvää keikkaa, kun lähdimme hissistä.

Keikalla Alberto hämmästeli minua jälleen. Mutta Alberto, jos Robert käskee hyppimään tai Sharon heiluttamaan käsiä, eikö silloin pidä tehdä niin?

A Very Full English Breakfast

Yritimme perehtyä Lontoossa englantilaiseen ruokakulttuuriin, mutta emme voineet tietenkään välttää maanmiehiemme ravintoloita, varsinkin kun aivan Theatre Royal Drury Lanen nurkilla oli tällainen italialainen ravintola:



Meillä on selvästikin sukua ympäri maailmaa... Ravintola Orsossa oli hyvä palvelu ja todella maittavaa pastaa. Alkuruoaksi otin kuitenkin kylmää keittoa, jossa oli ainakin tomaattia ja kurkkua. Alkupalojen kanssa söimme myös pizzaleipää, jota oli kahdenlaista, rosmariinilla ja valkosipulilla maustettua. Kuvassa on pala pizzaleipää keittolautaseni vierellä.



Alberto ei sen sijaan voinut vastustaa ravintolan antipasto-lautasta, jolla oli erilaisia lihaisampiakin herkkuja.



Pastaksi valitsimme molemmat lihaa, kermaa ja metsäsieniä sisältävän tagliatelle-pastan, joka oli todella herkullista. Pasta oli ehdottomasti aterian paras osa! Kuva on minun punaisesta lautasestani – Alberton lautanen oli nimittäin sininen. Aika romanttisen kotoista sekin, ettemme saaneet samanlaisia lautasia.



Jälkiruoaksi valitsimme juustoja. Kuvan lautasella oleva juusto on sekoitus gorgonzolaa ja mascarponea.



On pakko myöntää, että muutakin vähemmän englantilaista tuli syödyksi… Olin jo pitkään halunnut kokeilla Wagamamaa, niin ketjuravintola kuin se onkin. The Tower of Londonin vieressä on yksi Lontoon Wagamama-ravintoloista, joten poikkesimme sinne Towerissa käytyämme. Valitsin Chicken itame -keiton, jossa oli mm. kanaa, riisinuudeleita ja korianteria sekä ilmeisesti kookosmaitoliemi.



Oi miksi Suomessa ei ole tällaisia ketjuravintoloita? Keitto oli minusta todella herkullista, ja Albertollekin maistuivat paistetut nuudelit, jotka hän oli listalta valinnut.

Eikä matkaa ilman sushia… Tällä kertaa ostimme sushit paikallisesta lähikaupasta ja popsimme ne hotellihuoneessamme. Ne eivät olleet samaa tasoa kuin En-ravintolassa Wienissä, mutta olisi silti varsin hauskaa, jos meidän omasta lähikaupastamme voisi ostaa tällaisia iltapaloja:



Taidamme päästä viimein englantilaiseen ruokavalioon. Aloitetaan aamupalasta:



Eräänä kauniina aamuna Alberto söi tyytyväisenä tuollaisen aamupalan. Näyttää valtavalta, ja itse asiassa normaali annos oli noin puolet tuosta – eikä sekään kovin keveältä näyttänyt. Mutta Englannissa pitää syödä englantilaisten tavalla.

Seuraavaksi otetaan käsittelyyn fish and chips.



Rapea kala ja maalaisranskalaiset ovat suositeltava brittiruoka totta tosiaan. Yllättävää on sen sijaan se, että piirakatkin ovat sitä – kunhan ette syö niitä Fleet Streetillä. Minä ja Alberto käytimme viimeiset puntamme – tai ainakin osan niistä – shepherd’s pie -nimisiin piirakoihin.



Piirakoissa oli lampaanlihaa ja purjoa. Minun perunamuussini oli maustettu piparjuurella ja Alberton cheddarjuustolla.

