perjantai 31. lokakuuta 2008

Pikavisiitti Modenaan

Palatkaamme Italian-matkamme tunnelmiin. Alberton syntymäpäivänä suuntasimme Firenzestä kohti Modenaa ja Nonantolaa tavataksemme Alberton ystävän Timin. Matkasimme siis junalla Bolognan kautta Modenaan Emilia-Romagnaan.

Tim vei meidät kotiinsa, ja siellä odottikin hänen ystävättärensä Simona täydellisen aterian kera. Alkupaloiksi saimme kaikenlaista pientä ja herkullista.



Simona oli ihanasti ajatellut tehdä mozzarella-tomaatti-oliivitikkuja Italian väreissä. Ne olivat suosikkimme antipastoista.

Pikkuherkkujen jälkeen saimme lasagnea. Ah, enpä ollutkaan aikoihin syönyt kotona tehtyä lasagnea.



Ateria sisälsi muitakin ruokia, mutta olimme niin innoissamme syömään niitä, että kuvaaminen jäi väliin.

Simonan oli lähdettävä aterian jälkeen töihin, mutta Tim näytti meille paikallisia nähtävyyksiä. Sitä ennen Alberto kuitenkin kuvasi ilokseni kauniin ruusun, joka kukki Nonantolassa Timin pihalla.



Tim vei meidät tutustumaan Abbazia di Nonantolaan, joka oli hyvin kaunis vanha rakennus.



Pistäydyimme myös kirkon sisällä, jopa sen kryptassa, josta löytyi tämä kaunis alttari.



Nonantolasta Tim vei meidät Modenaan, jossa kävimme Piazza Grandella. Kuvassa taustalla näkyy Duomo di Modena.



Ei voi muuta kuin huokaista, että kyllä Italia on ihana maa ihan joka kolkassaan. Seuraavalla kerralla muistelemme Milanoa. Mutta lopuksi kaikkein tärkein:

Grazie mille per la vostra ospitalitá, Tim e Simona!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Alberto & Olivia, thank you for your visit. It's been nice to spend some time with you.
We are happy to have friends from Finland.
See you somewhere sooner or later.

Viva il rock and roll.
Un forte abbraccio,

Tim