Hämähäkki, jolle Alberto on nyt antanut nimen Atahualpa muinaisen inkahallitsijan mukaan, on pysynyt kiltisti uudessa kodissaan, vaikka kuvasta voittekin havaita, ettemme ole vielä löytäneet suojaverkkoa terraarion päälle. Alberto uskoo, että Atahualpa on yksinkertaisesti laiska, eikä viitsi kiipeillä lasiseinää pitkin.
Terraario on nyt asetettu sille englantilaisten lähettämälle väärälle teepöydälle, josta kerroin aiemmin. Saa nähdä, jääkö se siihen lopullisesti. Itse mielelläni nostaisin sen hieman korkeammalle lattian pinnasta, etteivät koirat pääse siihen niin hyvin tassuiksi. Uusi dalmatialaisemme on kuitenkin niin rauhallinen, että voimme olla varmoja, ettei ainakaan se työnnä kuonoaan terraarioon ja saa siihen hämähäkinpuraisua. Alberton villeistä koiranpennuista en olisi yhtä varma. Seuraavassa kuvassa näkyvät sekä teepöytä – joka kaipaa maalausta, kuten se toinenkin, hienompi pöytä – että dalmatialaiskoiramme. Sekä tietenkin minä ja rakas Albertoni – ja vielä kerran hänen rakas Atahualpansa.
2 kommenttia:
Ah mikä lemmikki! Kyllähän tuollainen täytyy jokakarhulta löytyä...
Jatkan sinun blogin lukemista -iloista kevättä :)
Kiitokset kommentista, Wiiks! Erityisen iloiseksi se teki minut, koska olet ensimmäinen, joka on antanut blogiini kommentin - ja juuri sopivasti, kun blogi täyttää kuukauden. On kiva kuulla, että haluat jatkaa blogini lukemista. :)
Lähetä kommentti