Niin, täytyy kuitenkin myöntää, että steak and kidney pie jäi vieläkin maistamatta. Mutta monenlaisia makuelämyksiä koimme siitäkin huolimatta. Tänään suuntaamme vielä Qstock-festivaaleille Ouluun. Sen jälkeen alkaakin talon sisustaminen urakalla. Kuulin juuri, että Alberto on kutsunut maalaisserkkunsa Roberton auttamaan huonekalujen kantamisessa. Toivottavasti hän ei järjestä samanlaisia kujeita kuin Alberto… Iskevät vielä päänsä yhteen, ja sitten minä olen helisemässä.

Taidetta ja teloituksia

Ei voi kiistää, etteikö Lontoossa olisi ollut paljon muutakin mielenkiintoista kuin Lord of the Rings -musikaali. Ennen kuin Alberto pääsi eroon työtehtävistään ehdin tassutella National Galleryssa. Siitä tuli oitis suosikkitaidemuseoni.



Galleriassa on taidetta vuosilta 1250-1900. Muutamia teoksia mainitakseni katsastin mm. Diego Velázquezin maalauksen Venus peilin edessä, Vincent van Goghin Auringonkukat, Leonardo da Vincin Luolamadonnan ja Claude-Oscar Monet’n Lummelammen. Erikseen piti vielä palata etsimään Paolo Uccellon Pyhä Yrjänä ja lohikäärme. National Galleryssa kannattaa poiketa siksikin, että se sijaitsee Trafalgar Squarella ja siksi, että se on ilmainen.

Saapumispäivämme oli siis minun osaltani taiteellinen, mutta seuraavana aamuna seurasi ostosten tekoa. Lähdimme Portobello Road Marketille. Tehtyämme hieman ostoksia siellä – löysin mm. hienon astiaston itselleni, vaikka Alberto aina välillä hieman vihjaileekin, että astioita on ennestäänkin riittävästi – suuntasimme Notting Hillin taloja katsomaan. Jotkut asukkaat olivat oivaltaneet, kuinka kukilla somistetaan. Varsinkin tämä kuisti herätti huomiomme.



Toinen talo – ehkä se, johon me olisimme voineet muuttaa – oli lähes yltä päältä kukkivan kasvin peitossa. Romanttista!



Historiantuntemustamme laajensimme O2-areenalla olleella Tutankhamon-näyttelyllä, Imperial War Museumissa ja The Tower of Londonissa. Tutankhamon-näyttelyssä oli esillä mm. esineitä, jotka oli asetettu faaraon muumiota koristamaan (tikari, kaulakääty ja pääkoristeet) sekä Tutankhamonin maksaa varten tehty kanooppiastia, joka oli aivan sarkofagin näköinen ja koristeltu värikkääksi ja kiiltäväksi mm. kullalla.

Imperial War Museum meni viime vuoden vierailullamme kiinni hieman liian aikaisin. Tänä vuonna korjasimme tilanteen viettämällä siellä kuusi tuntia. Museota voi suositella ihmeteltäväksi niillekin, jotka eivät ensimmäiseksi hingu sotamuseoon. Tällä hetkellä siellä on väliaikaisnäyttely, joka kertoo Ian Flemingistä ja James Bondista. Siellä on myös mielenkiintoinen – ja liikuttava – näyttely lapsista sodassa. Se sisältää mm. näytteeksi rakennetun kaksikerroksisen sota-ajan asunnon, jossa voi kävellä katselemassa eri huoneisiin. Lisäksi museon edessä on mielenkiintoisia kukkia.



Alberto halusi nähdä Imperial War Museumissa erityisesti Enigma-salakirjoituskoneen, koska hän ei ehtinyt viime vuonna etsiä sitä (minä ehdin). Matkaopas mainosti, että museosta löytyy ”yksi harvoja säilyneitä saksalaisia Enigma-salakielikoneita”, mutta löysimme niitä sieltä itse asiassa – kolme! Tässä yksi niistä:



The Tower of London on aivan mainio paikka! Siellä pääsee Yeoman Warderin (Beefeaterin) pitämälle kierrokselle, jolla kuulee todella hauskasti kerrottuna mm. karmeita tarinoita teloituksista (Henrik VIII:n vaimot Anne Boleyn ja Catherine Howard sekä 16-vuotiaana erittäin lyhyesti hallinnut Lady Jane Grey teloitettiin Towerissa). Siellä voi katsoa, onko kuningatar Elisabet II:n kruunu varmasti riittävän hieno ja oliko Henrik VIII:lla kiiltävä haarniska vai ei.



The White Towerissa, linnoituksen vanhimmassa osassa, on myös romanttinen kappeli.



Huomionarvoista on myös se, että meitä karhuja pidetään arvossa Towerissakin, sillä eräs kaukainen sukulaisemme on päässyt hyvin vastuulliseen tehtävään.



Towerissa voi vain ihmetellä, millaisia linnoja Englannissa rakennettiin jo silloin, kun Suomessa asuttiin paremmissakin piireissä aika vaatimattomasti. Siellä pitää myös käydä tervehtimässä korppeja, Towerin kovimpia julkkiksia.



Korpeilla ei ole varaa vaihtaa majapaikkaa, jos aikovat pitää Towerin ja koko valtakunnan pystyssä. Ja on siinä korppimestarillakin, heidän hoitajallaan, melko vastuullinen tehtävä.

One Ring to rule them all, One Ring to find them

Olemme palanneet Lontoosta. Koska hotellimme Internet-palvelu ei toiminut toivotusti, ajatusta kuulumisten kertomisesta Englannista käsin ei oikein saatu toteutettua. Joka tapauksessa nyt on kaikenlaista matkustusaiheista kerrottavaa.

Alberto ei ollut paljoa miettinyt, mihin joutuu, kun jätti minut päiväksi kiertelemään Lontoota yksikseni. Tassuttelin tyytyväisenä vahingossa Catherine Streetille, jolla sijaitsee Theatre Royal Drury Lane, joka esittää (itse asiassa enää tänään ja huomenna) Lord of the Rings -musikaalia. Asia alkoi kutkuttaa minua kovin, ja houkuttelin Alberton lähtemään kanssani musikaaliin. Ostimme perjantaina, saapumispäivänämme, liput maanantain esitykseen.

Paikkamme olivat ylimmällä parvella, ja jouduimme kiipeämään hurjan määrän portaita päästäksemme sinne. Mutta näkymä ylhäällä olikin melkoinen, sillä musikaalin lavasteet yltivät katsomoon asti – niiden puukiemurat peittivät katsomon reunoilla alhaalta ylös saakka sijaitsevat aitiot ja kurkottivat haarojaan lähes ylimmälle parvelle asti.

Esitystä voisi parhaiten kuvailla sanalla taianomainen. Kuinka Bilbo oikein katosi? Kuinka Musta Ratsastaja yhtäkkiä ilmestyi keskelle näyttämöä? Kuinka örkit pomppivat eriskummallisilla jaloillaan? Kuinka entit mitenkään pysyivät korkeuksissaan huikeilla puujaloillaan? Kuinka Klonkku ryömi esirippua alas pää alaspäin? Olimme Alberton kanssa aivan pöllämystyneitä. Olemme molemmat sitä mieltä, että musikaali oli paras kokemus Lontoon-matkallamme. Emme ole koskaan nähneet sellaista teatteria.

Olimme itse asiassa niin pöllämystyneitä, ettemme muistaneet ottaa teatterista valokuvaa esityksen jälkeen. Onneksi löysimme netistä kuvan, joka on luvallisesti kenen tahansa käytettävissä. Tältä teatteri siis näytti ulkoapäin.



P.S. Linkki musikaalin omille sivuille kannattaa katsastaa. Siellä on mm. videokuvaa musikaalista.

Hupsista vaan – taas mennään!

Alberto sai – jälleen – yllättävän työmatkamääräyksen. Nyt hän joutuu lähtemään puhumaan British Computing Societyyn Lontooseen. Huhhuh, taas sitä kökitään yksin kotona, ajattelin. Mutta ei! Alberto oli sitä mieltä, että vain yhden iltapäivän kestävä oleskelu Lontoossa on lähinnä naurettava. Siksi hän päätti ottaa minut mukaan ja viipyä Englannissa jonkin päivän pidempään. Jäi nimittäin viime kesänä mm. Towerin ja Imperial War Museumin tarkastelu hieman kesken. Lisäksi Lontoossa on tällä hetkellä mielenkiintoinen näyttely faarao Tutankhamonin haudasta löytyneistä esineistä.

Minulla ei siis ole kovin monta muuta vaihtoehtoa kuin pakata laukkuni, ottaa mukaan uusi käsilaukkuni ja hypätä aikaisin huomenaamuna British Airwaysin lennolle. Sitten seikkailenkin ympäri Lontoota – jonkin aikaa jopa yksikseni, koska en minä siitä Alberton puheesta siellä tietokonepaikassa mitään ymmärtäisi. Paljon hauskempaa – toivottavasti – on ajella metrolla ympäriinsä ja käydä esimerkiksi shoppailemassa ja katselemassa taidetta. Saa nähdä, mitä ehdin. Täytyy kuitenkin myöntää, että on mukavaa, että Alberto liittyy seuraani kiertelemään Lontoota hyvinkin pikaisesti.

Joka tapauksessa, lähtö matkalle on juuri edessä, joten on lopeteltava. Saas nähdä, jos vaikka Lontoosta ehtisi raportoimaan.

Älä tunge omenaa sian suuhun – syö se erikseen!

Turun keskiaikamarkkinoilla oli liikaakin kaikenlaisia ruokahoukutuksia. Aloitetaan makkarasta. Albertolle ja minulle oli suositeltu, että pitää maistaa makkaraa, joka on kääritty kaalinlehteen.



Makkarakojulle oli jono, eikä se ollut ihme – makkara todellakin oli herkullinen, ja oli hauskaa syödä se kaalinlehtikääreestä. Maistoimme myös erittäin maittavaa, pitkää ja kapeaa punajuuri-härkämakkaraa.

Pitotunnelmaan pääsi, kun törmäsi Suurtorin laidalla sikaan, joka oli joutunut vartaaseen kokonaisena.



Sian kanssa sai syödä kaalia ja lanttua, ja kaikki tämä oli ladottu ruisleivän palasen päälle. Se oli todella herkullista. Ihmetyttää vain, miksi sellaista lanttua – ja muitakin juureksia – ei syödä ainakaan niin paljoa enää nykyään. Pitäisi varmaan kokeilla, pystyykö kotiuunimme lainkaan samanlaiseen lopputulokseen.

Oivallinen jälkiruoka olivat karkkiomenat.



Omenoiden pinta oli kova, koska ne oli ilmeisesti kastettu sulatettuun sokeriin. Joka tapauksessa toinen kuvassa olevista omenoista oli kieritelty kookoksessa ja toinen manteli- tai pähkinärouheessa. Omenat olivat yhtä suurta herkkua kuin kuvasta voi päätellä.

Illalla päädyimme sateiselta taivasalta syömään ravintola Teiniin, jossa oli keskiaikamarkkinoiden kunniaksi oma keskiaikaan viittaava ruokalistansa. Sekä minä että Alberto söimme karitsaa, jonka lisukkeina oli ohrattoa, kaalia ja juureksia. Annos oli taivaallisen makuinen!



Ajelimme kotiin – tietenkin – Tampereen kautta, ja Alberto halusi erityisesti, että suosikkigrillimme esitellään blogissani, vaikkei se keskiaikaista ruokaa tarjoakaan. Seuraavassa Suomen suositeltavin grilliruoka-annos:



Kyseessä on Tampereella sijaitsevan Marjon Burgerin annos nimeltä ranskalaiset lihapullilla. Lisukkeena on mm. grillikioskin omaa salsaa, joka on todella maittavaa. Lihapullat eivät myöskään ole mitään valmispullia, vaan ne tilataan joltain mitä ilmeisimmin taitavalta valmistajalta. Harvoin ohitamme Tamperetta käymättä juttelemassa Marjon kanssa – ja tukematta hänen grillitoimintaansa.

Linnoissa ritareiden...

Selvisin Nightwishin ja lämmittelijöiden konserttien aikaisesta varsin vaihtelevasta säästä (aurinkoa, vesisadetta, ukkosta, rakeita, ja myös aurinkoa ja vesisadetta samanaikaisesti) ja pääsin Turkuun. Vietimme Alberton kanssa keskiaikaisen viikonlopun. Siihen kuului ritareita ja ties mitä – myös keskiaikaista ruokaa, mutta siitä lisää myöhemmin, sillä ensin on kerrottava, mitä hengenravintoa saimme.

Turun keskiaikamarkkinoiden keskuspaikka oli Vanha Suurtori. Siellä tapahtui kaikenlaista. Koko ajan juoksenteli ympäriinsä keskiaikaisia ihmisiä ja vähän väliä kuului huutoja: ”Tietä!” ”Pois tieltä!” Väistelimme Alberton kanssa – ja myönnettäköön, että jäimme aika usein myös katsomaan uteliaina, mistä tilanteissa oli kyse. Vaikuttavinta oli, kun paikalle saapui itse kuolema ja hänen perässään jokin (ilmeisesti) pyhimys. Kuolema oli kietoa pyhimyksen häntäänsä, mutta lopulta pääkallokasvoinen kohtasi tuhonsa.



Kävimme myös turnajaisissa. Siellä taistelivat Rohan Tallien ratsastajat peitset tanassa.



Turnajaisissa oli kyse elämästä ja kuolemasta – ja yksi ihmispää todellakin katkesi. Onneksi karhut saivat olla rauhassa. Yleisö tömisytti jalkojaan, muttei ollut kovin keskiaikaista, koska ei huudellut turnajaisritareille törkeyksiä.

Turun linnassakin kävimme. Kovin monta yhtä komeaa ja ylvästä rakennusta ei Suomesta löydy.



Linnan sisäpihalta löytyivät myös nämä romanttiset ikkunat, jotka Alberto kuvasi ilokseni. Olisi helppo kuvitella, että niistä kurkkisi linnanneito, joka haluaisi ritarin tulevan pelastamaan hänet.



Linnan vallilla oli keskiaikainen sotilasleiri, jonka sotilaat esittivät taistelunäytöksiä. Näimme, kuinka he ottivat keihäänsä ja kokosivat rivistönsä.



Kyseessä oli WarusSeppäin Kilta, jonka miehet paitsi osaavat taistella, myös takoa omat aseensa. Melkoisia taitoja! Mutta minun oma ritarini on kylläkin Alberto!

Turun linnalla tutustuimme myös mukavaan siiliin, joka tosin oli melkoisen ujo. Hän viipotti kiireisesti karkuun, mutta Alberto ehti ikuistaa hänet kuvaan.



Keskiaikamarkkinat olivat mukava tapahtuma. Sen verran markkinoiden käytäntöjä noudatin, että ostoksiakin tein. Ostin pienen keraamisen koiran, joka asuu lasipurkissa. Ostin myös lankoja, jotka on värjätty luonnonväreillä ja joista aion tehdä ainakin lapaset. Lankojen värjäämistä sai seuratakin Suurtorin vieressä olevassa puistossa. Siellä esiteltiin muitakin käsityöläistaitoja, mm. muinaisoluen valmistusta. Tunnelma olisi mahdollisesti ollut parempi, jos aurinko olisi paistanut enemmän, mutta viihdyimme näinkin. Ja keskiaikainen ruoka maittoi – siitä lisää lähipäivinä.